Kiviäkään ei kiinnosta, mitä tein vuonna 2016, mutta kirjoitan tämän tilinpäätöksen itsekkääksi huvikseni ja muistiin, kun on loppiainen ja edellisvuosi on kunnolla taakse jätetty. Japanilaiset viettävät bounenkaita, edellisen vuoden unohtamisen juhlaa. Sitä vietän menestyksekkäästi minäkin. Kunhan aloitellaan vuotta 2018, muistan harvoin ja hatarasti, mitä tapahtui 2016.

Vuosi oli työläs. Työtä oli liikaa. Toisaalta on hienoa, kun rakasta ja mieluista työtä ja kiinnostavia projekteja on paljon, toisaalta en juuri ehtinyt lomapäiviä pitää ja aina oli seuraava määräaika painamassa mieltä. Läpi vuoden vallitsi läähätystunnelma ja tuntui, etten hetkeksikään uskalla hellittää, jotta kaikki valmistuisi ajallaan. Olen sitä lajia, joka pelkää viime tinkaa ja on aina vähän edellä määräaikaa.

Aloitan surullisista asioista. Kummitätini kuoli, mukava ihminen ja armoitettu jutunkertoja. Pidin Helmi-tädistäni paljon; sen vuoksi jotain hänen kertomuksistaan ja olemuksestaan ujuttautui Lahtarit-kirjani Helenan tarmokkaampaan puoleen. Toinenkin kuolemantapaus suvussa oli, kun serkkuni menehtyi sairauteensa aivan liian varhain.

Muuta murheellista ei tullutkaan vastaan, vähäisiä, asiaankuuluvia kitkapaikkoja toki. Läheiset pysyivät terveinä ja huushollin nuoriso Aasiassa. Kissa Timo-Orvokki hoiti osuutensa tunnollisesti, herätti aamuisin pehmeällä käpälällä ja katseli iltaisin televisiota kanssani. Lukupiiri Kittiyhdistys ja Sirkan tattari-marjapiirakat olivat kuukauden kohokohta. Sivistyimme unkarilaisella ja kreikkalaisella kirjallisuudella. Pian kaksikymmentä vuotta kestäneet kuukausittaiset aamukahvit toimittajaystävien kanssa antoivat vertaistukea ja tarpeen vaatiessa vertaislohdutusta.

Taiteellisista elämyksistä jäivät mieleen Anselm Kiefer, Ron Mueck, Ernesto Neto ja Alice Neel, jonka raaka mutta myötätuntoinen taide voisi olla esikuvani.

En matkaillut kotimaata kauemmas, mutta kouluvierailun siivillä pääsin käymään Meri-Lapissa ja yöpymään Paavo Väyrysen Pohjanrannassa. Seikkailulliseen kaukomatkailuun luettakoon vielä eksoottiset Turku, Pori, Kotka, Vaasa, Alavieska ja Sievi. Yhden viikon pyörin turistina Helsingissä, jännittävää oli sekin.

Mitä siis tein viime vuonna?

Kirjoitin romaanin. Aloitin tuskasta irvistellen jouluna 2015 ja jouluna 2016 kirja lähti painoon. Kyllä sitten kirjoitinkin. Kesän korvalla oli ensimmäinen versio valmis, elokuussa toinen, lokakuussa kolmas ja marraskuussa neljäs. Romaanin kirjoittamiseen liittyi vaikuttavia tapaamisia ja matkoja. Kansallisarkistossa istuin paljon, jonkin verran myös Kansan Arkistossa. Mieleen jäi kiertokäynti Hennalan kasarmeilla Seppo Toivosen asiantuntevalla opastuksella. Toinen vaikuttava hetki oli seistä Kyrönjoen sillalla katselemassa isoisän synnyinkodin maisemia. Oivalsin, että äidinpuoleinen mummuni oli piikana tasan joen toisella puolella ja siitä syystä hänellä olikin niin värikkäitä tarinoita isoisäni veljessarjasta. Ehdottomasti hankalin ja työläin kirjani, melko raskas myös, mutta kirjoittaminen oli puhdistavaa. Lahtarit ilmestyy kapinan ja vapaustaistelun alkamisen vuosipäivänä 27.1.

Taidanpa joskus kirjoittaa kokonaisen postauksen, mitä kaikkea romaanin kirjoittaminen tarkoittaa.

Romaani Pyöveli oli ehdokkaana Tulenkantaja-palkinnolle ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Sellaisesta saa olla kiitollinen.

Keväällä ilmestyi Noora Katon kuvittama 8. osa kuvakirjasarjaan Viisi villiä Virtasta, nimeltään Perttu Virtanen ja varkaus. Seuraavankin Virtasen kirjoitin, Vilma Virtanen virpomassa.

Lastenromaanin Kulkurikaksikko olin kirjoittanut jo edellisvuonna. Nyt hioin sen valmiiksi ja kirja ilmestyi syksyllä.

Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä jatkoi alzheimer-kirjastani tehty näytelmä Pala palalta pois, dramatisointi ja ohjaus Heini Tolan. Dramatisoinnin työstämisvaiheessa olin kyllä aktiivisesti mukana. Näytelmän menestys oli suuri onni, senkin vuoksi, että katsojat tarttuivat myös raskaaseen ja vakavaan teatteriesitykseen.

Esiintymisiä oli tasan 50, pienempiä ja isompia. Määrä näyttää olevan jokseenkin vakio vuodesta toiseen. Mieleenpainuvin esiintyminen oli Isonkyrön hyvin sateisilla mutta tunnelmallisilla Keskiaikamarkkinoilla, keskiaikaisessa kirkossa. Mukavaa oli hervantalaisessa lukupiirissä, jossa hengenravinnon lisäksi nautittiin illallinen pitkän kaavan mukaan. Tai Porissa, missä paneelikeskustelin Terhi Rannelan ja Tapio Koivukarin kanssa kirkossa. Huomaavaisesti tarjottiin aamukahvit, sillä matkaan olimme lähteneet varsin varhain. Sellainen jää mieleen. Porissa tapasin herran, joka tunsi sukuani Pohjanmaalta ja lähetti terveisiä. Esiintymiset tarjoavat elämyksiä ja tapaamisia, joita muuten ei saisi. Olen tavannut energisiä ja myönteisiä koululaisia, kivoja kirjastoihmisiä, virkeitä eläkeläisiä, keskustelevaisia näkövammaisia, kirjallisuuden ja historian ystäviä ja tarmokkaita henkilöitä, jotka kaikenlaisia kirjallisuustapahtumia järjestävät.

Ystävien kanssa kahvittelin tai lounastelin 39 kertaa, siis lähes viikoittain, mistä olen tyytyväinen. Ystävien tapaaminen on työ- ja mielenterveyden ylläpitämistä.

Ihmisen on hyvä välillä pistää itsensä tiukille, jottei elämä jämähdä uomiinsa eivätkä rutiinit saa niskalenkkiä. Minun on vuosikausia tehnyt mieleni mennä Tampereen Ammattikorkeakoulun käsikirjoittamisen maisteriopintoihin, mutta aina on ollut jotain, lapset liian pieniä tai aikaavievä työprojekti. Nyt hulluuttani hain opinto-ohjelmaan, tein pääsykoetehtävät ja tulin hyväksytyksi. Syksyllä opinnot alkoivat – vieläpä englanniksi – ja veivät yllättävän paljon aikaa. Syksystä tuli tosiaankin tiukka. Opinnot jatkuvat vielä tämän vuoden, joten lusmuilla ei voi mutta kiinnostavaa on. Opintojen oheistuotteena pitäisi valmistua englanninkielinen elokuvakäsikirjoitus Futistyttö-lastenromaanisarjastani. Työnimi on FC Chicks.

Kulunut vuosi oli ensimmäinen viiden vuoden apurahaputkesta ja loppuvuonna säännöllinen tulo alkoi näyttää siunauksellisuutensa. Ei ollutkaan enää laskunippua odottamassa seuraavaa ansiota, ja kuukauden viimeisellekin viikolle jäi rahaa. Lainauskorvauksen tasokorotus tuntui tilipussissa. Ja hampaissa, sillä niillä rahoilla menin hammaslääkärille.

Mitä otan opiksi alkaneelle vuodelle?

Lomaa ja lomapäiviä on pidettävä. On luovuttava siitä päähänpinttymästä, että työt loppuisivat tekemällä. Työtä on aina, eikä maailma valmistu, vaikka miten rehkin.

Kavereiden tapaamiset, virkistyspäivät, ekskursiot ja kaikenlaiset arjen katkot ovat paitsi hauskoja, myös hyödyllisiä ja tarpeellisia.

Olen joskus kirjoittanut itselleni ohjeeksi: ”Ota rennosti. Vähemmällä puristuksella syntyy parempaa laatua.”