Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, ainakin minun puoleltani. Hänet ensi kerran nähdessäni tuntui kuin olisin saanut sähköiskun. Silmissä välähteli häikäisevä valo, jysähdystä seurasi tutina päälaelta varpaisiin. Siinä olet, sielunkumppanini, olemme tarkoitetut toisillemme, ajattelin ja seuraavassa sekunnissa korjasin: älä ole naurettava. Vilkaisin ympärilleni; ei kai kukaan huomannut.

Ensi kohtaamisesta on jo jokunen vuosi. Elämässä oli muita suhteita, muita puuhia, muita rakkauksia, mutta en unohtanut häntä. En voinut. Ehkä hänkin muisti minut, sillä oli kuin hän olisi jättänyt viestejä elämäni polulle. Tämä on merkki, ajattelin, ja järki oikaisi: pelkkä sattuma. Lehtijuttu, näyttely, kirja, maalaus tai keskustelu muistutti hänestä ja ensikohtaamisestamme. Ehkä vielä joskus tapaamme, ajattelin ja heti lannistin itseäni: älä haihattele.

Hän oli pidättyväinen, joten aloitteen tekeminen jäisi minulle. Minäkin olin ujo. Aloin kuitenkin lähestyä varovasti ja nolona. Hankkiuduin tilaisuuksiin, joissa tiesin hänen olevan. Kun katseemme tavoittivat toisensa, sydämeni jätti yhden lyönnin väliin, sitten jyskytti hulluna niin että korvissa suhisi. Sydän vakuutti: tämä on kohtalo. Järki tokaisi: älä höperehdi. Kuvitteletko riittäväsi hänelle? Sinä muka? Mitä oikein kuvittelet itsestäsi? Salli minun nauraa. Muutkin nauravat. Älä vain mene kuuluttamaan ihastustasi ääneen, koskaan, kenellekään, ainakaan hänelle itselleen.

Keksin tekosyitä päästä hänen lähelleen. Tämä tilaisuus on ammatillisesti tärkeä, siksi osallistun. Menen tuonne koska se piristää mieltäni. Huvikseni ja ilman taka-ajatuksia tässä hänen lähettyvillään oleskelen. Ainoastaan tiedonhalu ajaa minut ottamaan selvää hänestä ja hänen läheisistään. Muuten vain selaan nettiä ja digiaineistoja. Minulla ei todellakaan ole kuvitelmia saati aikomuksia hänen suhteensa. Pois se minusta.

En päässyt eroon pakkomielteestäni. Eräänä päivänä – en edes muista milloin ja missä paine kasvoi suuremmaksi kuin vastustus ja oli tunnustettava itselleni, etten voi elää ilman häntä. Täytyi päättää, meni sitten syteen tai saveen. Saadakseni rohkeutta kerroin muutamalle ystävälle epätoivoisesta rakkaudestani. Mitä he ajattelivat, sopisimmeko toisillemme. Siitä ei ole kysymys, he sanoivat. Sinun on pakko. Merkit ovat ilmassa. Et pääse eroon. Ei kohtalon sormi viito vaan sen koura on saanut otteensa. Turha pyristellä vastaan. Se on menoa nyt. Häpeä tai kunnia, naurettavaksi joutuminen tai hyväksyntä, unohda ne, tässä ollaan tekemisissä isompien asioiden kanssa. Ala painua.

Niin tein. Kerroin, että en pääse sinusta irti. Jos vain otat, saat intohimoni, kaipaukseni, uneni, hellyyteni, vuodenaikani ja ilmansuuntani, kaiken viisauteni. Minun on saatava sinut omakseni mistään piittaamatta, mitään häpeämättä tai häikäilemättä, kenenkään tunteista välittämättä.

Tällä hetkellä odotan ensitapaamistamme. Siihen on vielä aikaa, niin on viisaampaa. Mutta olemme päättäneet tavata. Sitä ennen lähetämme viestejä. Keskustelemme. Tutustumme toisiimme pikku hiljaa. Etenemme hitaasti. Hän on ajatuksissani. Mietin, millainen hän on, mistä pitää, mitä tapoja hänellä on, onko tarkka vai rento, miten puhuu, mitä ajattelee itsestään, mitä on kokenut elämässään. Olen varovaisen onnellinen. Hymyilen ilman syytä mutta sentään ohuesti.

Olen jo raivannut hänelle tilan makuuhuoneessani, jotta näen hänet viimeiseksi ennen nukahtamista ja ensimmäiseksi silmät avatessani. Hän on siinä. Väillämme väreilee. Alan uskoa, että tunne on molemminpuoleinen. Kelpaan hänelle. Hän haluaa juuri minut. Odottaa tapaamistamme samalla kiihkolla. Vielä joskus meillä on yhteinen elämä.

Millainen suhde meillä onkaan edessämme! Tunteiden hirmumyrsky, tiedän, sillä en ole suinkaan sinisilmäinen. Yhteenkuuluvuudesta huolimatta yhteiselämän alku tulee olemaan vaikea ja tekee mieli luovuttaa. Jossain vaiheessa kyllästyn häneen, pidän häntä typeränä, mitättömänä, jopa inhottavana. Tulee aika, jolloin tekisi mieli pettää ja jättää, sillä ruoho on vihreämpää toisella puolen. Joinain päivinä vihaan häntä, mutta emme eroa, sillä en halua edes kuvitella elämää ilman häntä.

Tämä kaikki tarkoittaa, että entisen rakkauden kanssa tuli ero. Jotain on raivattava pois, jotta uudelle tulee tilaa. Exä on ehkä onneton, mutta suhteemme oli tullut tiensä päähän. Olimme yhdessä enää vain tottumuksesta. Jokainen rakastunut on itsekäs ja julma.

Poistin siis vanhan rakkauteni taustateokset kirjahyllystä. Sijoitin uudet kirjat tilalle.

Siinä olet ja odotat, uusi aihe.