Nähty Tampereen Teatterin remontti ja Niskavuori.
Peruskorjaus on tehty pieteetillä. Sitä ei edes erityisesti huomaa. Arvelen, että suurin osa korjauksista liittyy vanhentuneeseen tekniikkaan, ei niinkään talon ulkonäköön.
Katsomossakaan ei näy suuria muutoksia – paitsi että nyt on kunnolla jalkatilaa istuinriveillä. Väritys on entinen, vaikka kokolattiamatto onkin uusittu. Teatteriravintola Kiveen on avattu pääsy teatterin puolelta ja Kivi toimii väliaikakahvilana.
Ja sitten Niskavuoren nuoreen emäntään, suomalaisen klassikkoon, jonka kirjoitti virolaissyntyinen Hella Wuolijoki, os. Murrik.
Antti Mikkolan ohjaus on klassinen mutta kuitenkin raikas. Aika, henkilöt ja teksti on säilytetty entisellään, mutta kosketus on tekstiin on ilmava, ei maatiaisrealistinen. Niina Alitalon luomat kuiskailut, hyräilyt ja musisointi antavat esitykseen uuden tason.
Teppo Järvisen lavastuksen ytimessä on lasinen talo, joka aukeaa, sulkeutuu ja muuntuu moneksi tilaksi. Esityksen mittaan miellyin ratkaisuun yhä enemmän. Vertauskuvallisesti se on osuva: talo, jonka läpi näkyy ja jonka asukkaita kylästä katsotaan. Kuitenkin talossa varjellaan tulenarkoja salaisuuksia, jotka paljastuessaan särkevät seinät ja ihmiset.
Tässä Niskavuori-tulkinnassa on paljon kaunaa ja kärsimystä. Heta, Eeva Hakulinen, kantaa kitkerää kaunaa, ehkä siksi, että naisena hän ei peri taloa vaan sen tekee veli. Veljen vaimo, Annuska Hannulan loistokkaasti näyttelemä nuori emäntä, uhkaa Hetan johtoasemaa. Antti uhrautuu veljensä vuoksi, mutta ei ilman katkeruutta. Tässä tulkinnassa Toni Harjajärven Antti saa paljon tilaa ja merkitystä. Renki Iso-Martti, Ville Mikkonen, on katkera renginasemansa vuoksi. Juhani on katkera äidilleen, suvulleen ja talolleen, joita ilman ei kuitenkaan voi elää. Pia Pilzin Malviina on katkera ja kärsii. Vanha emäntä, Tuija Vuolle, kärsii fyysisesti vaikka hänessäkin näkyvät elämänmittaisen kestämisen jäljet. Nuori Kustaava, Katariina Lilienkampf, huojuu hänkin salaisuuden painon alla ja muuntaa kärsimyksensä hysteeriseen vilkkauteen. Kustaavassa on muutenkin uusia sävyjä ja yksityiskohtia.
Tämä on naisten näytelmä, vaikka Juhani Niskavuori on se napa, jonka ympäri naisten elämä pyörii. Varsinkin toisessa näytöksessä Jussi-Pekka Parviainen saa Juhanista irti tunnemyrskyn. Juhanin itseääli, itsetuho ja itsekkyys on jotain muuta kuin ensimmäisen näytöksen koossapysyvä ja julkisivua pystyssä pysyttävä alfauros.
Raha, rakkaus ja yhteiskunnallinen asema ovat kolmion kulmat. Juhani haluaa ne kaikki ja halussaan tuhoaa ainakin kaksi naista ja itsensä. Miniä Loviisa tuo taloon rahaa ja kuvittelee saavansa myös myös miehensä rakkautta. Se suuntautuu kuitenkin aivan toiseen naiseen, mutta tälläpä ei ole rahaa. Ilman rahaa ja yhteisön odotusten mukaista avioliittoa ei taas ylletä korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan.
Kaikkea ei voi saada. Kun valitsee jotain, poisvalitsee jotain muuta. Kolmiodraaman kaikki osapuolet jäävät rakkautta vaille ja särkevät itsessään jotain oleellista.
