Rakkauden rikkomat

Olen lukenut Tšehovin neljä näytelmää Martti Anhavan käännöksinä. 

Näytelmät ovat täynnä onnettomia rakkauksia ja rakkauden rikkomia ihmisiä. Tšehov osaa ja uskaltaa kertoa, että rakkaus on vaarallista. Se ei ole kevyttä ja valoisaa vaan syvää, elämän pohjamutia ruoppaavaa myllerrystä, joka voi tuottaa suurta onnea mutta myös tuhoa ja hävitystä.

 Yhtäkään onnellista rakkaustarinaa näytelmissä ei ole. Henkilöt rakastuvat vääriin ihmisiin eivätkä huoli sitä, joka olisi lähellä ja jonka kanssa voisi elää. Poikkeus on Kolmen sisaren Irina, mutta eipä käy hyvin hänellekään.

Lokissa on viisi onnetonta rakkautta. Kolmessa sisaressa niitä on kuusi, Vanja-enossa kolme, Kirsikkapuistossa samoin kolme. 

Lokissa Maša rakastaa Konstantinia, joka rakastaa Ninaa. Maša menee naimisiin Medvedenkon kanssa, joka palvoo häntä. Rakkaudenpettymyksen katkeroittama Maša kohtelee huonosti sekä miestään että lastaan. Polina Andrejevna rakastaa Dornia, joka rakastelee ympäriinsä mutta ei rakasta ketään. Pienyhteisöä hallitseva itsekeskeinen ja saita Irina Arkadina rakastaa itseään. Rakastajaansa Trigorinia hän pitää talutushihnassa ja kohtelee omaisuutenaan. Poikaansa Konstantinia hän ei rakasta. Irina Arkadina on menestynyt näyttelijätär, mutta kadehtii Ninaa, joka on nuori. Nina rakastaa ensin Konstantinia, mutta rakastuu sitten kirjailija Trigoriniin. Rakkaussuhde päättyy huonosti, ja Ninan lapsi kuolee.

Tšehovin ihmiset ärsyttävät, koska he eivät tee mitään korjatakseen elämänsä onnetonta suuntaa. Ovat vain onnettomia ja valittavat. Muutama poikkeus on, kuten Lokin Nina tai Kolmen sisaren Irina. Nelikymppiset surevat, että elämä on mennyt ohi ja onnetonta on ja näin se nyt menee, mitään ei mahda. Kuusikymppiset ovat vanhuksia. 1800-luvun lopulla niin kaiketi olikin.

Jokaisessa näytelmässä on alkoholisti. Lokissa se on Maša, Vanja-enossa Astrov, Kolmessa sisaressa Tšebutykin ja Andrei, joka on myös peliriippuvainen, Kirsikkapuistossa naukkailija on tilanomistaja Pištšik.

Jokaisessa näytelmässä on toimeton, muita hallitseva keskushenkilö. Lokissa se on tietysti Irina Arkadina, Vanja-enossa Jelena Andrejevna, Kirsikkapuistossa Ljubov Ranjevskaja. Kolmessa sisaressa tällaista ikävällä tavalla muita pyörittävää keskushenkilöä ei ole, joskin sisarten veljen Andrein vaimo Natalia Ivanovna on hyvää vauhtia matkalla sellaiseksi.

Näytelmissä on aina myös joku tai joitakuita, jotka tekevät aivan hirvittävästi töitä. Lokissa se on Medvedenko, Vanja-enossa Sonja ja eno itse sekä lääkäri Astrov, Kolmessa sisaressa vanhin sisar Olga ja Kirsikkapuistossa Lopahin ja Varja.

Kauniilla naisilla on valttikortit. He pyörittävät miehiä ja heillä on varaa olla ilkeitä. Koska kauneus. Sympaattisille ja rumille jää vain sietäminen ja työnteko. Sekä Lokin Ninan, joka tosin kuuluu kaunottariin, että Vanja-enon Sonjan loppurepliikki on sydäntäsärkevä.

Sonja puhuu enolleen työn tekemisestä. He ovat raataneet koko ikänsä muiden ihmisten vuoksi – kiittämättömän professorin ja hänen palkintopokaalivaimonsa. Sitä he aikovat jatkaa. Lohduton tulevaisuudennäkymä. Kuoltuamme saamme levätä, Sonja sanoo.

Ninan viimeinen repliikki puhuu taiteesta: ”Tärkeintä ei ole maine, ei loisto, ei se mistä olen uneksinut, vaan sietokyky. Kanna ristisi ja usko. Minä uskon eikä minuun tee enää niin kipeätä, ja kun ajattelen kutsumustani, en pelkää elämää.”

Nina lähtee näyttelemään maaseututeatteriin, vaikka tietää, mitä se on. Konstantin ampuu itsensä. Trigorin, joka on tuhonnut Ninan onnen, jatkaa elämäänsä Irina Arkadinan sylikoirana.

Oikeudenmukaisuuden nimissä Trigorinillakaan ei mene hyvin. Hän on menestynyt mutta kadehtii Turgenjevia. Konstantin pääsee julkaisukynnyksen yli mutta kadehtii Trigorinia. 

Trigorin puhuu tunnistettavasti kirjoittamisesta: ”Yötä päivää minua pitää vallassaan yksi hellittämätön ajatus: minun täytyy kirjoittaa, minun täytyy… Hädin tuskin olen saanut valmiiksi pitkän kertomuksen, kun minun täytyy jo jostain syystä kirjoittaa toinen, sitten kolmas, kolmannen jälkeen neljäs.” 

”Kirjoittaminen tuntuu mukavalta. Myös oikovedosten lukeminen on mukavaa, mutta… tuskin teos on tullut kirjapainosta, kun en enää kestä sitä ja näen jo, että ei noin, väärin, että tätä ei olisi pitänyt ollenkaan kirjoittaa, ja harmittaa ja sielu tuntuu likaiselta.” 

”Hamaan hautaan saakka kaikki tulee olemaan vain sievää ja lahjakasta, vain sievää ja lahjakasta –  ei sen enempää (…).”

Tšehovin onnettomien rakkauksien rinnalla olen kuunnellut yhä uudelleen Leonard Cohenin laulua Hallelujah, koska arvostan Cohenin asennetta. Se on toisenlainen, vaikka yhtä syvä ajatus rakkaudesta. Kaikki meni vinoon, rakastavaiset nujersivat toisensa ja vieraantuivat eikä rakkaus ole voitonmarssi vaan yksinäinen ja särkynyt hallelujah. Mutta halleluja kuitenkin. Halleluja!

Kuvassa Anton näyttelijävaimonsa Olga Knipperin kanssa. Silti Tšehov kirjoittaa: Jos haluat olla yksinäinen, mene naimisiin.