Liisa Näsi on kirjailija, kustannustoimittaja ja työnohjaaja. Kaikista kolmesta näkökulmasta – ja ehkä vielä muutamasta lisääkin – hän on tarkastellut kirjoittamisen prosessia ja tehnyt mainion oppaan Lukko sulaa, työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle (Warelia 2024).
Kirjan tarkoitus on sulattaa kirjoittamislukko ja vaientaa Aune-tädin lannistava ääni. Aune-tätihän on kaikkien tuntema ylikriittinen, masentava ja vähättelevä ääni, joka niin usein kailottaa kirjoittajan päässä: ”Miten ikinä kuvittelet osaavasi ilmaista itseäsi kirjallisesti tai ylipäätään tuottaa mitään luovaa?” Aune-täti tietää kaiken kirjallisuudesta, vaikka ei sitä lue eikä osta, hän osaa laserkatseellaan lukea toisen ihmisen ajatukset sekä erehtymättömästi punnita tämän kyvyt ja mahdollisuudet. Sisäinen Aune-tätimme on vertaansa vailla oleva maahanpainaja niin kirjoittajille kuin monille muillekin.
Liisa käsittelee kirjoittamisen arkea, palautteita, hylsyjä ja kustannustoimittamista viisaasti ja käytännönläheisesti, mikä on siis kehu. Kirjassa ei ole kirjoitusharjoituksia eikä kirjoittamisen teoriaa vaan se keskittyy nimensä mukaan siihen, miten ihminen pystyy ylittämään tai ohittamaan sisäisiä ja ulkoisia esteitään ja kirjoittamaan. Lukko sulaa antaa ystävällistä, huumorintajuista ja selkeää tukea kirjailijaidentiteetin rakentamiseen ja ylläpitämiseen.
Liisan oma kirjailijantie ei ole ollut siloinen eikä mutkaton, joten hänellä on paljon ja pätevää kokemusta julkaisukynnyksen yli pinnistelemisestä. Hän ei liioin kaunistele itseään ja saavutuksiaan vaan suhtautuu niihinkin tarkkanäköisesti ja avoimesti. Se tekee kirjasta lohduttavan ja uskottavan. Lukiessani huomasin nyökytteleväni ”juuri noin se on” ja luottavani kirjoittajan ajatuksiin ja neuvoihin. Se on hyvän oppaan ominaisuus.
Liisa tuskin tuntee minun Kirjoittamassa-opastani, joka ilmestyi 2020 Reunan kustantamana. Minua huvitti, miten samalla tavalla ajattelemme ja kirjoitamme kirjoittamisprosessista. Siitähän on kysymys myös minun kirjassani.
Olemme molemmat kirjoittaneet aloittamisen vaikeudesta, harjoittelun tärkeydestä, turhasta inspiraation odottelusta, häpeästä, kateudesta, kärsimisestä, kirjailijan brändistä, toimeentulosta, palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta sekä kustannustoimittamisesta. Viimemainitusta Liisalla on erityisen painavaa sanottavaa, koska hän on itse kustannustoimittaja ja on ollut myös toisella puolella, saanut palautetta kustannustoimittajalta.
Liisa kirjoittaa, että lapset olisi hyvä totuttaa tylsyyteen, koska joutilaisuuteen kätkeytyy luovuus. Pitää antaa tilaa miettiä, kuvitella ja antaa ajatusten lennellä niitä kontrolloimatta. Tyhjäkäynti on hyväksi. Liisa ehdottaa arkeen ajastettavaksi virikkeettömiä vartteja, maalin kuivumisen tuijottelua. Niitä voi nimittää vaikkapa meditaatioksi. Hän myös kannustaa suojelemaan omaa kirjoittamisaikaa jopa läheisiltään ja rakkaimmiltaan.
Liisa Näsi kirjoittaa pitkästi häpeästä ja siihen on hyvä syy. Häpeän tunne on ihmisessä syvällä ja se estää itseilmaisua, itsensä hyväksymistä ja arvokkuutensa tuntemista. ”Kun lasta ei katsota rakastavasti, kosketeta lempeästi eikä lainkaan kuunnella, tyhjyys kääntyy sisäänpäin itsen häpeäksi: minä olen viallinen, en ansaitse huomiota, en kuulu joukkoon.” Häpeän tunne tuottaa arvottomuuden tunnetta ja sitä voidaan kantaa ylisukupolvisesti. Jos siitä tulee osa minäkuvaa, muiden odotukset ja mieliksi oleminen alkavat suunnata toimintaa.
Kirjassa kymmenen kirjailijaa vastaa kysymykseen, miksi kirjoitan, ja minulla on ilo olla yksi heistä. Muita ovat esim. Tapani Bagge, Johanna Sinisalo, Laura Gustafsson ja Johanna Venho. Joku haluaa tietää, mitä tapahtui, joku ei osaa sanoa, miksi kirjoittaa, joku haluaa törmäyttää maailmoja ja joku taas kuvata maailmaa mahdollisimman tarkasti.
Kirjan lopussa on erityisen ansiokas osio, joka perustuu Liisa Näsin kokemukseen ja osaamiseen työnohjaajana: kysymyslomake, jolla kirjoittaja voi käydä kehityskeskustelun itsensä kanssa. Kirjoittaja punnitsee siinä itseohjautuvuuttaan, jaksamistaan, osaamistaan ja tavoitteitaan. Erinomainen idea!
Kirja esittelee myös kirjallisen alueen järjestöjä ja sen lähdeluettelo on inspiroiva. Sieltäkin voi poimia hyödyllistä luettavaa.
Kirjoittamisoppaat ovat antoisaa luettavaa myös vakiintuneemmalle kirjailijalle. Lukiessa alkaa oma ajattelu hyrrätä, keskustella tekijän kanssa ja kehitellä ideoita. Kirjoittaja ei ole koskaan niin täysinoppinut, etteikö kirjoittamisopas olisi opiksi ja ojennukseksi.
Anneli Kanto
