Surkean huono oppilas

Date

Menin japanin kielen kurssille. En oppinut kieltä paljonkaan, mutta opin jotain muuta.

Tytär asuu ja työskentelee Japanissa ja tietysti puhuu japania sujuvasti. Todennäköistä on, että sinne hän jää. En ole japanientusiasti, mutta ajattelin, että minun olisi hyvä osata jonkun verran japanin kielen alkeita. Vähän turistijapania. Mitä maksaa, missä on, numerot, kellonajat, viikonpäivät. Sen sellaista.

Kesäyliopistossa oli keväällä sopivan lyhyt japanin kielen alkeiskurssi, pari kuukautta, kaksi kertaa viikossa, tosin pitkät rupeamat. Ilmoittauduin huolettomasti. Ajattelin, että lyhyeen kurssiin ehdin osallistua, opin minkä opin ja kaipa tunneilta jotain päähäni tarttuu.

Tein pahan virheen. Olin lähtenyt liikkeelle aivan liian kevytmielisesti.

Kurssi oli vaativa ja määrätietoinen. Se eteni turbovauhdilla. Minä aloitin nollasta, pohjalta, mutta monet olivat harrastaneet japania jo aiemmin, ja joukossa oli paljon opiskelijoita. Kaikki paitsi minä tähtäsivät kolmen opintoviikon suoritukseen, jonka lopputentin läpäisemällä sai. 

Kotiläksyjä oli mittavat määrät. Aluksi minulla oli niin paljon töitä, etten ehtinyt tehdä läksyjä riittävästi ja jäin jälkeen. Myöhemmin puursin kolme, neljä tuntia päivässä läksyjen kimpussa mutta en sittenkään pysynyt tahdissa mukana. 46 hiraganamerkin ja yhdistelmämerkkien oppiminen oli hidasta. Tankkasin niitä kuin Jukolan veljekset: wa – ta – shi. Kirjoittaminen oli vielä vaikeampaa.

Huomasin olevani surkean huono. Huonompi. Kaikkein huonoin. Huonommuudentunteesta ja pärjäämättömyydestä seurasi kaikenlaista.

Ahdistuin jo japanintuntien ajatuksesta ja teki mieli lopettaa koko kurssi. Eli pelkäsin ja halusin lintsata. Pakotin kuitenkin itseni tunneille, vaikka joka kerran oli kylmä kivi vatsassa aamusta alkaen. 

En ehtinyt ymmärtää, mitä kirjansivua ja tehtävänumeroa opettaja tarkoitti lausuessaan numerot japaniksi. En ymmärtänyt, mitä minulta kysyttiin tai mitä minun haluttiin tekevän. Kauhistutti, kun vastausvuoro läheni eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä pitäisi sanoa. Hävetti. Paritehtävät olivat vihoviimeinen koettelemus ja nöyryytys. Toinen osasi, minä en. Kun jotain mielestäni ehdin oppia ja omaksua, opetus meni jo kaukana edessäpäin, seuraavissa asioissa. Huonommuuteni paistoi kaikkien silmiin.

En osannut lukea hiraganamerkein kirjoitettua tekstiä, jonne kaiken kukkuraksi ilmestyi yllättäen katagana- ja kanji-merkkejäkin sekaan. En oppinut uusia sanoja riittävän nopeasti, mutta sen sijaan riittävän nopeasti unohdin oppimani.

Teki mieli lopettaa läksyjen teko ja lyödä lossiksi. Ei kannata yrittää, kun ei kuitenkaan opi. Minulle kehittyi vakaumus, että olen huono enkä pysty oppimaan. Ponnisteleminen on siis turhaa.

Aloin katsella kaunaisesti ryhmän jäseniä, nuoria ihmisiä, jotka näyttivät oppivan nopeasti ja vaivattomasti. Tunsin olevani ulkopuolinen ja vakuutuin, että muut ryhmäläiset pitivät minua tyhmänä ja hitaana.

Kun joku ystävällisesti auttoi minua tehtävissä tai neuvoi, tuntui nöyryyttävältä olla hyväntekeväisyyden ja säälin kohde. Olin varma, että opettaja katseli minua ajatellen, että tuokin hidastelee täällä kaikkien harmina eikä kuitenkaan opi mitään. Hän kysyi useamman kerran, enkö tosiaan aikonut osallistua lopputenttiin ja tulla jatkokurssille. En todellakaan aikonut. Mieleni teki tulkita opettajan kysymys niin, että hän toivoi minun lähtevän tieheni kurssilta opettajaa ja muita vaivaamasta, mutta aikuisen järkeni sentään ilmoitti minulle, että sellainen tulkinta olisi vainoharhaisuutta.

Olin usein ärtynyt ja vihainen. En sentään häiriköinyt.

Opin hiukan kieltä, mutta japania enemmän opin jotain muuta ja tärkeää.

Nyt tiedän, miltä tuntuu lapsesta tai nuoresta, jolle opetus on liian vaativaa tai liian nopeaa. Minulla on sentään aikuisen elämänkokemus ja luultavasti tunteiden hallintataitoja enemmän kuin teinillä. Japaninkurssin kokemusten jälkeen ymmärrän, miksi sellainen nuori

                      lintsaa koulusta ja tunneilta

                      jättää tehtävät tekemättä

                      vakuuttuu kelvottomuudestaan

                      ei edes yritä

                      häiriköi tunnilla

                      tuntee itsensä ulkopuoliseksi

                      suhtautuu opiskelutovereihinsa vihamielisesti

                      rupeaa pelleksi

                      heittäytyy kiusankappaleeksi tai alkaa kiusata

                      on vakuuttunut, että opettaja vihaa häntä

                      Ymmärsin myös, että tilanne pahenee jos tällaista oppilasta ei nopeasti auteta. 

                      Hänet pitäisi siirtää hitaampaan tai helpompaan ryhmään, jonka opetuksessa hän pysyy mukana.

                      Hänen pitäisi saada henkilökohtaista apua ao oppiaineessa ja läksyissä.

                      Hän ei omin neuvoin selviä tilanteesta, vaan tarvitsee apua.

                      Jos apua ei tule, seuraa ikäviä asioita.

6 kommenttia artikkeliin ”Surkean huono oppilas”

  1. Mainio vertaus oppimisvaikeuksiin!
    Mitä itse japanin kielen oppimiseen tulee, niin sanoisin, että kurssi missä opetellaan puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan, on jo lähtökohtaisesti pielessä.

    Itsehän en ole koskaan opiskellut japania, mutta siellä paljon aikaa viettäneenä olen opetellut arjen perusfraaseja.
    Pärjään siis esim. ruokaostoksilla.

    Kielen oppiminen lähtee kulttuurista ja käytännön tilanteet paikan päällä helpottavat oppimista.

    Mutta (esim) aasialaiset kielet, joissa on omat kirjoitusmerkkinsä, vaativat kyllä aivan eri panostuksen kuin latinalaisilla merkeillä kirjoittamisen opetuksessa.
    Lähtökohtaisesti näissä kielissä pitäisi panostaa erikseen kirjoittamiseen, lukemiseen ja puhumiseen.

    Jos et opi, vika ei välttämättä ole sinussa vaan opetuksessa.

    Vastaa
  2. Ihana kertomus. Komppaan ihan kaikessa. 💖
    T. Nimim.espanjan alkeet….på svenska eli kolmea kieltä kieritellen dos cervesas….y dos bodillos de keso….vai oliko se näin sittenkään…

    Vastaa

Jätä kommentti

Lisää
artikkeleita