Kun koululaiset kysyvät, mistä saan ideoita kirjoihini, sanon usein, että vastaus on jo kysymyksessä. Idea saadaan. Sitä ei tehdä, suunnitella tai rakenneta ohjeiden mukaan. Idea tulee jos sitä huvittaa. Idea on lahja.

Jotain tosin voi tehdä itsekin idean houkuttelemiseksi.

Yritän vaikuttaa sivistyneemmältä kuin olenkaan ja lainaan peripateettista aksioomaa (se ei tarkoita äärettömän tunteellista), joka on peräisi kirkkoisä Tuomas Akvinolaiselta: “Nihil est in intellectu quod non prius in sensu” eli ajatuksissa ei voi olla mitään, mikä ei ensin olisi ollut aisteissa.

Tämä pätee ideoihin. Ne eivät synny tyhjästä, vaikka siltä saattaa tuntua. Jostain todellisen elämän virikkeestä ne siemenensä saavat. Joskus idean voi jäljittää tiettyyn tapahtumaan tai tietoon, monesti ei voi, tavallisesti ymmärtää vasta jälkikäteen, mistä idea on lähtenyt kehräytymään.

Eletty elämä on ideoiden varasto, mutta muistinsa vinttiin ja kellariin voi säilöä kaikenlaista tavaraa tietoisestikin. Koskaan ei tiedä, millainen romu jalostuu ideaksi.

En tietoisesti etsi ideoita, mutta tykkään ravita mieltäni. Kyllä sieltä sitten ideoitakin pulpahtelee. Pidän paljon kuvataiteesta ja käyn aika usein taidenäyttelyissä. Jos pääsen ulkomaille, haahuilen taidemuseoissa. Muutkin museot ovat inspiroivia, varsinkin pienet ja omituiset. Vaikkapa Kivimuseo, jollainen Tampereelta löytyy. Amurin työläismuseokortteli on yksi suosikkejani. Helsingissä on Teatterimuseo, Hämeenlinnassa Vankilamuseo, Turussa Luostarinmäki, Raumalla Merimuseo. Vanhat esineet kantavat lukemattomia (kirjaimellisesti) tarinoita.

Moni kertoo saavansa ideoita musiikista tai ainakin houkuttelevansa ideat piiloistaan musiikin avulla. Kaikki taide ruokkii mielikuvitusta: teatteri, elokuva, tanssi, sirkus. Aikuisille suunnattu nukketeatteri on minulle valtava elämysten ja ideoiden lähde, koska se on niin käsitteellistä ja viitteellistä. Äskettäin näin puolalaisen teatteri Pinokion filosofi Leszek Kolakowskin saduista valmistaman esityksen Where is Lailonia, jossa ei oikeastaan ollut nukkeja vaan näyttelijöitä, mutta joka pisti ihanasti pään sekaisin.

Luonto on ehtymätön ideoiden aarreaitta.

Moni inspiroituu ja ideoituu matkustamisesta.

Tietokin tuottaa ideoita. Seminaareja, luentoja ja tapahtumia järjestetään mitä oudoimmista aihepiireistä. Vilkaisin Tampereen yliopiston tarjontaa: taloustieteen ja vakuutustieteen kollokvio. Kuinka parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta – kuusi puheviestinnän tohtoria kertoo. Sivistyspoliitikkojen vapaus ja vastuu. Heti ensi viikolla kolme tilaisuutta, ilmaiseksi. Ainakin vakuuttamisesta ja vuorovaikutuksesta voisi ideoita irrota.

Tietoa on myös tietokirjoissa (yllätys, yllätys) ja tiedelehdissä. Arvo Salo –vainaako tämän viisauden sanoi: Lukekaa pieniä lehtiä ja ajatelkaa suuria ajatuksia. Joskus istun kirjaston lehtilukusalissa ja selailen ilokseni pieniä lehtiä. Mielenterveyttä, sikataloutta, hevosia, arkkitehtuuria, allergioita.

Luetteloa voisi jatkaa, mutta olette ymmärtäneet idean (sic!).

Yksi idea ei kirjaksi riitä – tai sen puoleen muuksikaan taideteokseksi. Ideoita tarvitaan ainakin kaksi. Vasta ideoiden törmäyksestä syntyy kirjallisuutta. Otetaan esimerkiksi Salla Simukan häikäisevän menestynyt Lumikki-trilogia. Perusidea on nuorten aikuisten trilleri, jonka päähenkilö on nuori, tytön ja naisen väliltä oikeastaan. Hieno idea, muttei riitä. Kipinät alkavat sinkoilla vasta kun siihen törmää satu Lumikista ja idea sukupuolesta, joka ei mahdu tyttö-poika –dualismiin.

Joskus idea kantaa koko kirjaa, joskus on tärkeämpää tapa, jolla idea on toteutettu. Siinäkin voi olla ideaa. Esim. ihailemassani David Mitchellin Pilvikartastossa on nerokas rakenteellinen idea, joka kantaa teosta. Heidi Köngäs sai idean kirjoittaa Hertta Kuusisesta. Jari Järvelän idea oli ottaa päähenkilöksi nuohoojatyttö kirjassa Mistä on mustat tytöt tehty.

Milloin idea sitten uskaltautuu kolostaan? Ainakin ideat karttavat kireää ja kiukkuista kirjailijaa. Erittäin tehokas tapa karkottaa ideat on kiroilla itselleen (tai muille), että nyt perkele puristetaan teistä luusereista edes yksi hyvä idea ulos eikä kukaan poistu huoneesta, vaikka tässä menisi aamuun asti.

Idea tykkää leikkimielestä, hulluttelusta, nauramisesta. Se uskaltautuu luokse, kun ihminen on rento ja hyvällä tuulella. Kun hän ui, kävelee metsässä, silittää kissaa, vitsailee ystäviensä kanssa. Joskus se tulee, kun ihminen on niin väsynyt, että on kaatanut itsekritiikkinsä aidat eikä enää välitä pätemisestä tai arvokkuudesta.

Sano ryhmälle: kehitelläänpä kaikenlaisia ideoita teemasta kuusimetsä, ei ole väliä millaisia, kunhan saadaan paljon. Syntyyhän niitä. Menepä sanomaan samalle ryhmälle: haluan hyvän ja toteuttamiskelpoisen idean, joka liittyy kuusimetsään. Helppo arvata: vastauksena on pelokas hiljaisuus. Idullaan oleva idea ei kestä arvostelemista, vaatimuksia eikä uhkaa. Se uskaltautuu esiin hyväksyvässä ja ystävällisessä ilmapiirissä.

Seuraava vaihe on idean kehittely, ja se onkin eri juttu.