“Huonosti kirjoittaminen on aliarvostettua”, lausahti teatteriohjaaja, jolle tuskittelin, että ei synny mitään, ei ole ideoita, huonoa pukkaa, en pysty kykeneen. Kiitos kannustuksesta, Aino. Se auttoi.

Lause nimittäin pitää paikkansa. Huonosti kirjoittamista pitäisi arvostaa.

Kirjoittaja pyrkii mahdollisimman hyvään tekstiin. Poikkeuksellinen idea ja nerokas aihe, hallittu rakenne, ajateltu ajatus, uutta luova kieli. Voipa käydä niin, että korkealle asetetusta tavoitteesta tulee kirjoittamisen este. Itsesensuuri todistelee, ettet tule koskaan saavuttamaan hienoa päämäärääsi. Kirjoitat kuitenkin huonosti. Ideasi ovat kaluttuja, sanasi tavanomaisia, rakennekin moneen kertaan nähty. Aivan turha siis yrittääkään. Seurauksena on kirjoittajan blokki, valkoisen paperin kammo, ajatusten jumittuminen samalle uralle.

Pitää antaa itselleen lupa kirjoittaa huonosti.

“Kirjoittelen tässä nyt jotain, kunhan pidän virettä yllä.”

“Sormiharjoittelen. En ota tätä vakavasti. Leikittelen vasta.”

“Ei tästä hyvää tule, mutta saanpa aloitetuksi.”

“Teen paskaversion, jota en näytä konsaan kenellekään.”

Lupa kirjoittaa huonosti saattaa purkaa blokin ja avata luovuuden. Kun tavoite on saavutettavissa, siihen on helpompi ryhtyä. Kun ei tarvitse kirjoittaa hyvin, kirjoittaminen alkaa sujua.

Jotkut taistelevat itsesensuuriaan vastaan deadline peitsenään eli lykkäävät ja lykkäävät kirjoittamista, kunnes deadline koputtaa ovelle ja on totinen pakko saada sanoja paperille. Silloin itsesensuuri antaa periksi ja sallii kirjoittajan kirjoittaa.

Huonosti kirjoittaminen on viime tippaa armeliaampi keino. Jos ei olla deadlinen kynnyksellä, tekstiä ehtii parantaa. Kun on saanut paperille jotain, mitä tahansa, millaista kuraa hyvänsä, jota voi ryhtyä työstämään, ollaan jo askelen verran voiton puolella. Huonosti kirjoitettu ensi versio ei tietenkään ole se teksti, jota kenellekään muulle näytetään. Sitä parannetaan. Mietitään, korjataan, kirjoitetaan uusiksi, hiotaan, saadaan oivalluksia. Haudutetaan. Hoksataan.

Kirjoittaminen nyt vain yksinkertaisesti etenee kerros kerrokselta ja tämä pitää erityisen hyvin paikkansa draamakirjoittamisen suhteen. Versioon 3 ei pääse muuten kuin kirjoittamalla versiot 1 ja 2, aivan samoin kuin talon kolmoskerrokseen ei pääse muuten kuin kiipeämällä ensin ykköskerrokseen ja siitä kakkoseen ja vielä yhdet portaat.

Usein käy niin, että kun kirjoittaja antaa itselleen luvan kirjoittaa huonosti, lopputulos ei olekaan huono. Tekstissä on puutteensa, mutta siinä on myös jotain hyvää, josta voi ottaa kiinni ja ruveta kehittämään.

Kehittäminen ja uudelleen kirjoittaminen on oleellista. Ensimmäinen versio on vain ensimmäinen versio. Anna itsellesi lupa kirjoittaa huonosti. Kunhan kirjoitat.