Kirjeitä Annelilta

Sotatila

Näin kirjoitin Ilkka-Pohjalaisen kolumnissa tasan vuosi sitten. Silloin ei tullut mieleenikään, että pandemia voisi kestää yli vuoden. Olimme epätietoisuudessa monen muunkin asian suhteen: miten tauti

Lue

Hattulan pappilan apupapin papupata

Vuosi sitten alkoi koronapandemia, ja kirjoitin läppäri savuten Rottien pyhimystä. Mitään muuta en voinutkaan eristyksissä tehdä, joten käsikirjoitus edistyi vauhdikkaasti. Olin ajatellut romaania vuodesta 2014

Lue

Suuria kirjoja pienistä kustantamoista

Edesmennyt kulttuurivaikuttaja Arvo Salo sanoi, että lukekaa pieniä lehtiä ja ajatelkaa suuria ajatuksia. Muuntelen tätä sen verran, että kehotan lukemaan pienten kustantamojen kirjoja, joista saa

Lue

Mikä romaani on?

Alex Matson, suomalainen mutta puoliksi britti, kirjoitti uraauurtavan Romaanitaiteen sotien jälkeen 1947. Kirja ilmestyi uudelleen pokkarina 1969. Matsonilla ei ollut tukenaan kirjallisuudentutkimusta sellaisena kuin sen

Lue

Koronavuoden inventaario

Vuosi 2020 jää mieleen. Se oli maailmanlaajuisen tautiepidemian vuoksi anno horibilis, kauhea vuosi. Elämä muuttui mutta myös pysyi entisellään. 2019 oli kirjoittamisen vuosi ja sen

Lue

Tavaraliikenne

Tein päättyvälle vuodelle 2020 uudenvuoden lupauksen seurata huusholliin saapuvien ja sieltä lähtevien tavaroiden määrää. Asetin tavoitteeksi, että täältä pitää lähteä tuplasti niin paljon kestokulutustavaraa kuin

Lue

Ei todellisuus vaan oleminen

Tshekkisyntyinen, sittemmin Ranskaan muuttanut Milan Kundera (synt. 1929) pohtii romaanin olemusta kirjassa Romaanin taide (suom. Jan Blomstedt ja Riikka Stewen, WSOY 1987). Kirja on kooste

Lue

Calvinon täsmällisyys, näkyvyys ja moninaisuus

Vaikka Calvinon muistio käsittelee täsmällisyyttä, selkeä tämä osuus ei ainakaan ole.  Hän myöntää itsekin: ”Tämä esitelmä ei suostu etenemään siihen suuntaan, mihin tähtäsin. Tarkoitukseni oli

Lue

Calvinon keveys ja nopeus

Italo Calvino piti 1984 Harvardin yliopistossa kirjallisuutta käsittelevän luentosarjan, jolle antoi nimen ”Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle”. Hän ehti kuitenkin kirjoittaa valmiiksi vain viisi muistiota ennen

Lue

Punaorvot

Lapset kärsivät sodassa, nykyään ja ennen, se on sanomatta selvä asia. Olen Lauri Maijalan kanssa kirjoittanut Helsingin Kaupunginteatteriin näytelmän Punaorvot, joka käsittelee sisällisodassa orvoksi jääneiden

Lue

Kaverikirjoja

Koska sidonnaisuutensa pitää ilmoittaa, tiedotan heti alkuun, että olen lukenut pari kavereiden kirjaa ja tykännyt kovasti, mutta objektiivinen en niiden suhteen ole. Kirjat ovat kovin

Lue

Onko Pentinkulmalla homoja?

Suokaa anteeksi klikkiotsikko, joka on bloginpitäjän itsekästä huomiohakuisuutta. Muutama päivä sitten ilmestyi esseeantologia Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon. Kirjan toimituskunta on arvovaltainen: kotimaisen kirjallisuuden

Lue

Liian nuoria sotaan

Viikon kuluttua, tarkemmin sanottuna sunnuntaina 2.8. kello 16 Urjalan säätiötalolla on monologinäytelmän Nuoret sotilaat ensi-ilta. Kutkuttavan jännittäviä aikoja siis tekijäryhmälle. Näytelmän ohjaa Esa-Matti Smolander ja

Lue

Tavarat, lähteneet ja saapuneet

Tein uudenvuodenlupauksen, että pidän kirjaa talouteen saapuvista ja täältä lähtevistä kestokulutustavaroista. Puolivuotisraportti seuraa. Jätin luettelosta pois kirjat, joita posti kantaa minulle selkä vääränä, koska olen

Lue

Äidit vain

Äitini kuolemasta tulee tänään, 6.6. kuluneeksi seitsemän vuotta. Äidin vei viidessä vuodessa nopeasti ja julmasti edennyt Alzheimerin tauti. Kuollessaan hän oli luuta ja nahkaa, sillä

Lue

Linnan konstit

Tänä vuonna joulukuussa sata vuotta täyttävää Väinö Linnaa lähestytään tavallisesti hänen teostensa painokkaan sisällön kautta. Siksi päätin miettiä Linnan tekstien muodollisia, kaunokirjallisia ansioita. Niitä voisi

Lue

Havaintoja eristyksestä

Olen eristyksessä. Päiväni venyvät ja vanuvat muodottomiksi. Aika tahmautuu, siitä ei saa kiinni. Viikosta on kadonnut  ryhti – en tiedä, onko maanantai vai keskiviikko. Siitä

Lue

Loukussa sekä alkoholisti että läheinen

Kirjailija Kristiina Harjula on kirjoittanut kertovan tietokirjan alkoholistin läheisistä. Kirjan nimi on Loukussa ja sen kansikuvassa on alassuin käännetty juomalasi. Mieleen tulee lasin alle pyydystetty

Lue

Kirjoittamassa – kumppani kirjoittajalle

Kirjoittamassa on ilmestynyt. Kannen hurmaava kuva on runoilija ja kuvataiteilija Tiina Poutasen Mäyrämieli. Olen siitä onnellinen. Julkkarit pidän tässä ja nyt, näin virtuaalisesti. Antti Kannon

Lue

Mitä minä sanoin!

Lopultakin Yle esittää televisiosarjan, jonka pääosassa eivät ole hiuksiaan huiskuttelevaiset kolmikymppiset blondit vaan seniorit. Riitta Havukainen esittää itsensä ikäistä poliisia. Rikoksien uhrit ovat iäkkäitä naisia. Päähenkilön aviomies sairastaa dementiaa. Kaiken kruunaa se, että komea espanjalaispoliisi ei ole kiinnostunut nuoresta ja nätistä kollegastaan vaan itseään vanhemmasta suomalaispoliisista.

Lue

Miten apurahaa haetaan

Aina on vähemmän jaettavaa kuin hakijoita, siksi hyvä hakemus on parempi kuin huono. Useimmat hakemukset ovat kuitenkin hyviä mutta apurahaloton onnistumisprosentti on nykyään vähäinen eli

Lue

Yxi lasten paras tawara

Pari vuotta olen ollut työryhmässä, joka on tehnyt aapista ja sen jatkoksi toisen luokan lukukirjaa. Ystävien aapinen on nyt valmis ja lukukirjakin loppusuoralla. Työryhmässä on

Lue

Rakenne

Romaani tarvitsee rakenteen. Rakennetta voi verrata maalauksen tai valokuvan sommitteluun, lehden sivun taittoon tai talon ulkosivuun. Visuaalisen teoksen hyvä rakenne miellyttää silmää. Huono rakenne ilmenee

Lue

Tilinpäätös 2019

Kun taas yksi vuosi kääntyy loppuunsa, tuntuu, etten ole tehnyt mitään enkä ainakaan saanut aikaiseksi mitään oleellista. Tunne voi pitää paikkansa. Omantuntoni rauhoittamiseksi ja kissanhännän

Lue

Aihe ja teema, tarina ja juoni

Mikä on aiheen ja teeman ero? Miten juoni poikkeaa tarinasta? Termeistä on erilaisia tulkintoja jopa kirjoitusoppaissa; tässä oppimani ja omaksumani sovellus. Aihe on se, joka

Lue

Markkinoilla

Kirjojen myynti ja markkinointi ei ole yksinkertaista. Myyntimäärät ovat laskeneet, markkinointi on kallista ja myynti arvaamatonta. Kivijalkakirjakaupat ovat vähentyneet huimasti ja ketjuttuminen kaventaa niiden diversiteettiä

Lue

Älä hirttäydy työhuoneeseen!

Miksi en kirjoittaisi? Niin, miksipä en? Tämän nimisen teoksen ovat Päivi Haanpää ja Terhi Rannela kirjoittaneet yhdessä. Olin kirjan julkistamistilaisuudessa runsas viikko sitten ja yleisön

Lue

Omakustanne

Mitä tehdä, jos pitkän ja paneutuneen työrupeaman jälkeen käsikirjoitus ei löydäkään kustantajaa? Pitkän odottelun ja hylsykirjeiden jälkeen olo on epätoivoinen ja vihainen. Nimikemääriä on viime

Lue

Miten hän sen teki?

Urheilijat hankkivat vastustajastaan mahdollisimman paljon tietoa. He käyvät katsomassa tulevan kilpakumppanin pelejä tai otteluita. He pyörittävät videoita uudestaan ja uudestaan tutkien vastustajan taktiikkaa, heikkouksia ja

Lue

Eino Leino oli väärässä

Olen lukenut hitaasti ja useampaan kertaan Marja-Leena Mäkelän runokokoelman Hitaasti huomiseen, jonka on kustantanut Kai Vaijärven Cultura-kustantamo. Tämä kannattaa mainita, sillä runous näyttää löytävän ymmärtäjän juuri

Lue