Tänään on Tove Janssonin päivä.
Nähtyäni hienon Tove-elokuvan ryhdyin viime talvena lukemaan muumikirjoja uudelleen, aikuisen silmin. Aloitin viimeisimmästä eikä aluksi pitänyt enempää lukeakaan, mutta kuinka ollakaan, muumimaailma alkoi kiehtoa ja luin koko muumilogian.

Havaintoja. (Ilman muuta muumitutkijat kuten Sirke Happonen tai Jukka Laajarinne ovat tehneet nämä samat havainnot jo kauan sitten ja paremmin.)

Jansson kehittyy kirjailijana koko sarjan ajan. Muumit ja suuri tuhotulva on tasoltaan kaukana Näkymättömän lapsen novelleista. Se on aika yksinkertainen ja aukkoisesti, jopa epäloogisesti, kirjoitettu satu, jota Jansson varioi myöhemmin Vaarallisessa juhannuksessa.

Kirjoissa on sama perusrakenne. Tapahtuu suuri, koko olemassaoloa järkyttävä katastrofi ja muutos. Katastrofin sisällä tapahtuu irrallisia tapahtumakulkuja, kun henkilöt yrittävät pärjätä muuttuneessa tilanteessa ja pelastaa paitsi itsensä, myös maailmansa.
Pyrstötähti uhkaa murskata koko Muumilaakson (ja maailman).
Tuhotulva hukuttaa Muumilaakson.
Avaruudesta saapuu arvaamaton taikuus eikä tavalliseen voi enää luottaa.
Kylmyys peittää Muumilaakson ja Muumi joutuu tuntemattomaan maailmaan.
Muumit muuttavat yksinäiselle, salaperäiselle majakkasaarelle.
Muumit ovat kadonneet ja maailma on outo ilman heitä. (Muumilaakson marraskuu).

Muumipapan urotyöt ja Näkymätön lapsi poikkeavat tästä kaavasta. Muistelmakirja on jatkuvajuoninen meriseikkailu, kevyempi ja pinnallisempi kuin muut muumikirjat. Näkymätön lapsi koostuu erinomaisista novelleista. Tästä kirjasta minulla on joulumuisto. Olin jo ohittanut muumi-iän, mutta pienempi serkkuni sai tämän kirjan joululahjaksi. Suvun joulunvietossa luin Janssonin novelleja niin kiihtyneenä, etten muuta ehtinyt tehdäkään, koska minun piti saada luettua koko kirja jouluillan aikana, ennen kotiinlähtöä mummolasta.

Kuvitus merkitsee paljon. Ilman Tove Janssonin notkeaa viivaa, ihastuttavia merikuvia ja taianomaisia metsämaisemia muumit olisivat paljon vähemmän. Meri on Janssonille tärkeä ja sillä on olennainen osa kaikissa muumikirjoissa. Jansson kuvaa piirroksissaan myrskyjä ja tyyntä ilmiömäisen taitavasti. Kuvittajanakin Jansson kehittyy koko ajan ja muuttaa tekniikkaansa. Muumipapan ja meren rosoiset kuvitukset ovat yhteismitallisia tekstin kanssa, jossa henkilöt ovat itsensä kanssa hukassa ja ympärillä raivoaa meri.
Tove Jansson oli myös taidemaalari, ja hänen öljyvärityönsä ovat hyviä. Suosikkini on suurikokoinen fresko, jonka näin Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen aulassa. Nythän fresko on siirretty Helsingin kaupunginmuseoon.

Olen lukenut myös Janssonin aikuisten kirjoja: Kuvanveistäjän tytär, Kunniallinen valehtelija, Kesäkirja, Bulevardi. Ne ovat taitavia, tunnelmallisia kirjoja, mutta niissä ei ole samaa lumoa kuin muumikirjoissa. Eniten pidän Janssonin lapsuusmuistoista eli Kuvanveistäjän tyttärestä.

En osaa sanoa miksi lastenkirjat tuntuvat tasokkaammilta kuin aikuisten. Jansson kirjoitti muumikirjat lapsille kuin kirjoittaisi aikuisille. Niissä on ristiriitaisia ja vähemmän hyvätapaisia henkilöitä. Niissä ei ole opettavaisuutta mutta paljonkin raakaa realismia siitä, millainen maailma on ja ihmiset siinä. Rivien välissä sanotaan paljon. Tarinan alla on kauhistuttava syvätarina.