Mitä tarkoittaa romaanin kirjoittaminen?

Mitä tarkoittaa romaanin kirjoittaminen?

Mitä romaanin kirjoittaminen merkitsee kirjoittajalleen? Mitä se hänelle tekee?

Se muuttaa ihmistä.

Romaanin kirjoittaminen on iso ja työläs projekti. Se vaatii sitkeyttä ja omistautumista. On sitouduttava suorittamaan urakka loppuun saakka. On tehtävä kaikki se työ ja oheistyö, joka vaaditaan, että teksti etenisi viimeiselle liuskalle asti.

Romaanin kirjoittaminen ei tietenkään ole ainoa urakka, joka ihmistä muuttaa. Niitä on jokaisen ihmisen elämässä. Saada lapsi. Rakentaa talo. Muuttaa uuteen ympäristöön. Opiskella ja valmistua. Aloittaa uusi työ. Muuttaa elintapansa. Raitistua. Avioerota. Sairastua vakavasti.

Romaanin kirjoittamista voi verrata vaikkapa vuorelle kiipeämiseen. Vertauksen olen lainannut Sirpa Kähköseltä. Ensin vuorta katselee kaukaa ja haaveilee, että tuonne vielä kerran kiipeän. Olisipa upeaa seistä huipulla, katsella maisemia, tuntea vuorenvalloittajan riemua.

Haave ei muutu todeksi, jollei ryhdy toimeen ja edistä asiaa kouraantuntuvasti. On harjoiteltava kiipeämistä, hankittava varusteet, tehtävä suunnitelma, seurattava, miten kokeneemmat ovat yrityksestä suoriutuneet. Ehkä on viisasta liittyä retkikuntaan, jolla on samat aikeet.

Jonain päivänä on koottava varusteensa ja ennen muuta koko rohkeutensa. On  lähdettävä matkaan, siitä huolimatta, ettei tiedä, kuinka käy eikä voi olla onnistumisesta muuta kuin epävarma. Vaikka tuntuu, ettei vielä osaa eikä tiedä tarpeeksi, ei ainakaan juuri tästä vuoresta, ei auta, kiipeämään vain juuri niillä tiedoilla, taidoilla, kokemuksella ja voimilla, jotka sillä hetkellä hallussa ovat.

Aluksi eteneminen on hapuilevaa ja takkuilevaa. Välillä pitää palata takaisin, kun valittu reitti osoittautuukin umpikujaksi. Virheistä oppii, harjaantuu ja eteneminen alkaa jotenkin sujua, kunnes iskee hapenpuute, väsymys ja vuoristotauti. Tuntuu, ettei jaksa eteenpäin, ei millään pääse huipulle asti. Miksi edes yrittäisi? Kiipeäminen on turhaa ja tarpeetonta. Pitäisi ehkä heittää sikseen. Ehkä kiipeilijä ei edes pääse huipulle asti. Ehkä putoaa.

Silloin tarvitaan sisua ja kestävyyttä. On suostuttava jatkamaan, vaikka ei enää huvita ja epäonnistumisen pelko nakertaa tavoitteelta pohjaa.

Jonain päivänä kiipeilijä seisoo huipulla. Ehkä hän tuntee voitonriemua ja on voimainsa tunnossa, ehkä ei. Ehkä hän on lopen uupunut ja pystyy ajattelemaan vain voimia vaativaa paluumatkaa. Ehkä hän on saanut vammoja.

Ihminen, joka kiipeää vuorelle, viettää kuukauden yksin erämaassa, rakentaa talon tai veneen tai kasvattaa vauvan koululaiseksi, ei ole enää se sama ihminen, joka homman aloitti. Iso urakka muuttaa ihmistä. Kirjoittaja, joka lyö romaaniin viimeisen pisteen ei ole se sama, joka napsautti ensimmäisen kirjaimen. Hän on muuttunut paremmaksi. Hän on viisaampi, kokeneempi, enemmän ajatellut.

Niin on hyvä. Kehitys ja muutos ovat luonnonlaki. Liike on ikuinen.

Romaanin kirjoittaminen tarkoittaa alttiiksi asettautumista, antautumista muutokselle, tuntemattomalle polulle lähtemistä. En tiedä, kuinka tässä käy ja mitä tästä seuraa, mutta menen silti. Se vaatii valtavasti rohkeutta.

Rakastamissani Agatha Christien dekkareissa Hercule Poirotilla on tapana rohkaista ahdistuneita kanssaihmisiään: ”Courage, mon ami.”

Rohkeutta, ystäväni, rohkeutta.

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä tarkoittaa romaanin kirjoittaminen?”

  1. Ehkä vielä? En tiedä. Runot ovat olleet vuosikausia litistyksissä muun kirjoittamisen alla. Nyt niille on tilaa. On annettava tilaa. Ne vaativat. Niiden alla on jotakin muuta, jota ne eivät tahdo päästää esiin. Romaani tuntuu mahdottomalta. Ehkä jotakin pienempää.

    Olen Napapiirin talolla ja kirjahyllystä löytyi esikoistomaanisi.

    Kiitos taas kerran lohdun sanoista. Vuorikiipeily jatkuu.
    Marjatta

Jätä kommentti