Tampereen ensi-iltaviikot ovat takana – toki muutamia esityksiä on vielä edessäkin – ja näin olen nähnyt.
Tampereen Teatteri: Vaimoni, Casanova. Aivan hulvaton Antti Mikkolan ohjaama esitys Lea Klemolan tekstistä. Mari Turunen ja Lari Halme ovat tuolilta pudottavan hauskoja/traagisia päärooleissa. Teatterinjohtajatar yrittää palata rooliin kiduttuaan sairauslomalla kaksi vuotta seksuaalisen ahdistelusyytteen vuoksi. Kipaletta ohjaa ja siinä näyttelee narikanhoitaja. Näytteleminen on viimeisiin yksityiskohtiin asti vietyä eikä koskaan arvaa, mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuu.
Työväen Teatteri: School of Rock. Hurmaava, energinen, hyvää mieltä pursuava lasten ja varhaisnuorten juttu, jossa esiintyvät, laulavat ja soittavat käsittämättömän taitavat lapsinäyttelijät. Samuel Harjanne on hionut ajoituksen sekunnin murto-osan tarkkuudelle. 8-vuotias seuralaiseni oli innoissaan. Toimi.
Macbeth, tanssillinen varsio klassikosta, ohjaus Otso Kauton, koreografia Tero Saarisen. Tanssijat ovat Saarinen Companysta, kaksi tanssivaa näyttelijää TTT:sta, Suvi-Sini Peltola ja – hattu päästä – eläkkeelle jäävä Auvo Vihro, joka tanssii niin ettei katsoja ole uskoa silmiään. Huima esitys, jonka visuaalisuus on maailmanluokkaa: valot ovat Mikki Kuntun ja ällistyttävä, lavastuksenomaisesti toimiva puvustus Samu-Jussi Kosken. Macbethin tarinan tunteminen auttaa esityksen seuraamista, vaikka siinä onkin repliikkejä, jotka Michael Baran on Shakespearen näytelmästä siivilöinyt. Musiikki on Marko Nybergin.
Ikikarismaattinen Seela Sella, 87 vee, ja Timo Torikka näyttelevät Hanna Arendtia ja Adolf Eichmannia Kari Paukkusen ohjaamassa Mistä yö alkaa -näytelmässä. Siinäkin lavastus ja valot ovat Mikki Kuntun. Stefano Massinin teksti (käännös Leena Taavitsainen) on hyvin älykäs, niin että puheen varassa etenevä näytelmä säilyttää jännitteensä ja kiinnostavuutensa. Eichmann ei ole typerys eikä roisto vaan asiaansa uskova, olosuhteissa sukkuloiva pyrkyri, joka vakuuttaa olleensa jopa juutalaisten ystävä ja suunnitelleensa heille itsehallintoaluetta tai heidän siirtämistään Madagaskarille.
Ehdin nähdä jo Teatterikesässä Timo Ruuskasen näyttelemän ja yllätys, yllätys, myös käsikirjoittaman monologiesityksen Tapio Rautavaarasta. Ruuskanen tunnetaan Red Nose Companyn taitavana jäsenenä. Olka Horilan ohjaama esitys on hyvin sympaattinen eikä se kerro vain laulajasta ja keihäänheittäjästä vaan myös suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä sisällissodan kahtiajakautuneisuudesta kohti yhtenäisyyttä, joka tänä päivänä rakoilee pahasti.
Näytelmäkirjailijana minulla on ihmeellinen supersyksy: kerrassaan viisi esitystä ympäri maata, dramatisointeja, omia tekstiä, yhteistekstikin.
Lahdessa Teatteri Vanha Juko: Veriruusut, dramatisointi ja ohjaus Esa-Matti Smolander (syys-marraskuu)
Helsingissä Aleksanterin Teatterissa: Rottien pyhimys, musikaali, ohjaus Reetta Ristimäki, dramatisointi minun (syys-lokakuu)
Hämeeninnassa Verkatehtaalla: Rottien pyhimys, puhenäytelmä, dramatisointi Katja Krohn ja Milko Lehto, joka on ohjaaja (marraskuu)
Porin teatterissa: Pala palalta pois, teksti minun ja Heini Tolan, joka on myös ohjaaja (marras-joulukuu)
Turussa Teatteri Jo-jo: Veriruusut, dramatisointi ja ohjaus Pekka Saaristo (marras-joulukuu)
