Urheilijat hankkivat vastustajastaan mahdollisimman paljon tietoa. He käyvät katsomassa tulevan kilpakumppanin pelejä tai otteluita. He pyörittävät videoita uudestaan ja uudestaan tutkien vastustajan taktiikkaa, heikkouksia ja vahvuuksia. Pärjätäkseen kilpailussa he yrittävät selvittää, miten tuo toinen sen tekee ja miten joukkueemme tai minä tekisin saman paremmin, vahvemmin, taitavammin.

Kirjoittajan kannattaa toimia samoin. Vaikka toinen kirjailija ei olekaan vastustaja, hän on kuitenkin alan kokeneempi tekijä, jonka taktiikasta ja taidoista voi oppia. Hän on jo kulkenut tietä, jonka alkutaipaleella kirjoittamisen harrastaja on. Kirjailija on tehnyt sen, kirjoittanut käsikirjoituksen, joka on julkaistu. On järkevää selvittää, miten hän on sen tehnyt.

Kustannuskynnyksellä rimpuilevan kirjoittajan pitää pystyä samaan tai mieluummin vielä parempaan, uudempaan, persoonallisempaan. On hyödyllistä tutkia, miten toinen kirjailija on kirjansa kirjoittanut ja kustannuskynnyksen ylittänyt.

Tutkimusta voi ja pitää tehdä lukemalla kirjoja. Lukeminen on välttämätöntä. Kun saman kirjan lukee useampaan kertaan, se alkaa paljastaa rakennettaan, kerrontaratkaisujaan ja syvätasoaan. Lukijoilla/kirjailijoilla saattaa olla kirja, johon he palaavat yhä uudelleen, jopa vuosittain. Joillakin on traditiona lukea jokin tietty kirja joka kesä. Nolo tunnustukseni on, että kirjat, joihin palaan yhä uudelleen, ovat Agatha Christien dekkarit. Niissä on sadunomaista menneen maailman lumoa, joka vetoaa minuun, nokkelia juonenkuljetuksia, tarinankerronnan ekonomisuutta ja eloisia henkilökuvia. Ne ovat tietenkin myös eskapismia ja aivotoiminnan lepoa.

Kirjailijahaastattelut ja luennot ovat toimiva tapa perehtyä kirjoittamisen prosessiin. Varsinkin yliopistojen, kirjastojen tai kansalaisopistojen järjestämät luentotilaisuudet ovat antoisia. Toki kirjamessujen tai kirjakauppojen kirjailijahaastattelut antavat oivalluksia, mutta usein ympäristö on hälyinen ja haastattelussa keskitytään vain uuteen kirjaan.

Luennoiva kirjailija on etukäteen miettinyt sanottavansa, hänellä on riittävästi aikaa kertoa asiansa ja hän voi avata kirjoittamisensa lähtökohtia, koko tuotantoaan ja kirjailijantietään. Levollinen tilanne kannustaa ajatteluun, ja keskustelukin on mahdollinen. Todellisen, fyysisen henkilön läsnäolossa on omituista taikaa; se antaa enemmän kuin luettu tai televisioitu haastattelu. Kirjailijaa kuunnellessa saattaa saada kirjoittamiseensa ideoita tai oivaltaa, miten omaa käsikirjoitusta voi parantaa.

On olemassa lukuisia Miten kirjani ovat syntyneet –kirjoja tai kirjailijan työtä valottavia teoksia, esimerkkinä vaikkapa Kari Levolan toimittama Kirjailijan työmaat. Omasta kirjailijantiestään ovat kirjoittaneet esimerkiksi Stephen King ja Ray Bradbury. Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni on ihastuttava, elämää syleilevä kirja kirjailijuudesta. Anna Dostojevskajan Muistelmat avaavat arkisen, mutta sympaattisen näköalan Fjodor Dostojevskin luomistyöhön rahaongelmien, dead linien ja pelihimon välissä. Jaan Krossin Rakkaat kanssavaeltajat on hieno, tiiliskiven paksuinen kirja.

Vaikka kirjat kirjoittamisesta ovat hyviä, elävä kirjailija on silti parempi.

Itselleni ovat olleet erittäin antoisia Lastenkirjainstuutin ja Tampereen yliopiston yhdessä järjestämät Studia generaliat. Erityisen innoittavia olivat Leena Krohnin, Mika Wickströmin ja Tapani Baggen luennot, ja itse asiassa Hannele Huovin esiintyminen sai minut ajattelemaan, että minäkin voisin kirjoittaa lastenkirjan. Niin sitten tapahtuikin.