Polttakaa Pohjanmaa tuhkaksi

Date

Ilmajoen musiikkijuhlien ooppera Isoviha

”Polttakaa Pohjanmaa mustalle mullalle sadan virstan leveydeltä. Tappakaa ja kiduttakaa asukkaat, ottakaa orjiksi lapset ja nuoret”.

Tämän käskyn ja luvan antoi tsaari Pietari Suuri ja sitä hänen rakuunansa ja kasakkansa noudattivat. Talot ja pellot poltettiin, asukkaat murhattiin ja Venäjälle vietiin orjiksi 30.000 – 40.000 suomalaista maasta, jossa ihmisiä oli noin 400.000.

Isonvihan aika alkoi 1714 ja päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721. Se oli jakso suurta Pohjan sotaa, joka alkoi 1700 ja jossa vastakkain olivat Ruotsin Kaarle XII ja Venäjän Pietari Suuri. Pultavan taistelun Kaarlen joukot hävisivät ja siitä alkoi Venäjän eteneminen kohti Ruotsin Itämaata, nykyisen Suomen aluetta.

Isoviha oli käsittämätöntä terroria siviiliväestöä kohtaan. Heitä tapettiin – Hailuodon murhaperjantaina 800 ihmistä kirvein ja miekoin – naisia raiskattiin, lapsia siepattiin ja minua järkytti erityisesti järjestelmällinen ihmisen kiduttaminen. Ihmisiä poltettiin tuvan uunissa, kärvennettiin soihduilla, riiputettiin katosta, hakattiin lyijyipainoisella ruoskalla ja heitettiin jäiseen jokeen. Vilja poltettiin, karja tapettiin, arvoesineet ja ruoka ryöstettiin. Kyläläiset ajettiin latoon tai riiheen ja poltettiin. 

Nuorille naisille miehitysaika oli pelottava, kuten arvata saattaa. Isovihaa tutkinut Kustaa Vilkuna kirjoittaa, että jokseenkin jokainen pohjalainen nainen joutui kidutetuksi, raiskatuksi tai molempia. 

Aika oli vaarallista myös lapsille. Lapsia kidutettiin ja tapettiin vanhempien silmien edessä ja orjiksi siepattiin nimenomaan lapsia ja nuoria, koska heitä oli helpompi hallita ja käyttöikä oli pidempi. Sodan päätyttyä lapsia ja nuoria palasi takaisin, mikä on ihme. Minua liikuttaa suuresti näiden lasten ja nuorten sitkeys ja urheus.

Kustaa Vilkuna on tutkinut perusteellisesti isoavihaa, josta on kirjoittanut myös Teemu Keskisarja ja vanha, mutta asiallinen on Viljo Raudan kirja Isoviha. Vilkunan teokset ovat niin raskasta luettavaa, että piti aina välillä panna kirja pois, vaikka kuvittelin olevani jo sotien raakuuksiin paatunut kirjoitettuani sodasta useita romaaneja.

Kaikkien pohjalaisten esivanhemmat ovat kärsineet isostavihasta 300 vuotta sitten, myös minun esivanhempani. Omituista kyllä, oivalsin tämän vasta oopperaa kirjoittaessani: isoviha on myös minun sukujeni kokemus.

Isän puolelta tuon ajan ovat Etelä-Pohjanmaalla eläneet esimerkiksi Brita Simontytär Mieto ja hänen kymmenvuotias poikansa Yrjänä Yrjänänpoika Panula sekä Yrjön tuleva puoliso Liisa Pietarintytär Teirilä. Äidin puolelta tuolloin elivät Simo Heikinpoika Petäys ja hänen tuleva vaimonsa Maria Antintytär, joka oli isonvihan aikaan 15-vuotias, aivan kuin oopperani päähenkilö Katariina. (Sukututkimustiedoista kiitos serkunserkku Elise Airakselle, serkku Ritva Penttilälle ja täti Seija Lindströmille.)

Oopperan kirjoittamisesta

Isoviha on ollut aiheena mielessäni jo kauan, sen jälkeen kun 2005 ilmestyi Kustaa Vilkunan tutkimus Viha, perikato, katkeruus ja myöhemmin toinen kirja Paholaisen sota. Olin suunnitellut romaania, joten kun Ilmajoen musiikkijuhlat pyysi ehdottamaan aihetta oopperajuhlille 2025, isoviha oli heti mielessä. Sitten ilmeni, että myös musiikkijuhlilla samaa aihetta oli pyöritelty mielessä monta kertaa.

Onneksi olin ehtinyt ajatella asiaa tarpeeksi kauan. Teos ei kehity vuodessa eikä kahdessa, ainakaan minulta. Librettoa kirjoitin puolitoista vuotta, syksystä 2022 tammikuuhun 2024, mutta olin ajatellut paljon kauemmin. Onneksi olin ajatellut.

Voi näyttää siltä, että tehtävä ei ole erityisen vaativa: libretto on noin 70 väljästi kirjoitettua sivua. Se tarkoittaa, että teksti on erittäin latautunutta ja tiivistä. Ajattelua tekstin alla on sitäkin enemmän. Laulamalla asiat etenevät hyvin hitaasti, mutta tapahtumia ja käänteitä on paljon, ja kuten tämän oopperan säveltäjä Uljas Pulkkis sanoi: tunteet ovat oopperan valuuttaa. Ja jos libretto onkin lyhyt, partituuri on sitä pidempi. Säveltäjä kertoi, että siitä tulee 300 – 400 liuskaa pitkä.

Draaman kirjoittaminen on vaikeaa, mutta oopperan kirjoittaminen tuo vaikeusasteita lisää enkä ole aiemmin kirjoittanut oopperan librettoa, musiikkiteatteria kyllä. Ohjaaja Tuomas Parkkiselta olen saanut suurta apua  tekstin kehittelyssä, sillä hän on kirjoittanut ja ohjannut useita oopperoita.

Oopperan keskiössä ovat tavalliset pohjalaiset, äidit, isät ja lapset, jotka joutuivat selviytymään tuosta kauheasta ajasta. Olen pyrkinyt kehittelemään monitahoisia, mielenkiintoisia ihmisiä, niin että he eivät ole vain hyviä tai pahoja ja että ihmisillä on toimintaansa motiivi. Keskeiset henkilöt ovat äiti Sofia ja hänen kaksi tytärtään, Katariina ja Pirkitta sekä kasakka Ivan. Kuoro on tärkeä ja kuoro-osuuksissa on ainutlaatuista, että siinä laulavat tavalliset pohjalaiset ihmiset – samoin kuin ooppera kertoo tavallisista pohjalaisista ihmisistä, jotka elivät täällä 300 vuotta sitten.

Ooppera sopii raskaan aiheen käsittelyyn erityisen hyvin, sillä se on aina kohotettua todellisuutta, ei realismia. Ahdistavat asiat voi kohdata tulkittuina. Tarina on ankara, mutta siinä on myös huumoria, rakkautta, valoa, toivoa ja selviytymistä. Meidän esivanhempamme selvisivät. Uskon, että oopperasta tulee ravisteleva mutta ravitseva elämys ja sen nähtyään yleisö tuntee kokeneensa jotain tärkeää.

On suuriarvoista että Ilmajoen Musiikkijuhlat tuottaa uuden kantaesityksen tällaisena aikana, jolloin kulttuurin tuki on laskusuunnassa ja näyttää siltä, ettei valtiovalta anna juuri arvoa kulttuurille. 

Vaikka libreton kirjoittaminen on ollut enemmän kuin vaikeaa ja aiheen vuoksi raskastakin, tehtävä on erittäin mieluinen, sillä sukuni on Etelä-Pohjanmaalta, äidin puoli Jalasjärveltä ja isän Ilmajoelta. Paappani kotitalo Keski-Hannuksela on lähellä oopperaa joen toisella puolella. Äidinpuoleinen mummani oli piikana joen toisella puolella Lauroselan mahtitalossa ja isäni kotitalo on jonkin kilometrin päässä Tuomikylässä.

Hämmästyttävä yhteensattuma on myös, että oopperan katsomon kohta oli isonvihan aikaan hirttopaikka.

Jätä kommentti

Lisää
artikkeleita