Vaikuttavia kirjoja

Date

Kesälomalukemisiksi ehdotan viime aikoina lukemiani kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen tavalla tai toisella. Lajityyppejäkin on laaja kirjo: romaani, esseitä, tietokirja, nuortenkirja, romantiikkaa.

Romaani

Niina Hakalahti: Kaleidoskooppi

Kaleidoskooppi on musta helmi Niina Hakalahden tasokkaassa tuotannossa. Hakalahden lahja on kertoa raskaista asioista lempeästi, huumoriin taittaen. Kaleidoskooppi on toisenlainen. Sen aihe on kova, käsittely armoton ja rakenne mestarillinen.

Kaleidoskooppi kertoo vanhemmista, Annista ja Juhosta, jotka saavat hartaasti odottamansa lapsen. Johannes on kuitenkin erityislapsi, jonka aiheuttamat ongelmat eivät ainakaan pienene hänen kasvaessaan nuoreksi mieheksi. Poika saa raivokohtauksia, jos ruokailuvälineet eivät ole pöydässä niin kuin hän ne haluaa tai ruoka ei ole riittävän pehmeää. Saumat hankaavat. Heräämiseen kuluu tunteja. Koulu on ongelma. Mikään diagnoosi tai hoito ei muuta mitään.

Vanhemmilta katoaa oma elämä, tahtominen ja haluaminen. Heille jää vain selviytyminen päivästä seuraavaan. Kuitenkin he rakastavat vaikeaa lastaan.

Hakalahti sanoittaa järkyttävästi, millaista elämä erityislapsen vanhempana voi olla. 

Se rakenne: kirja koostuu hetkistä, tarkasti pyydystetyistä kohtauksista, kaleidoskoopin sirpaleista, joista muodostuu kuva.

”Nyt on ollut huono aamu. Viimeinen ärsyke on ollut Annin katse. Johannes ei kestä sitä, että Anni katsoo häntä väsyneesti, kyllästyneesti tai ylipäänsä näyttää omaa tunnetilaansa. Ja tänään Anni on tehnyt sen virheen. Anni ei ollut kyennyt pitämään oikeanlaista ilmettä kasvoillaan, vaan oli antanut suupieltensä valahtaa. Niinpä muki lensi ja vitunkaakaot mukana. Mitä Anni itse katsoi väärin. Mulkkasi. Kyttäsi. Tuijotti. Vittuili.”

Tietokirja

Terhi Rannela: Kirjeiden lumo

Rannela kirjoittaa kirjeiden kirjoittamisesta mutta aihe haarautuu yllättäviin suuntiin, vaikkapa Vermeerin maalauksiin tai kalligrafiaan, mikä tekee pienestä kirjasta viehättävän ja antoisan. Niukkaan sivumäärään on tislattu valtava taustatyö. Pyramidien rakentajat kirjoittivat kirjeitä, roomalaiset kirjoittivat kirjeitä, vapautunut orja kirjoitti entiselle isännälleen. kansalaiset kirjoittivat melkein miljoona kirjettä miehensä menettäneelle Jacqueline Kennedylle, kuningatar Elisabeth kirjoitti kirjeessä pannukakkuohjeen Eisenhowerille. Rannela muistuttaa myös, miten suuri merkitys kirjeillä on mielipidevangeille.

Päiväkirjan kirjoittaminen on eräänlaista kirjeenvaihtoa sekin. Siinä kirjoitetaan omalle itselle. Leo Tolstoin vaimo Sofia kirjoitti valtavat määrät päiväkirjatekstejä, jotka antavat tolstoilaisuuden perustajasta ikävän kuvan, mutta eipä Sofiakaan ollut siipiä vaille enkeli.

Myös käsin kirjoittamiseen tehdään pikku mutka. Käsin kirjoittaminen todistetusti edistää ajattelemista. Suomen kielen sanan ”käsittää” on juureltaan sama käsi-sanan kanssa.

”Viehätyn siitä, että kirjeissä ja päiväkirjoissa kirjoittaja on läsnä tässä ja nyt. Kirjeessä pelkästään minua varten, miten ylellistä näinä aikoina, kun viestit kohdistetaan sadoille tai jopa tuhansille vastaanottajille. Kynän jäljessä on jotain ihastuttavan kouriintuntuvaa. Käsialassa näkyy ihminen.”

Esseitä

Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut

Lumouduin Krohnin esseistä ja vähän masennuinkin: ne ovat niin älykkäitä ja tietoviisaita, että oma rajoittuneisuus paistaa kirkkaana kuin peltimukin kylki.

Erityisen kiinnostavia ovat Krohnin kertomukset lapsuudestaan sivistyssuvussa ja teosofian vaikutuksesta. Molemmat sisaret, Leena ja kuvataiteilija Inari sairastivat polion. Järkyttävää sekin, ei ole kauan siitä kun polio niitti epidemiana nimenomaan lapsia. Siitähän myös Anni Kytömäki Margaritassa kertoo.

Krohn kirjoittaa tietoisuudesta ja matematiikasta, unista, kuolemasta, yliluonnollisesta, omasta estetiikastaan ja teoksistaan, mutta myös yhteiskunnallisista aiheista kuten sananvapaudesta ja eläinten oikeuksista.

”Kuljemmepa missä kuljemme, kannamme mukanamme kelloja ja karttoja. Omat solumme ovat kelloja, kieli ja matematiikka karttoja. Maailmankirjallisuus on muistimme, mutta sen avulla myös aavistamme ja ennustamme, jopa arvioimme todennäköisyyksiä. Vain siitä mikä oli, voi saada tietoa siitä, mikä tulee – vaikkakaan ei koskaan varmuutta.”

Nuortenkirja

Hertta Vierula: Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta

Miten tämä kirja on mennyt minulta aivan huomaamatta! Hyvä, että vahinko tuli korjatuksi. Niin hyvin kirjoitettu, ohut kirja. Ei lasten, mutta nuorten kirja, jossa tarinat taittuvat kohti kauhua ja spekulatiivista fiktiota, ja niiden innoituksena ovat olleet Brocin mystiset kuvat. Jotkut tarinat ovat kammottavia. Vierulan teksti kulkee yksityiskohtia pitkin, ottaa outoudet itsestäänselvyyksinä eikä karta inhottavuuksia. Hiiteen hyvä maku! Kirjailija kirjoittaa ällöttävistä asioista kauniisti, komeaa lausetta.

Lapsi löytää metsästä kiven, joka onkin peikko, mummeli saa puussa olevan kolon kautta yhteyden planeettoihin, ihminen muuttuu rihmastoksi. Tarinoissa on vino vihje kohti todellisuutta, masentunutta nuorta, hylättyä lasta tai vanhusta, mielenterveyden heilahdusta, toiseuden kokemusta.

”Sampsa näkee, miten viemäri imee hänet vääjäämättä sisäänsä. Luut rutisevat murskaantuessaan, iho ratkeilee ja lihakset jauhaantuvat mössöksi. Kun jaloista ei ole mitään jäljellä, viemäri imaisee kivekset, ne venyvät ja venyvät vielä senkin jälkeen, kun Sampsa on varma, että ne repeytyvät irti. Kivesten lopulta irrottua sisäelimet seuraavat perässä kuin biljardipallot. Lantio ja rintakehä puristuvat kasaan ja sulloutuvat viemärinaukosta sisään, käsivarret solahtavat silmänräpäyksessä putkistoon. Vain pää jää tulpaksi. Silmät pullistuvat päästä, huulet sinertyvät.” 

Romantikkaa

Vera Vala: Aprikoosiyöt

Takakansiteksti kehuu romaania aistivoimaiseksi, ja kehu osuu oikeaan. Valan teksti kuvaa Tolfan aprikoosilehtoa, vuoria, auringonlaskuja ja teitä niin että ne voi nähdä, haistaa ja tuntea – ja voi maistaa italialaiset cornettot, espresson ja uunituoreet leivonnaiset.

Vaikuttavaksi romaanin tekee kuitenkin kirjoittajan taito yhdistää intohimoiseen rakkaustarinaan dekkarijuoni ja rikos. Mihinpä dekkaristi raidoistaan pääsisi? Veera Vala on aiemmin kirjoittanut kuusiosaisen Arianna de Bellis -dekkarisarjan, jossa Italia tapoineen ja ruokineen on ollut oleellisessa osassa.

Tarina liikkuu kahdessa ajassa. Menneisyyden pitkät varjot heittyvät nykyisyyteen, mutta taikurin lailla kirjailija onnistuu solmimaan langat yhteen ja silti yllättämään.

Jos kaipaat romanttista, soljuvaa kesälukemista, jossa on silti painava ydin niin kuin aprikoosin mehukkaan hedelmälihan keskellä on kova kivi, Aprikoosiyöt on hyvä valinta.

”Taivaalla kajastaa vielä heijastus auringonlaskusta, kun hän astuu puutarhaan. Kesäillan kuuma kosteus laskeutuu iholle kuin huntu, ja ilma on sakeana seinää peittävän sinisateen makeasta tuoksusta. Hän kävelee puutarhaan, pysähtyy aprikoosipuun juurelle. Oksat nuokkuvat raskaina kypsistä hedelmistä. Sormet silittävät aprikoosin samettista pintaa, ja hän poimii muutamia mukaansa.”

Jätä kommentti

Lisää
artikkeleita