Työväenkirjallisuuden päivä

Hyvää aamupäivää, toverit. Olen saanut etuoikeuden avata Työväenkirjallisuuden päivän. Päivän tunnus on muutosvoimat.

Muutosta me totisesti kaipaamme. Muutosta kotimaan politiikkaan, sen oikeistolaistumiseen ja rasistisuuteen. Muutosta sotiin ja konflikteihin, jotka maailmalla riehuvat, päällimmäisinä Ukraina ja Gaza. Yhdysvaltojen korkeimpaan virkaan toivomme muutosta eli järjen paluuta.

Meillä on taipumus tai toiveikkuus ajatella, että muutos on myönteinen asia ja vie kehitystä eteenpäin.

Kuluneiden parin vuoden aikana olemme kuitenkin joutuneet näkemään, että muutos voi viedä pari askelta taaksepäin. Suomessa asenteiden väljenemisen ja vapaamielisyyden lisääntymisen aika tuntuu pysähtyneen. Nyt kasvaa kyräily, rasismi, äärikonservatiivisuus ja viha, mukaan lukien naisviha. Luokkakuilu repeää syvemmäksi ja näköalattomuus, suoranainen toivottomuus on lisääntynyt.

Se on kauheaa.

Tunnemme itsemme voimattomiksi katsellessamme, mitä tapahtuu.

Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä, sanoi Gandhi.

Kuulostaa mahtipontiselta. Kuinka minä tai joku muu tavallinen kansalainen voisi olla muutosvoima?

Muutoksen ovat saaneet aikaan juuri yksittäiset ihmiset, hyvässä ja pahassa. Mainittu Mahatma Gandhi. Martin Luther King. Nelson Mandela. Rosa Parks, Greta Thunberg. Muutosta he eivät ole tehneet yksin, mutta kun he ovat sanoneet jotain tai toimineet, he ovat saaneet aikaan joukkoliikkeen, jonka voimalla muutos on saatu aikaan.

Kielteiseltä puolelta löytyy myös muutosvoimia. Nimiä tulee jokaisen mieleen, mutta en halua antaa heille tilaa juuri tässä ja juuri nyt.

Sen sijaan haluan nostaa esiin muutaman muutosvoiman tekijän, jota ette ehkä tunne.

Ensimmäisenä on neljä herraa ja yksi. rouva. Jorma Salonen, Heikki Lehtonen, Matti Nummelin ja jo edesmennyt kirjailija Erkki Räikkönen. Se rouva on Eriikka Magnusson. He ovat se ydinjoukko, joka sai aikaan Työväenkirjallisuuden päivän.

Kävin Jormaa haastattelemassa, ja näin hän muisteli:

– Työväenkirjallisuuden päivä syntyi Työväenmusiikki-päivästä. Itse olin ensin skeptinen ajatukselle ja olisin halunnut mukaan teoreettisen osan, sillä kuulun Marxilaisen yhteiskuntatieteen seuraan.

Päivä kuitenkin syntyi, kun työväenmuseo Verstas innostui ajatuksesta ja otti sen siipiensä alle. Vakuutusyhtiö Turva antoi rahoitusapua. Heti ensimmäinen, vuonna 2010 järjestetty Työväenkirjallisuuden päivä onnistui hyvin. Tarja Halonen avasi päivät ja Jorman muistaman mukaan esiintyjinä olivat Hannu Salama, Kaiho Nieminen, Sirpa Kähkönen, Erkki Tuomioja, Kari Hotakainen ja Mikko Rimminen.

Nyt vietämme päivää jo 25. kertaa ja olen vakuuttunut siitä, että tämä päivä on aiheuttanut muutoksia yksilöissä ja myös yhteisöissä.

Jorma muuten piti erinomaisena asiana, että Työväenkirjallisuuden päivään on usein kuulunut kirjoituskilpailu. Tosin hän on sitä mieltä, että se voitaisiin osoittaa myös kirjoittamisen ammattilaisille.

Toinen muutoksentekijä on imatralainen työläisnainen Ilma Lindgren. Hänestä kuulin Anu Huttusenesitelmän viime syksynä Työväen historian ja perinteen seuran seminaarissa. Minkä muutoksen Ilma sai aikaan? Se liittyy syksyyn, sen voin vihjata.

Ilman oikeustaistelusta on tuloksena jokaisen oikeus.

Ilma jäi leskeksi ja kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Hän osti käsikärryt ja alkoi tehdä torikauppaa elättääkseen lapsensa. Imatralla naisilla oli tapana mennä yhdessä saareen puolukoita poimimaan. Heillä oli varmaan aika mukavaa, puhuivat naisten juttuja, keittivät nuotiokahvit ja poimivat marjoja, joista Ilmakin osan elantoaan sai. 

Mutta maanomistaja vei naisten puolukat, koska hänellä oli omistusoikeus. Maa, jossa puolukat kasvoivat, oli hänen.

Mutta Ilma ei jäänyt toimettomaksi. Hän oli työväenyhdistyksen jäsen ja aktiivinen huvitoimikunnassa. Työväenyhdistyksen ja juristi Vilho Joutsenlahden tuella hän ryhtyi oikeustaisteluun. Se kesti viisi vuotta, mutta Ilma voitti. Hänen ansiostaan saamme näin syksyllä poimia marjoja ja sieniä kaikista metsistä.

Mietin pitkään, kuka voisi olla kolmas muutoksentekijä. Halusin valita jonkun, joka ei olisi niin itsestään selvä. Ehdokkaita riitti. Joukkohautojen tutkija Helena Ranta. Tutkija Olli Stålström, joka kirjoitti kirjan homoseksuaalisesta rakkaudesta nimeltä Rakkauden monet kasvot. Elisa Aaltola, joka perusti Eläinoikeusakatemian ja omistautui eläinten oikeuksien ajamiselle. Elisabet Rehn, joka avarsi monin tavoin naisten roolia ja mm. raivasi tien Tarja Halosen presidenttiydelle.

Kolmanneksi valitsin kuitenkin kansanedustaja Jukka Gustafssonin, koska hän on paikallinen henkilö ja Työväenkirjallisuuspäivän kummi ennen minua ja Seppo Puttosta.

Jukka Gustafssonia kiitän vuorotteluvapaan toteuttamisesta. Sitähän ei enää ole. Vuorotteluvapaa oli nerokas idea. Tavallinen työntekijä saattoi päästä noin puolen vuoden vapaalle, joskin ehdot olivat tiukat. Työnantaja palkkasi tilalle työttömän. Järjestely hyödytti kaikkia eikä maksanut valtiolle mitään. Vuorotteluvapaan aikana työntekijä saattoi matkustaa, keskittyä itselleen tärkeään harrastukseen, opiskella – ai niin, nykyäänhän ei aikuisena opiskelu on vaikeaa, koska aikuisopintotuki on lopetettu ja vapaasta sivistystyöstä leikattu rutkasti. Vuorotteluvapaata käytettiin myös vanhoista vanhemmista, lapsenlapsista tai sairaasta perheenjäsenestä huolehtimiseen. Tunnen ihmisiä, jotka sanovat, että vuorotteluvapaa pelasti heidän tai läheisen ihmisen hengen. Vuorotteluvapaan avulla ihminen jaksoi työelämässä pitempään.

Ja tämähän oli tietysti hyvin, järkevää ja kustannustehokasta, joten väärin. Ei saa tavallisella ihmisellä olla mahdollisuutta lepäämiseen, virkistymiseen tai läheisten hoivaamiseen. Tämä kertoo jotain oleellista nykyisen poliittisen johdon ajattelusta.

Ja viimeksi: näen tässä Työväenkirjallisuuden päivässä monia muutoksentekijöitä. Heitä on keskustelijoissa ja luentojen pitäjissä. He ovat kirjoittaneet kirjoja, jotka muuttavat ajatteluamme, asenteitamme tai tietojamme. Muutoksentekijöitä ovat myös asialleen uhrautuvasti paneutuvat pienkustantajat, jotka näitä kirjoja tuottavat julkisuuteen. Nykyisessä kirjallisessa tilanteessa he ovat erityisen arvokkaita ja kaiken tuen arvoisia. Niin, hyvä hallituksemmehan poisti kirjastoilta vähälevikkisen, korkealaatuisen kirjallisuuden 800.000 tukirahan, joka valui paljolti juuri näille pienkustantajille.

Ostetaan siis hyviä kirjoja, kuunnellaan keskusteluja ja esitelmiä ja tavataan muutosvoimaisia ihmisiä, joita täällä Verstaalla tänään vilisee aivan tavattoman paljon. 

kuva: Meri Kaarne