Pari vuotta olen ollut työryhmässä, joka on tehnyt aapista ja sen jatkoksi toisen luokan lukukirjaa. Ystävien aapinen on nyt valmis ja lukukirjakin loppusuoralla. Työryhmässä on lisäkseni neljä kokenutta opettajaa ja kustannustoimittaja.

Vaikka minulla on ollut työstä vain osa eikä ollenkaan suurin, on projekti ollut työläs. Tunnustan, että pitoa ja sitkoa on tarvittu. Olen kirjoittanut aapiseen 70 pientä tarinaa ja lukukirjaan 50. Huvikseni laskin, että pelkästään aapiseen olen käyttänyt kahdeksan kuukauden työpäivät. Toisaalta tällaista en ole aiemmin tehnyt. Työ on ollut mielenkiintoinen ja antoisa, opettavainenkin. Se on antanut kurkistusaukon nykyiseen kouluelämään ja onhan tässä saanut olla suorastaan Mikael Agricolan jalanjäljillä. Vielä 500 vuoden jälkeenkin aapinen on Yxi lasten paras tawara.

Tosin tämän ajan aapinen on jotain ihan muuta kuin omani, josta muistan Maija Karman piirroksen ja säkeet: ”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene milloinkaan.” Ajat ovat totisesti muuttuneet. Nykykoulu on erittäin sensitiivinen etnisyyden ja sukupuolen suhteen, kirjailijan näkökulmasta katsoen jopa herkkähipiäinen.

Olen vängännyt, että vaikka kirjojen henkilöt ovat sympaattisia ja ystävällisiä, he voivat välillä käyttäytyä huonosti ja tehdä väärin, olla särmikkäitä ja mustasukkaisia, suuttua, kadehtia, valehdella ja kohdella tyhmästi kavereitaan. Sellaista nimittäin tapahtuu oikeassa elämässä, ja hyvin käyttäytyvät henkilöt ovat tarinoissa aika tylsiä. Itse asiassa puhtoisista henkilöistä ei synny tarinoita, koska tarina syntyy ristiriidasta.

Kompromisseihin on päästy, ja ilokseni hirvi Aamos, ilves Ulla ja hiiri Papu ovat välillä huonotapaisia.

Minulle on pikkuhiljaa valjennut, miten valtava projekti nykyajan aapinen on. Se varsinainen painettu kirja on vain osa kokonaisuutta. Kirjaan liittyy opettajan opas ja juuri siihen minä olen tarinoita kirjoittanut. Ne voi opettaja lukea ääneen luokalle tai jos häntä ei huvita, hän napsauttaa digimateriaalista kuulumaan Vuokko Hovatan äänen.

Opettajan opas on perinpohjainen ja laaja, ja siihen on opettajatyöryhmä käyttänyt kokemuksensa ja osaamisensa. Opas johdattaa opettajan kädestä pitäen jokaisen aapisen aukeaman läpi, neuvoo piristyksiä oppituntiin ja digimateriaalin käyttöä. Aapiseen liittyy tietenkin harjoituskirja, mutta nykyään yksi harjoituskirja ei riitä vaan S2 harjoituskirja on niille, joille suomi ei ole äidinkieli ja toinen harjoituskirja niille, joilta harjoitteleminen vaatii isoja ponnistuksia. Hienotunteisesti kaikki harjoituskirjat ovat samannäköisiä, niin että oppilaita ei erotella.

Aapiseen kuuluu valtava digimateriaali. Lauluja, animaatioita, pelejä, tehtäviä, kaikki aapisen aukeamat ja harjoituskirjan aukeamat. Luokan älytaululta voidaan näyttää vaikkapa lyhyt video joka ainoasta äänteestä. Miten se s tai m suussa muodostuukaan? Toisessa opettajan oppaassa on materiaalit eriyttämiseen ja arviointiin. Nykyajan ihmeitä: oppilaat pääsevät itse katsomaan videoita ja kuuntelemaan äänitteitä omalla mobiililaitteellaan.

Virtuaalisen materiaalin lisäksi aapiseen kuuluu konkreettisia tavaroita: kirjainkortit, leimasimia, tarroja, avainnauhoja, jopa käsinukkeja.

Nykykoulussa on ongelmia. Kauhistun suurten, avointen tilojen hälyisyyttä ja keskittymisen vaikeutta niissä ja epäilen, että lapsilta edellytetään suurempaa itsenäisyyttä ja vastuullisuutta kuin mihin heidän kehitysasteensa ja kykynsä riittävät.

Mutta nykykoulussa ja uudessa opetussuunnitelmassa on paljon hienoja asioita, jotka ovat minulle valjenneet tämän aapisprojektin myötä.

Aapisen teossa on painotettu tunnetaitoja ja vuorovaikutustaitoja. Nämä on mainittu opetussuunnitelmassakin, mikä on ilahduttava asia. Monilukutaito oli minulle uusi sana, ja olen ymmärtänyt sen tarkoittavan, että koululaiset oppivat lukemaan monenlaisia tekstejä: käyttöohjeita, reseptejä, graafisia esityksiä, sarjakuvia, ilmoituksia ja lehtijuttuja. Toiminnallisuus on myös avainsana. Se tarkoittaa, että oppilaat eivät vain istu pulpetissa ja seuraa opetusta, vaan he voivat tehdä pareittain tehtäviä, joissa viitotaan, hypitään, kyykistytään tai peukutetaan.

Yksi nykykoulun kantavista ideoista on eriyttäminen paitsi helpompaan, myös vaativampaan suuntaan. Se tarkoittaa, että oppilas voi edistyä oman tahtinsa mukaisesti. Nopeat oppijat saavat lisämateriaaleja, hitaasti edistyville on tehtäviä, jotka he pystyvät suorittamaan. (Omana kouluaikanani eriyttäminen oli sitä, että sujuvasti lukevat oppilaat saivat opiskella virsikirjaa muiden harjoitellessa tavaamista.) Aapisen jokaisella aukeamalla on kolmentasoisia lukutehtäviä: sanatason lukijoille, lyhyiden lauseiden lukijoille ja edistyneille, jotka pystyvät lukemaan kokonaisia virkkeitä. Siten koko luokka voi edetä aukeama aukeamalta samaan tahtiin; nopeat eivät turhaudu eivätkä hitaat tunne itseään huonoiksi.

Hienoa on se, että koulussa ajatellaan tietoisesti tulevaisuutta ja mietitään, mitä taitoja lapset aikuisina tarvitsevat. Sekin oli minulle oivalluksen paikka: ne seitsenvuotiaat ovat tosiaan jo kymmenen vuoden kuluttua opiskelijoita ja kahdenkymmenen vuoden päästä tulevaisuuden tekijöitä. Koulu ei opeta vain lukemaan ja laskemaan, vaan antaa pohjan taidoille, joita koululaiset tarvitsevat kahdenkymmenen vuoden kuluttua opiskellessaan, työtä tehdessään, omassa perheessään ja toimiessaan yhteiskunnan jäseninä.

Työryhmän opettajajäsenet ovat Johanna Asplund, Arttu Hartikainen, Matti Ryhänen ja Johanna Tamminen. Kustannustoimittaja on Birgit Pekkala ja kuvittajat Kiira Mukka ja Tiia Reijonen.

Kustantajan sivut Ystävien aapisesta löytyvät täältä.