Tein uudenvuodenlupauksen, että pidän kirjaa talouteen saapuvista ja täältä lähtevistä kestokulutustavaroista. Puolivuotisraportti seuraa.

Jätin luettelosta pois kirjat, joita posti kantaa minulle selkä vääränä, koska olen valtion kirjallisuustoimikunnassa. Olen itsekin ostanut kirjoja kymmenisen kappaletta, ja ne olisi pitänyt tunnustaa. Lieventävä asianhaara on, että kaikki ovat työhön tarvitsemiani lähdeteoksia. Lupaan ryhdistäytyä ja lisätä ostetut kirjat loppuvuoden tilinpitoa rumentamaan.

Jo ennalta tiesin, että shoppailu ei ole paheeni. En osta paljon mitään, eikä mielitekoja ole.

Sen sijaan olen huono heittämään mitään pois. Hilloan käyttökelvotonta ja vanhentunutta tavaraa ja vaatetta siinä vankassa luulossa, että vielä jonain päivänä näitä tarvitsen. Ajatuspinttymä on henkistä perintöä isältäni. Hän oli vakuuttunut, ettei sellaista tavaraa olekaan, joka ei kymmenen vuoden kuluessa paikkaansa hae. Vakaumuksensa mukaisesti hän täytti autotallin sanoinkuvaamattomalla roinalla, joka odottaisi tarpeellisuuttaan edelleen, ellemme olisi lyhytnäköisesti tyhjentäneet autotallia kaksi vuotta. Ei sinne vieläkään auto mahdu.

Yritän oppia heittämään tavaraa pois. Ohjenuorani on, että talosta pitää lähteä tuplaten se määrä tavaraa, joka tänne saapuu. Poistan viikottain tavaraa, koska kertaluontoiseen konmaritukseen en kykene.

Aivan en puolivuotistavoitettani saavuttanut. Huusholliin saapui 28 ja sieltä lähti 48 tavaraa.

Lähteneissä oli 13 kappaletta vaatteita, jotka olivat minun mittapuullani kymmenen vuoden ikäänsä nähden vielä aivan hyviä, mutta säälimättömällä silmällä katsoen kulahtaneita, venähtäneitä, nyppyisiä ja reikäisiä. Roskiin lähti t-paitoja, pyjamia, yöpaitoja, alushousuja, sukkia, pyyhe, tyyny ja katkeileva pyykkinaru. Isompi satsi tyttären hyväkuntoisia vaatteita ja kenkiä vietiin kierrätykseen.

Erikoisempia lähtijöitä olivat sukset, pulkka, kasa tiiliä, puutarhatuoli, joka hajosi ja hyvä mutta suuri valurautapata, jonka poika otti omaan talouteensa. Kaksi astiaa särkyi ja poistettiin. Juomalasin pudotin minä ja kissanlautasen pudotti kissa huvikseen.

Saapujat olivat enimmäkseen nöyrää väkeä: nilkkasukkia, kalenteri, 6 kappaletta kesäkukkia parvekkeelle ja kaksi kukka-amppelia, kaksi säkkiä multaa ja tietenkin uusi pyykkinaru, tällä kertaa luonnonmateriaali sisalia. Jää seurattavaksi, kestääkö se paremmin kuin muovi. Vaatepuoltakin on ostettu, kahdet pitkät housut, t-paita ja tunika. Kävimme tyttären kanssa Nanson alennusmyynnissä, siinä sen salaisuus. Jätän kirjaamatta kahdet kesäkengät, jotka tyhmyyttäni verkkokaupasta tilasin ja maksoin korona-aikaan, toukokuun alussa, mutta jotka eivät vieläkään ole saapuneet perille.

Oli ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen verkkokauppaostokseni.

Minulla oli vankka tarkoitus heittää menemään talvikenkäni, joiden pinta on halkeillut, mutta toisaalta ne ovat niin mukaviksi venyneet, että öljysin nahan ja laitoin kengät odottamaan ensi talvea. Olen vakuuttunut, että ne ovat aivan hyvät ja vielä niitä tarvitaan.

Tulijoiden suurikokoisempaa laatua edustavat huonekalut. Niitä tuli kerrassaan neljä, mikä oli yllätys. Ostin kaksi jakkaraa, koska ne maksoivat Maskussa 5 €/kpl eli lankesin erikoistarjoukseen jälleen kerran. Hankin kaksi rottinkituolia mökin verannalle, missä puinen sivustavedettävä penkkisänky notkuu ja huojuu pahasti, vaikka se on vasta 70-vuotias. Olen siinä pienenä nukkunut veljeni kanssa yhteisestä peitosta taistellen. Isän tekemä. Hän rakensi huonekalut ja muun tavaran rikkakihveliä ja löylykauhaa myöten kovaa käyttöä ja luonnonvoimien myllerrystä varten. Vaikka muu murtuu, ne kestävät. Isän puutarhakalusteetkaan eivät taatusti hajoa, sen varmistaa niiden runko, vahva rautakisko.

Artikkelikuvassa mainittu puusohva ja puutarhapenkit ja pöytä, joissa jalkarakenne taatusti kestävä.