Tällainen tästä tuli

Tällainen tästä tuli

Kun kirjoittaja ryhtyy teostansa kirjoittamaan, hänellä on tulevasta mielikuva. Se voi olla epämääräinen tai sanallisesti vaikeasti ilmaistava. Mielikuva liittyy tyyliin, pituuteen, tunnelmaan, väriin, kieleen tai henkilöihin. Omat mielikuvani ovat olleet hataria mutta konkreettisia; niihin on sisältynyt aistimellinen asia, vaikkapa karhean tuntu iholla tai ankea, kostea, pahalta haiseva ympäristö. Ne ovat myös sisältäneet vertauskuvallisen tason. Tällaisia ne ovat olleet: hedelmäsalaatti, sarkakankaasta ommeltu puku, köysi, kelmeänhämärä autohalli, kevättalven nuoskaluminen metsä. Mielikuva on kulkenut mukana koko kirjoittamisprosessin ajan. Joskus sitä on vahvistanut työpöydälle nostettu konkreettinen esine, jossa on tuntunut olevan taikaa: käsintehty savivati, posliinikupin korva, taottu naula, valokuva, vanha kalenteri.

Romaanin kirjoittaminen on iso hanke ja pitkä prosessi. Se on työlästä ja vaatii sekä pitkäjänteisyyttä että sisua, mutta myös nöyrtymistä. Jossain vaiheessa puolivälin jälkeen kokonaisuus alkaa hahmottua. Silloin käsikirjoitus on silmien edessä lukukelpoisena tekstinä, ei enää epämääräisenä ideana. Kirjoittajalla on sanoja, lauseita ja nykyään tarkasti ilmoitettuja merkkejä, välilyönneillä tai ilman.

Siinä kohden iskee oivallus palleaan sellaisella voimalla, että hetken haukkoo henkeä ja yrittää tajuta.

Tällainen tästä tuli.

Ai tästä tulikin tällainen.

Ei tullutkaan se, mikä siinteli haaveissa tai mitä tavoittelin. Tuli jotain muuta. Ehkä vähäisempää, yksinkertaisempaa, koomisempaa, sarkastisempaa, surullisempaa, lyhyempää, joka tapauksessa toisenlaista. Käsikirjoitus on pettänyt kirjoittajansa, teos on ollut ovelampi kuin tekijänsä.

Halusin rakentaa jugendhuvilan ja edessäni onkin funkistalo.

Tämän havainnon äärellä tekisi mieli heittää pensselit santaan, hanskat naulaan, lusikka nurkkaan ja kirves kaivoon.

Jotkut tekevät niin. Pettyvät käsikirjoitukseensa ja hautaavat sen kuolleiden tiedostojen hautuumaalle tietokoneen uumeniin tai paperinippuna komeron perille. Aloittavat uuden aiheen siinä vakaassa uskossa, että uusi käsikirjoitus tottelee paremmin.

Ei tottele.

Jotkut kurittavat käsikirjoitusta ja koettavat pakottaa sen tottelemaan aikomuksiaan. He repivät sen silpuksi, konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. He aloittavat alusta. Muuttavat käsikirjoituksen tyylin, rakenteen, kertojaratkaisun, päähenkilön ja yrittävät uudelleen, uusin keinoin tähdätä kohti tavoitettaan ja osua paremmin. Joskus tämä raskas, hermoja raastava metodi toimii, esimerkkejä on. Usein se ei toimi ja kirjoittaja kohtaa saman ”tällainen tästä tuli” –efektin ennemmin tai myöhemmin.

Paljastuksen, esiripun repeämisen, revelaation hetkellä tuntee todellakin itsensä kirjoittajatuhertelijaksi eli kirjallisuuskritiikin ankaran esi-isän August Ahlqvistin  sanoin ”Muut’ en mä ollut kuitenkaan/ kuin taitamaton tahruri/ ja hullu viinan juoja vaan”. Olipa kirjoittaja sitten viinan juoja vaan tai absolutisti, taistelu tekstin kanssa näyttäytyy hulluutena. Mitä järkeä tässä on? Ei mitään. Miksi ikinä rupesin tähän? Mitä kuvittelin saavani aikaan? Ainakin jotain muuta kuin tämä.

Se on nöyrtymisen hetki. Tällainen tästä tuli.

Ei auta. Pitää tunnustaa teksti omakseen ja sitoutua kirjoittamaan se loppuun asti, tuli mitä tuli.

Kirjoittajuuteen kuuluu suostua tekemään käsikirjoitus valmiiksi, vaikka kyllästyttää, ällöttää tai epäilyttää. Siinä se taika on. Ettei hylkää käsikirjoitusta, vaikka se onkin oikullinen ja toisenlainen kuin miksi sen itse kuvitteli. Käsikirjoitus on tässä kohden kuin teini; lapsosesta on kasvanut ärsyttävä ja uhmapäinen, suorastaan vieras lähes-valmis. Niin kirjoittaja kuin teinin vanhemmat ihmettelevät, kenestä on voinut tulla tuo, joka tekee eroa synnyttäjäänsä ja korostaa olevansa oma itsensä, erilainen ja itsenäinen. Aivan kuin se sanoisi, etten ole sinun jatkeesi, senkin taitamaton tahruri, minä olen minä.

Niin kuin teinin kanssa vanhempien on vain jaksettava hankalat vuodet ja toivottava parempaa, käsikirjoituksen kanssa on jaksettava ja kirjoitettava romaani loppuun asti.

Silloin kokonaisuus näyttäytyy toisessa valossa kuin totuuden hetkellä. Kun käsikirjoituksen on tehnyt valmiiksi asti, sen hyväksyy omakseen sellaisena kuin se on. Omaa lastaan rakastaa, vaikka sillä olisi sarvet päässä, sanoo sananlasku.

4 kommenttia artikkeliin ”Tällainen tästä tuli”

  1. Tulipa tämä juttu minulle hyvään kohtaan. Kiitos. Juuri, kun pähkäilen sarvipäiseksi muuttuneen kanssa. Ei auta kuin ottaa sarvista härkää ja käydä työhön.

Jätä kommentti