Tämä kysymys on klisee, joka pysyy sitkeästi hengissä. Samalla kun ei epäillä, voiko näyttelemistä, soittamista, laulamista tai maalaamista opettaa, yhä edelleen pompahtaa esille ajatus, että a) kirjoittamista ei voi opettaa b) kirjoittamisen opetus latistaa lahjakkuuden ja tuottaa toistensa kaltaisia keskinkertaisuuksia.

Yhä elää myytti kirjailijasta, joka ei tunne eikä lue kirjallisuutta, ei tarvitse eikä saa neuvoa tai tukea, mutta joka sinkauttaa olemattomuudesta nerokkaan teoksen (ja kuolee nuorena viinaan ja nälkään).

Mikä on täyttä puppua. Jopa Aleksis Kivi tunsi kirjallisuuden klassikot ja sai neuvoja, tukea ja apurahoja.

Kirjoittamisessa niin kuin muidenkin taiteiden opettamisessa pätee periaate, että lahjoja voi kehittää mutta niitä ei voi antaa. Puurokorvainen ihminen voi oppia soittamaan, mutta mestaria hänestä ei tule. “Vain niitä voi opettaa, jotka jo tietävät.” Tämän luin jostakin, en muista enää mistä. Jos ihmisellä on taipumusta ja lahjoja kirjoittamiseen, hän hyötyy kirjoittamisen opiskelusta. On suuri ilo tavata kirjoittamisen opiskelijoita, jotka tuntuvat tekevän oivalluksen toisensa perään ja alkavat kehittyä raketin nopeudella. Toiset kehittyvät hitaammin, joku junnaa kauankin paikallaan, mutta yleisesti ottaen jokainen edistyy.

Hyvin kirjoittamista ei voi opettaa. Että tee näin ja näin, niin hyvä tulee. Ei onnistu. Mutta voi opettaa, millaisia ominaisuuksia hyvällä tekstillä on. Tai opastaa esikuvien luo. Näyttää esimerkkejä toimivasta kohtauksesta, loistavasta dialogista alateksteineen, herkästi kuvatusta hetkestä, nerokkaasta kertojaratkaisusta. Keskustella romaanin rakenteesta, henkilöistä, kielestä, kerronnasta. Voi vinkata, mitä kannattaa välttää. Tärkeintä tietenkin on, mitä opiskelija itse alkaa ajatella oppiessaan.

Tärkeintä on auttaa ja tukea kirjoittajaa löytämään oma kirjoittamisensa. Varsinkin on oleellista tunnistaa kirjoittajan vahvuudet, se missä hän on hyvä. Se on dialogia. Tämä kappale on hieno. Tässä teksti tuntuu jauhavan paikallaan. Oletko aloittanut tarinasi oikeasta kohdasta? Mitä tämä henkilö itse asiassa tahtoo? Tästä henkilöstä pidän kovasti, hän on omaperäinen. Tämän tapahtumakulun yli liikut turhan nopeasti, kannattaisiko hidastaa?

Kirjoittajakoulutusta on ollut aina. Aina on ollut kokeneempi kirjoittaja, joka on opastanut aloittelijaa. On ollut kirjoittajien (suljettuja) piirejä, joissa on keskusteltu teksteistä. Niitä ei vain ole tajuttu kirjoittajakoulutukseksi.

Epäilen, että torjunta kirjoittajakoulutusta kohtaan syntyy siitä, että sitä on nykyään demokraattisesti ja paljon kenen tahansa saatavissa. Ennen opastuksen saamiseen tarvittiin kirjailijasukulaisia tai hyviä suhteita kulttuuripiireihin. Nyt ei. Ei tarvita isoja rahojakaan. Kansalaisopiston kurssimaksu on muutaman kympin. Kesäyliopistot ja avoimet yliopistot, kirjoittajakoulut, kirjoittajaleirit ja kansanopistot tarjoavat lyhyempää tai pidempää opetusta sitä etsivälle.

Pullonkaula on palautepalvelussa. Ainakin Nuoren Voiman Liitolla on arvostelupalvelu, Pirkkalaiskirjailijoilla samoin, mutta tarve kokonaisten, pitkien käsikirjoitusten kätilöintiin näyttää olevan suuri.

Taiteiden opiskelussa on se erityispiirre, että on etsittävä oikea yhteisö ja opettajat. Kaikki kirjoittajaryhmät tai opettajat eivät hyödytä jokaista kirjoittajaa. Onneksi mahdollisuuksien kirjo on suuri. On vara valita.