Kirjojen myynti ja markkinointi ei ole yksinkertaista. Myyntimäärät ovat laskeneet, markkinointi on kallista ja myynti arvaamatonta.

Kivijalkakirjakaupat ovat vähentyneet huimasti ja ketjuttuminen kaventaa niiden diversiteettiä pahasti. Nettikirjakaupat toki paikkaavat puutetta, mutta ei netistä saa samanlaisia elämyksiä kuin kirjakaupasta. Kirjailijat valittavat kirjojensa vähäistä markkinointia, mutta kustantajiakin voi ymmärtää. Täytyy myydä aika monta romaania, jotta lehtimainos maksaa itsensä takaisin ja vielä tuottaakin jotain. Keskisuuren sanomalehden kokosivun ilmoitus maksaa kymppitonnin ja kolmasosakin 4.000 euroa.

Kustantamoiden markkinointiosastot tietävät, että hyvin myyvän kirjan menestystä voidaan ilmoituksin siivittää, mutta myyntiä ei voida luoda markkinoimalla.

Kirjan saama julkisuus ja myynti on mysteeri. Kuka olisi arvannut, että Minna Rytisalon esikoisteoksesta Lempistä otetaan neljä painosta? Tai että kahden laestadiolaisen nuoren avioliittoa kuvaava romaani on vuoden luetuimpia ja päätyy kahteen teatteriinkin? Näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaululle.

Julkisuutta ja myyntiä ei voi laskelmoida. Toivoa voi ja itsekin voi jotain tehdä kirjansa julkisuuden ja markkinoinnin edistämiseksi. Se ehkä tuottaa myyntiäkin, ehkä ei. Mittavan huomiojulkisuuden saaneen kirjan myynti voi jäädä niukaksi.

Kustannussopimuksissa on yleensä pykälä, jossa todetaan, että kirjailija osallistuu kirjansa markkinointiin kohtuullisessa määrin. Kohtuullisuus tarkoittaa, että kirjailija esiintyy kirjamessuilla, jos kustantaja onnistuu hankkimaan hänelle esiintymispaikan. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Kustantamot saattavat järjestää syys- ja kevätkauden kirjojen esittelytilaisuuksia, joihin edellytetään osallistumista, jos oma kirja on esillä. Nämä kuuluvat kirjan markkinointiin eikä niistä makseta muuta kuin matkakulut.

Kirjakaupoilla on toisinaan kirjojen esittelytilaisuuksia, joihin ne kutsuvat kirjailijan haastateltavaksi. Sekin on talkootyötä, josta toki voi myös kieltäytyä. Ihan viisasta kieltäytyminen ei ole.

Kirjailijan itsensä organisoimat julkkarit tuottavat jonkin verran näkyvyyttä. Paitsi että julkkarit ovat mukava ja suositeltava instituutio, niiden markkinointiarvoakaan ei pidä vähätellä. Esiintymistilaisuuksiin nimittäin pätee toisenlainen matematiikka, jossa 1 + 1  ei ole 2 vaan 3 tai 4, koska haastattelun kuunnellut tai julkkareihin osallistunut henkilö todennäköisesti kertoo kokemastaan yhdelle tai kahdelle muulle. Jos hän on kiinnostunut kirjasta ja kirjailijasta, viidakkorumpuviestintä on sävyltään myönteistä.

Kirjailija saa esiintymiskutsuja kirjastoilta, kansalaisopistoilta ja kouluilta, jotka järjestävät useimmiten kirjailijavierailun Lukukeskuksen kautta. Lukukeskuksella on vakiintuneet esiintymispalkkiot, joten kirjailijan ei tarvitse ryhtyä palkkioneuvotteluihin, mikä onkin helpotus.

Lukupiirit ja erilaiset yhdistykset kutsuvat mielellään kirjailijan kylään, mutta usein pienillä yhteisöillä ei ole varaa maksaa esiintymispalkkiota vaan klassikkoehdotus on pullakahvit. Joskus kirjailijalle tarjotaan mahdollisuutta myydä omia kirjojaan tilaisuudessa. Järjestäjät tuskin tulevat ajatelleeksi, että kirjailijan pussiin kilahtaa jokaisesta myydystä kirjan kappaleesta 2 – 3 euroa, ei enempää.

Jokainen voi itse määritellä suhtautumisensa ilmaistyöhön samoin kuin esiintymiseen tai julkisuuteen ylipäänsä. Niistä on lupa kieltäytyä. Jotkut rauhoittavat kirjoittamisvaiheen rajaamalla silloin esiintymiset kokonaan pois. Jotkut ohjaavat kaikki esiintymispyynnöt Lukukeskukseen. Jotkut, minä heidän joukossaan, päättävät, millaisin ehdoin talkoovierailuja tekevät ja kuinka monta kertaa vuodessa.

Sosiaalinen media ja netti ovat ilmaisia tai ainakin halpoja kanavia saada huomiota kirjalle. Tavallisesti kirjailijat linkittävät someen lehti- ja blogiarvioita, iloitsevat kirjan ilmestymisestä, lisäävät kuvia Instagramiin ja tiedottavat esiintymisistään. Monet pitävät blogia ja viitseliäät tekevät jopa trailerin tai pikku videon uudesta kirjastaan. Someaktiivisuus on vapaaehtoista toimintaa, johon ketään ei velvoiteta, ei ainakaan vielä. Merkityksetöntä se ei ole.

Monelle kirjailijalle tuntuu olevan vastenmielistä myydä kirjojaan esiintymistilaisuuden yhteydessä. Suhtaudun asiaan toisin. Minusta se on palvelus yleisölle. Esiintymistilaisuudesta kirjan saa vaivatta heti mukaan, ei tarvitse selata nettiä tai lähteä kirjakauppaan, jollaista paikkakunnalla ei välttämättä edes ole.

Jos menen kuuntelemaan kirjailijaa ja kirja herättää mielenkiintoni, ostan sen mielelläni samasta tilaisuudesta kohtuuhintaan: kohtuuden kipurajani näyttää kulkevan 25 euron kohdalla. Jos ostaminen venyy tilaisuuden jälkeen, se usein viitseliäisyyden puutteessa unohtuu, koska vaaditaan aktiivisuutta mennä kirjakauppaan ja etsiä ao. kirja, jota kirjakaupasta ei ehkä löydy vaan se pitää tilata. Monimutkaista. Kirjastot ovat mainio instituutio, mutta uusia kirjoja joutuu usein jonottamaan kauan. Kehotan siis esiintyvää kirjailijaa unohtamaan myymisen nolouden ja kääntämään suhtautumistapansa toisinpäin: kirjan myyminen on kädenojennus kuulijoille, jotka ovat vaivautuneet tulemaan paikalle.

Markkinoilla toimimiseen ei ole sääntöjä eikä pakkoja. Kirjailija miettiköön persoonaansa istuvan menettelytavan ja toimikoon sen mukaisesti.

(Kuvassa Rukkas-Antti Oulun torilla nelisenkymmentä vuotta sitten: ”Rahamiehet eturiviin ja luikurit takariviin!”)