Mitä kirjailija itse asiassa tekee? Istuu läppärinsä ääressä ja ajattelee syvällisiä?

Tarjottujen töiden aikataulut kertovat usein harhaluulosta, että kirjailijalla on runsain mitoin vapaata aikaa. Todellisuudessa yhteisen palaverin sopimiseksi selataan kalentereita vimmatusti, sillä kaikilla on kokousta, deadlinea, kouluvierailua, opettamista ja leipä sangen pieninä palasina maailmalla.

Ajattelin raportoida, mitä olen tehnyt ihan tavallisen viikon aikana, mutta viikosta ei sitten tullutkaan tavallinen. Näinhän käy. Tavallista viikkoa ei koskaan ole.

SUNNUNTAI

Luin Kirjailijaliiton Kide-apurahahakemuksia, joita on sata. Tein ohjelman maanantain kirjoittajakoulutukseen ja kävin vielä kerran läpi kirjoittajien tekstit. Kirjoitin blogiin Ukrainan kissoista. Aloin lukea Helena Kujalan hienoa Tekla-kirjaa, joka kertoo Tekla Hultinista, monen asian uranuurtajasta ja aktivistista.

Pitkää tekstiä en edistänyt.

MAANANTAI

Aamulla 9.30 vein auton huoltoon. Matkustin Helsinkiin. Tutustuin työryhmän kanssa teatteriprojektin mahdolliseen tilaan. Palaveerasin erittäin mielenkiintoisesta virtuaalisen lavastuksen mahdollisuudesta. Käsikirjoituspalaveerasin ohjaajan kanssa. Innostavaa. Illalla muutaman tunnin sessio kirjoittajaporukan kanssa. Energisoivaa. 

Huollosta soittoja, että olisi vielä tällainenkin vika. Ja tällainen. Hintalaskuri raksutti. 

Junalla kotiin, matkan varrella poimin auton, kotona 22.30.

Ei siis kirjoittamista.

TIISTAI

Aamupäivällä tarkistin haastattelun ja yritin keksiä editoijan toivomia lisäyksiä. Tuskastuin, koska tunsin itseni riittämättömäksi sanomaan sodasta mitään järkevää. 

Tein lumitöitä tunnin, jotta pääsin pihasta ulos. Puolimetrinen lumi ja metrinen valli pihatien tukkeena.

Kävin maksamassa tuplaantuneen huoltolaskun (eläköön Kaarlen palkinto), lounastin poikani kanssa ja kävin ostamassa uuteen takkiini (Kaarlen palkinnon hyötykäyttö edelleen) sopivan vaaleanpunaisen hatun.

Kevättunnelmissa uusi hattu päässä kohti Turkua. Urjalassa ymmärsin, että olin tehnyt pahan virheen. Keli oli niin hirveä, että harkitsin kirjastovierailun perumista ja paluuta. Mutta olin jo puolivälissä. Elämäni pelottavin automatka. Paksua lumipöheröä tiellä, sen alla luistinrata, välillä lumi tuiskusi niin, ettei nähnyt metriäkään eteensä, välillä tuuli painoi auton luisuun. Matka kesti yli kolme tuntia kuudenkympin nopeudella. Kukaan ei yrittänytkään ohi.

Kirjastovierailu Varissuolla oli mukava. Yleisö oli säästä huolimatta uskaltautunut paikalle.

Mutta minä en uskaltautunut ajamaan takaisin Tampereelle. Etsittiin edullinen majatalo läheltä, sain ovikoodin ja lähdin yöpymään. Majatalon ovella havaitsin, että puhelin oli jäänyt latautumaan kirjastoon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että soitan kirjastoon, ennen kuin ehtivät lähteä ja panna ovet kiinni. Juupa juu.

Takaisin kirjastolle, missä viisaat kirjastovirkailijat olivat huomanneet puhelimeni ja olivat juuri lähdössä tuomaan sitä majapaikkaan. Hyvä niin, sillä seuraavat pari päivää kirjasto olisi ollut lakon vuoksi kiinni.

Härkätien kievari tarjosi yöpymisen, vaikka tietenkään yötavaroita ei ollut mukana, ei siis edes kännykän laturia. Kirjastosta olin saanut evääksi pari kokoussämpylää ja mustikkasoppaa. Niillä pärjäsin.

En kirjoittanut.

KESKIVIIKKO

Lähdin ajamaan kohti Tamperetta, heti kun aurinko alkoi paistaa. Ajoin Forssan ja Hämeenlinnan kautta. Vaikka matka olikin pitempi, tie oli parempi ja Hämeenlinnan jälkeen moottoritie oli sula, jolloin mielen valtasi suuri helpotus.

Vaarallinen ajo oli silti. Vaikka tie oli aurattu, kiitos tehokkaan suomalaisen järjestyksen, se oli jäisen liukas ja muutaman kerran auto lähti holtittomaan sivuluisuun.

Pääsin kotiin puolen päivän maissa. Minua odotti tuttu näky, puolimetrinen lumi ja metrinen lumivalli pihatien edessä. Lapioin tunnin. Sinä aikana ehti tulla nuohooja ja hoitaa hommansa.

En jaksanut kirjoittaa. Pää ei toiminut. Luin Teklaa.

Illalla kävin katsomassa Työväen Teatterissa hienon Kuolemantanssin, jonka tanssivat Jorma Uotinen, Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Teatteriseuralaiseni ei tykännyt, minä tykkäsin kovasti.

TORSTAI

Tarkistin mielipiteeni Kide-hakemuksista ja merkitsin ne luetuiksi. Kirjoitin maanantain palaverin muistiinpanojen perusteella kolmannen version kohtausluettelosta. Luin tarkasti lastenkirjan kustannussopimusehdotuksen ja lähetin kuvittajalle viestin ongelmakohdista. Luin Tekla-kirjan loppuun ja mietin kysymyksiä.

Vaihteeksi lumisohjoa. Kävin hakemassa lähiruokapiiristä karjalanpiirakoita, munia, perunoita, hapankaalia, madetta ja kuhaa. Ajatusvirheen vuoksi olin tilannut myös juustokakun pääsiäiseksi, mutta havaitsin, ettei pääsiäinen olekaan tulevana viikonloppuna. Minulla on nyt kakkuongelma.

Illalla kävin saunassa ja polttelin takkatulta.

Podin kirjoittamattomuudesta huonoa omaatuntoa. Nyt olisin ehtinyt.

PERJANTAI

Tein kysymykset haastattelua varten ja lähetin haastateltavalle. 

Kirjoitin laskuja ja hoidin suuren määrän pieniä asioita, jotka olivat ehtineet kertyä sähköpostiini poissaolopäivien aikana. Sovin palavereja, varasin tilan, lähetin kutsuja, esittelyn ja kuvan itsestäni, tulevaan vierailuun liittyviä kuvia, osallistuin Kirjailijaliiton johtokunnan sähköpostikeskusteluun, vastasin tekstin käyttöpyyntöön. Ainakin nämä, ehkä muutakin. Kaikenlaisen sälän hoitamiseen meni koko päivä.

Illalla vierailin virtuaalisesti Ruukin kirjaston lukupiirissä. Se olikin mukava päätös viikolle. Lukijat olivat lukeneet aivan oikein ja viisaasti romaaniin piilotettuja vihjeitä.

Edelleenkään en edistänyt pitkää tekstiä.

LAUANTAI

Kuuntelin ja katselin Elina Mustosen hienon yhden naisen musiikkiteatteriesityksen, jossa soi cembalo ja 1600 – 1700-lukujen naissäveltäjien musiikki täydennettynä Eero Hämeenniemen uusilla sävellyksillä. Kaiken lisäksi ilmainen, esitys liittyi Tampere Biennaleen, ilmankos Laikun musiikkisali oli täysi.

Sen jälkeen keskustelin Helena Kujalan kanssa hänen Tekla-kirjastaan Akateemisessa kirjakaupassa. Kuulijoitakin meillä oli.

Oli siis hyvin naisasiapitoinen päivä. 

Nukuin pitkät päiväunet ja illalla katselin Shetlandsaarten murhia. Nautin heidän viehättävästä murteestaan.

Olisin ehtinyt vaan en viitsinyt kirjoittaa. Ehkä sunnuntaina?