Vuosi oli tautinen, kuten tiedämme ja olemme karvaasti kokeneet.

Vaikka vuosi 2021 vaihtui kiinalaisessa horoskoopissa helmikuussa Härän vuodeksi, minulle 2021 oli Rotan vuosi. Romaani Rottien pyhimys sai huomiota ja myyntiä, jollaisia en osannut odottaa ja jollaisia mikään aiempi kirjani ei ole kokenut. Siitä otettiin maagiset seitsemän painosta, ja Erja Manto luki sen äänikirjaksi. Rottis tuotti paljon mediahuomiota ja julkisuutta. Kevät oli virtuaalinen koronan vuoksi, mutta syksyllä kirjailijavierailuja oli noin 70, ja lukijoiden viestit lämmittivät sydäntäni pitkin vuotta. Kesällä Hattulan kirkkoon vaelsi maalauksista kiinnostunutta väkeä tuplasti normaalimäärä ja itsekin kävin siellä useamman kerran maalauksia esittelemässä. Kaiken hyvän kukkuraksi romaani pääsi vielä Runeberg-palkintoehdokkaaksi.

Kirjamessut voitiin syksyllä järjestää oikeina yleisötapahtumina, mikä oli ilo. Osallistuin kaikkiin, Turun, Helsingin ja Tampereen kirjamessuihin. Tampereen messut järjestettiin nyt (lopultakin, peruutusten jälkeen) ensimmäistä mutta ei viimeistä kertaa.

Vanhoista romaaneistani Pyöveli ja esikoisromaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä saivat uuden elämän Antti Virmavirran lukemina äänikirjoina.

Lastenkirjojakin ilmestyi: helppolukuinen Häntähoiva ja mahatautinen marsu sekä Virtas-sarjan uusin Paavo Virtanen ja tauti, jonka olin outoa kyllä kirjoittanut jo kauan ennen kuin koronasta tiedettiin. Vilma Virtanen ja uimataito ilmestyi Egyptissä arabiaksi käännettynä – se onkin ainoa kirjoistani, joka on käännetty.

Oppikirjoista ilmestyi toisluokkalaisille suunnattu Ystävien lukukirja ja esikoulun kirjaa tehtiin työryhmässä pitkin vuotta. Ystävien eskarikirja ilmestyy vuoden 2022 alkupuolella.

Ammattiliittojen lehtiin kirjoitin pari novellia ja Arvostelijain Liiton Kritiikin Uutisiin muutaman kolumnin syksyllä. Ne olivatkin mukavia hommia.

Opetin luovaa kirjoittamista sekä keväällä että syksyllä. 

Harrastajateatteri Sarin Sakki esitti Punaorpoja kesäteatterina Haiharassa niin menestyksekkäästi, että esitys valittiin Mikkeliin Työväen Näyttämöiden Liiton näyttämöpäiville, jotka ovat tammikuun lopulla. Esitys ilahdutti minua suuresti, sillä Helsingin Kaupunginteatterin kantaesitys sai koronan vuoksi vain kahden kuukauden mittaisen elinkaaren, senkin puolille saleille.

Syksy oli kiivastahtinen. Olin iloisesti lupautunut kaikkialle, minne kysyttiin, sillä tuntui ihanalta päästä tapaamaan oikeita ihmisiä korona-ajan kuivuuden jälkeen. Tuntui myös siltä, että kirjastoilla ja yhdistyksillä oli patoutunutta tarvetta järjestää tapahtumia. Koska Rottakirjan julkisuus vei aikaa, omaan kirjoittamiseen ei juuri ollut energiaa eikä tilaa, mutta hyvä niin. Välillä erilaista elämää.

Muutama pitempikin vierailureissu oli. Mieleen jäivät erityisesti Kymi Libri, Sonkajärvi-Sukeva-Kiuruvesi -matka ja yöpyminen upeassa Golden Dome hotellissa, Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhlat, Vaasan Littfest, Oulun kirjasto ja Kuopio. Erityisen hienoja esiintymispaikkoja olivat Turun tuomiokirkko ja Vantaan Pyhän Laurin kirkko. Pääsin lopulta myös katsomaan Kalannin kirkon kuuluisia maalauksia ja Petrus Henrikssonin signeerausta.

Kotimaassa siis matkailin runsaasti, ulkomailla en. Täytyy oikein pinnistää muistiani. Milloin ja minne olen viimeksi matkustanut ulkomaille? 2018 Japaniin Youkubo-residenssiin, luulen. 

Vuoden aikana edistimme ohjaaja-dramaturgi Heini Tolan kanssa näytelmähankettamme, jonka aloitimme korona-aikana, jotta järki pysyisi päässä ja olisi mielekästä tekemistä. Heinin kanssa olemme kirjoittaneet jo kolme näytelmää yhdessä, joten yhteistyötä ei tarvitse harjoitella. Hanke on mennyt eteenpäin mutta työtä riittää ensi vuonnakin. Valmista pitäisi tulla kevätkaudella.

Vuonna 2022 pitäisi lisäksi kirjoittaa kaksi romaania, joista pohjatyöt tehty, kaksi lyhyttä lastenkirjaa, äänikirja, libretto ja jatkokertomus. Ahkerana saa olla.

Tein viime vuodenvaihteessa lupauksen, että järjestän yhden laatikon viikossa. Tahti on pitänyt, joskin loka-marraskuussa iski laatikkoväsymys, jonka kirin kiinni joulunpyhinä. 52 laatikkoa tai hyllyä on putsattu ja järjestetty. Yllätys on, että edes alakerran kaikkia laatikoita en ole käynyt läpi. 

Jatkan siis projektia myös vuonna 2022 ja se olkoon uuden vuoden lupaukseni, sillä projekti on osoittautunut hyödylliseksi. Paljon roinaa olen heittänyt pois, laatikoihin on tullut tilaa ja maltillisessa laatikko viikossa -tahdissa viitsin edetä. Olen myös tehnyt hämmästyttäviä löytöjä, vihoviimeiset hyllyt palkitsivat minut neljällä (4!) vessanpöntön puhdistusaineella ja kahdella tiskiainepullolla, jotka joku (?) oli piilottanut täysin käsittämättömään paikkaan. Se hylly on omistettu pojan (33 vee) vesipistoolille ja potalle.

Kuvassa on Leena Lepistöltä saamani hieno, ristipistelty kirjanmerkki, joka esittää pyhimysrottaa.