Älä hirttäydy työhuoneeseen!

Miksi en kirjoittaisi? Niin, miksipä en?

Tämän nimisen teoksen ovat Päivi Haanpää ja Terhi Rannela kirjoittaneet yhdessä. Olin kirjan julkistamistilaisuudessa runsas viikko sitten ja yleisön täyteenahtama kahvila jo ilmaisi, että kiinnostusta on. Julkkareissa tarjottiin kahvia, teetä ja porkkanakakkua, mikä ei ole sivuseikka vaan muistutti, että kahvi- ja kakuttelut kirjoittajakaverin kanssa ovat tärkeitä. Julkkareista jäi mieleen kaksi kuolematonta mottoa:

Älä hirttäydy työhuoneeseen!

Miksi emme välttelisi?

Hyviä elämänohjeita, mutta totta puhuen ensimmäinen kehotus tarkoitti sitä, että työhuoneesta on hyvä lähteä välillä ulkomaailmaan katselemaan, kokeilemaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan. Jälkimmäinen on oma freudilainen väärinkuulemiseni, sillä todellisuudessa puhuja kysyi, miksi emme väittelisi.

Yhdessä kirjoittamisen hedelmällisyys näkyy (ja saa minut vihlovasti kaipaamaan yhdessä kirjoittamista). Paitsi että kaksiäänisyys antaa kaksi näkökulmaa kirjoittamisen eri puoliin, se tuntuu myös ideoinnin runsaudessa ja yllätyksellisyydessä sekä siinä, miten huolellisesti artikkeleita on kehitelty. Rannela ja Haanpää ovat saaneet toisiltaan keskustelutukea ja editointivinkkejä – todennäköisesti teen ja porkkanakakun ohella. Yhteistyö on tuonut artikkeleihin mielihyvää aiheuttavaa syvyyttä.

Kirja jakaantuu neljään osaan: miten päästää sanat valloilleen ja kirjoittaminen alkuun, miten sujuu kirjoittajan arki, miten luovuutta huolletaan ja miten lukeminen liittyy kirjoittamiseen.

Huolellisesta työstä kertoo sekin, että kirjoitukset perustuvat todellisiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja elämyksiin. Residenssiartikkeli on kirjoitettu Haapsalun Villa Wernerissä, Haanpää paljastaa hylätyksi joutuvan käsikirjoituksensa elämäntarinan ja Rannela jakaa paitsi työpäiväkirjaansa, myös kokemuksiaan pilateksen vaikutuksista sekä kirjeiden kirjoittamisesta Kirjoita tuntemattomalle -pajassa. Kun H&R kirjoittavat taiteilijatreffeistä, he todellakin kokeilevat metodia viikottain kuukauden ajan. Aivan loistava on Haanpään toivioretki rautakauppaan etsimään inspiroivia sanoja. Niitähän löytyy: sinkilä, puserrusliitin, kulmayhde, supistusnippa, sokkasarana.

Kirjan keskusteluosuuksissa kirjoittajat pohtivat, mitä ovat saaneet Natalie Goldbergin metodista tai miten lukeminen ja kirjoittaminen kuuluvat yhteen.

Koska Päivi Haanpää on myös sanataidekouluttaja, hänellä on mainioita vinkkejä kirjoittamisen ja lukemisen rikastuttamiseksi. Miltä tuntuisi kirjoittaa taidegalleriassa taideteosten inspiroimana? Miten järjestetään lukubileet? Runoilijoille on lavarunousiltamia, mutta sellaisia voi järjestää myös prosaisteille, minkä Proosekko-iltamat todistavat. Rannela puolestaan kertoo osallistumisestaan kirjoitustreeneihin ja piiskasessioon. Jälkimmäiseen ei liity dominoivaa seksiä vaan virtuaalinen piiska viuhuu netissä kirjoittamisrupeaman yllä. (Tästä muistan, että kirjoittajaystävien kanssa on tarjolla ollut gintonic-kokoontuminen, kakkubileet ja piiskasessioita, muttta ainoastaan viimemainittuihin olen osallistunut. Itsetutkistelun paikka tässä.)

Kirjoittamisen ja lukemisen monilaatuisuus saa tilansa. Ei ole vähäarvoista kirjoittaa kirjeitä tai päiväkirjaa. Matka- tai työpäiväkirjan pitämisestä on iloa myöhemmin. Lukemiseen tulee uusia kulmia, kun järjestetään yhdessä lukemiseen lukubileet tai pidetään runollinen paasto.

Miksi en kirjoittaisi on mitä mainioin teos sanataidekouluttajalle, kirjailijalle ja kirjoittajalle. Joulukin lähenee, vink vink.

Kirjoittajat ovat itsekin raportoineet kirjasta:

Uusi kirja on juhlan arvoinen

 

”Miksi en kirjoittaisi?” on ilmestynyt!

 

 

 

Jätä kommentti