Taustatutkimus: arkistot

Taustatutkimus: arkistot

Historiallisen romaanin kirjoittaja istuu arkistoissa. Sitä ei voi välttää. Tosin kirjoitettuja dokumentteja Suomessa on ennen 1600-lukua kovin vähän, ja ikävästi Turun palo 1827 hävitti kirjallista menneisyyttämme tehokkaasti.

Arkistoaineiston tutkiminen on juhlallista ja innostavaa – sitten jos ja kun tutkittavan aineiston onnistuu monimutkaisista hakemistoista ja aineiston paljoudesta löytämään. Arkistojen tutkijansalien tunnelma on melkein kirkollinen, pyhä. Siellä istuessaan tuntee itsekin olevansa vähän itseään parempi, melkein tutkija, ja ylevä ympäristö inspiroi. Arkistojen kahvilatkin ovat usein mukavia. Aidossa, arkistoidussa kirjeessä tai pöytäkirjassa on enemmän historian tuntua kuin digiaineistossa, niin kätevä kuin jälkimmäinen onkin.

1800-luvulta lähtien kirjallista jäämistöä on runsaasti: kirjeitä, lehtiä, kirjoja, päiväkirjoja, virkakirjeitä, luetteloita. Suomalainen arkistolaitos on pitänyt hyvän huolen kirjallisesta perinnöstä. Kansallisarkisto, johon nykyään myös Sota-arkisto ja esimerkiksi Supon edeltäjien EK:n ja Valpon arkistot kuuluvat, ja maakunta-arkistot kantavat huolen arkistoinnista, ja monilla kaupungeilla on kaupunginarkisto. Arkistojen lähtösivu on arkisto.fi. Varaa aikaa tutkimusmatkaan. Arkistomateriaalia on julkaistu yllättävän paljon myös kirjoina. Kaikkea ei tarvitse mennä etsimään arkistoon asti.

Jokaisella on oikeus mennä arkistojen aarteita tutkimaan. Ei tarvita lupalappuja. Tosin arkistojen hakemistot ovat usein erittäin hankalakäyttöisiä. Myös aineistojen suuri määrä tekee etsimisestä vaikeaa. Helsingin ulkopuolelta saapuvaa kirjailijaa haittaa myös Kansallisarkiston lyhyt aukioloaika. Aineistot on ensin tilattava katsottaviksi, ja kun arkisto menee kiinni kello 16, tutkimusaikaa jää ikävän vähän. Onneksi Kansallisarkistonkin materiaaleista on paljon jo digitoitu ja katsottavissa netin välityksellä.

Puolueilla, eduskunnalla, yhdistyksillä, seurakunnilla, yliopistoilla, teollisuuslaitoksilla, elinkeinoelämällä ja kaikenlaisilla yhteenliittymillä on arkistoja. Arkistojen kirjo on valtava. Ne pitää vain löytää, ja kysyvä löytää. Olen käyttänyt paljon Työväen Arkistoa ja Kansan Arkistoa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja sen ruotsinkielistä vastinetta Svenska Litteratursällskapia.

Digitalisaatio on helpottanut huomattavasti arkistojen käyttöä. Arkistojen aarteita löytyy digitoituina netistä. Itsenäisyyden ja sisällissodan 100-vuotisen muiston kunniaksi monet arkistot ovat lisäksi julkaisseet runsaasti valokuvia vapaasti käytettäväksi. Niitä löytää myös aivan yksinkertaisesti Googlen kuvahaulla, ja samalla voin vinkata, että Google on erittäin pätevä etsimään aineistoja myös tietokannoista. Suomalaisista hakemistoista finna.fi on pätevä ja helpompi kuin aiemmat hakemistot Aarre ja Astia, jotka ovat kyllä edelleen käytössä. Useimmat ulkomaiset arkistot ovat nykyään myös netissä.

Kansalliskirjastolla on suuri kokoelma, jota pääsee tutkimaan paikan päällä – ja samalla ihailemaan Carl Ludvig Engelin juhlallista arkkitehtuuria, mutta Kansalliskirjaston aineistoja, esimerkiksi vanhoja painatteita ja lehtiä on digitoitu paljon. Tiedostoon pääsee sivulta kansalliskirjasto.fi ja se on kohtuullisen helppokäyttöinen. Kansalliskirjastolla on myös laaja henkilöarkisto, jossa on mm. kirjailijoita ja tieteentekijöitä. Netissä on kansallisbiografia.fi, josta löytyy valtavasti henkilöhistorioita. Osa niistä on pienen maksumuurin takana.

Kansallinen audiovisuaalinen instuutti eli Kavi löytyy osoitteesta kavi.fi. Se tallentaa liikkuvaa kuvaa ja ääntä.

Arkistojen käyttö ei ole aivan yksinkertaista, jos siihen ei ole koulutusta. Minulla ei ole, eikä ole helppoa ollut. Vinkkaan kohti sukututkimusta ja kansalaisopistoja. Monet sukututkimuskurssit suuntautuvat nimenomaan arkistojen käyttöön, ja sieltä olen saanut hyvää oppia. Suomen Sukututkimusseuralla on laajat ja hyvät nettitietokannat genealogia.fi ja Sukuhistoriallisella seuralla sivulla sukuhistoria.fi.

Kansalaisopistot järjestävät arkistokursseja. Myös arkistot itse järjestävät seminaareja ja luentoja, joiden kautta saa käsityksen siitä, miten ja mistä arkiston aarrejahtinsa voi aloittaa. Avainsana on kärsivällisyys.

4 kommenttia artikkeliin ”Taustatutkimus: arkistot”

  1. Kiitos! Mistä tiesitkin, että juuri tällainen katsaus inspiroi ja rohkaisee untuvikkoa parhaiten? Haaveena on oppia penkomaan menneitä.

  2. Arkistotutkimus on kestävyyslaji, tekeepä ihminen väitös- tai sukukirjaa. Mutta on se niin kiehtovaa löytää hevosenottolautakunnan arkistosta jokin proobuska, josta näkee, paljonkon hepasta mahdollisesi annettiin korvausta kun sen lähti sotimaan.

    • Juuri niin: suurta sitkeyttä ja kärsivällisyyttä vaaditaan, mutta kyllä arkistot sitten palkitsevatkin. Mikä ilo, kun löytää paperinpalan, jossa on jokin liikuttava/tärkeä/yllättävä viesti. Lahtareiden tutkimustyössä löysin pienen, kulahtaneen kirjasen, johon ruotsalainen vapaaehtoinen oli piirrellyt pakkaussuunnitelmansa! Se suunnitelma monine laukkuineen, kamelinkarvashaaleineen, valkoisine hansikkaineen ja kenkärasvoineen on romaanissakin. Se jo sellaisenaan kertoo nuoren miehen kuvitelmat sotimisen suhteen.

Jätä kommentti