Valoa pimeydessä

Tampereen Teatterin Romeo ja Julia on visuaalisesti komea, yhteiskunnallinen teos. Paavo Westerbergin ohjaus on hallittu, näkemyksellinen ja kuten hän itse ohjaajan sanassa ilmaisee, teatteri on yhteydenotto kauneuteen ja pyhyyteen.

Esityksen suunnitteluprosessi on kestänyt kolme vuotta, ja koko taiteellinen työryhmä, visuaalisuus, ääni, valo, näyttämöajattelu, on ollut siinä mukana jo varhaisessa vaiheessa. Pitkä ja syvällinen luova työ näkyy lopputuloksessa.

Näyttämökuvat ovat pelkistettyjä, väkivalta kuvataan rytmikkään koreografisesti ja repliikein: ”taistelevat”, ”vetää miekkansa esiin”. Ratkaisu toimii hienosti.

Valo ja pimeys näyttäytyvät vertauskuvallisesti myös lavastuksessa ja rekvisiitassa. Mikko Saastamoisen lavastuksen keskeinen elementti on yli 70 suuren lampun kokonaisuus. Pimeyteen tuovat valoa myös palavat kyntteliköt, joita käytetään aseina. Yhteiskunnallinen tilanne Veronassa on pimeä, mutta kahden nuoren rakkaus on valoa.

Tässä tulkinnassa on yhteiskunta vahvasti mukana. Mielenkiintoista, että sama ohjausote on Lauri Maijalalla Pohjantähdessä. Vaikka kyse on kahden nuoren traagisesta rakkaustarinasta, sitä ympäröi ja siihen vaikuttaa yhteisö.

Ei voi välttyä ajattelemasta tämän päivän sotia, joissa valtaapitävien vihanpidon alttarille uhrataan nuorten ihmisten elämä.

Hautakammiokohtaus on tulkinnoissa usein jätetty Romeon ja Julian väliseksi, mutta tässä esityksessä kohtauksessa on enemmän väkeä, käänteitä ja kuolemaa. Pitkähköksi menee, mutta ratkaisu toimii esityksen linjassa. Esitys kestää yli kolme tuntia niin kuin muuten Maijalan Pohjantähtikin. Kertonee siitä, että yleisen ja yksityisen yhdistäminen vaatii tilaa.

Westerberg kirjoittaa, että muunsukupuolisuus on tulkinnassa ja että Romeo on ei-binäärinen. Häntä näytteleekin muunsukupuolinen Meri Luukkanen. En osannut lukea roolia siten. Ennalta odotin, että kyseessä olisi kahden tytön rakkaustarina, mutta näin ei ollut. Näin roolissa hyvin nuoren, ehkä 15-vuotiaan, vielä androgyynin pojan, jollainen hän Shakespearen tekstissäkin on.

Romeo on häilähtelevä, nopea, tunteesta toiseen syöksyvä, Julia, Anna Böhm, taas luja ja rakkaudessaan rohkea.

Sanna Salmenkallion musiikki kannattaa mainita erikseen. Se on niin elimellinen osa esitystä, ettei sitä useimmiten edes tajunnut erottaa näyttämötoiminnasta.

Komeista näyttelijätöistä mainittakoon Mari Turusen ihana imettäjä, Esa Latva-Äijön Veli Lorenzo ja Mikko Nousiaisen Capulet.

Ohjaaja painottaa kielen merkitystä esityksessä. Hän on sovittanut Shakespearen näytelmän uudelleen, niin että nuoret puhuvat usein räppiä ja tämän päivän sanastoa, vanhempien sukupolvi silosäettä tai muuten poeettista kieltä. Sekin tuo esitykseen yhteiskunnallisuutta ja tuntuu luontevalta ja raikkaalta.