Kustannustoimittaja, kotoisasti kusti, on erittäin tärkeä henkilö, VIP.

Hän voi olla luotettu työtoveri, innostava valmentaja, kirjallisuudentuntija, sivistynyt kulttuurihenkilö, näkemyksellinen kannustaja – tai sitten ei. Kustannustoimittaja voi kommunikoida epämääräisesti tai olla pilkunviilaaja, hän voi hallita huonosti työmääräänsä (se on kustannustoimittajilla suuri) ja aikataulujaan. Ehkä hän on pelottava portinvartija tai ei itse asiassa ole lainkaan kiinnostunut kyseisestä käsikirjoituksesta vaan toimittaa sitä koska se on hänen työtään.

Kustannustoimittajalla on januskasvot. Hän on yhteyshenkilö kirjoittajan ja kustantamon välillä. Hän on kirjailijan työtoveri ja asiainhoitaja kustantamoon päin, mutta myös kustantamon edustaja kirjailijaan päin.

Käsikirjoitus tarvitsee sen yhden kustannustoimittajan, joka näkee käsikirjoituksen kehitysmahdollisuudet, uskoo siihen ja ennen kaikkea innostuu niin paljon, että pitää käsikirjoituksen puolia kustantamossa. Usein hyväkin käsikirjoitus saa purjehtia Odysseuksen harharetket, ennen kuin se rantautuu juuri oikean kustannustoimittajan laituriin.

Kustannustoimittajan arvioi käsikirjoitusta kaksoisroolissa.

Kustantamon edustajana hän miettii, onko käsikirjoituksessa kaupallistakin potentiaalia tai onko se kirjallisesti niin huimaavan ansiokas, että se on julkaistava, vaikkei myyntiä tulisikaan. Kustannustoimittaja peilaa käsikirjoitusta kustantamon koko tarjontaan; onko siellä tämän käsikirjoituksen muotoinen aukko vai onko samantyyppistä jo valittu kustannettavaksi?

Kustantaminen tarkoittaa maksamista – kustantaja sijoittaa käsikirjoitukseen rahaa, se on hyvä muistaa. Eivätkä kustannustoimittajatkaan saa läpi kaikkia käsikirjoituksia, joita hyvinä pitävät.

Kustannustoimittaja on myös kirjoittajan työtoveri, personal trainer ja kirittäjä. Hän katsoo käsikirjoitusta kiinnostunein mutta valppain silmin ja parhaassa tapauksessa näkee, mihin kirjoittaja pyrkii mutta ei ole vielä yltänyt. Toisaalta loistavakaan kusti ei ole ajatustenlukija. Hän ei voi nähdä käsikirjoituksessa kirjoittajan ajatuksia ja tarkoituksia, jos ne eivät ilmene kirjoitetuissa sanoissa. Kustilla on kirkkaat silmät: hän havaitsee käsikirjoitukset vahvuudet mutta myös heikkoudet.

Kustannustoimittaja ei ole kirjoittajaryhmän ohjaaja. Hänen tehtävänsä ei ole kannustaa ja olla myönteinen, jotta ei lannistaisi kirjoittajaa. Kustannustoimittajan rooli on paljon kovempi ja hänen fokuksensa on käsikirjoituksessa, ei kirjoittajan henkilössä.

Miten paljon kustannustoimittajaa kannattaa uskoa?

Siihen ei ole yhtä vastausta. Useimmiten kustannustoimittaja on asiansa osaava ammattilainen, mutta joskus kustannustoimittaja ei ymmärrä käsikirjoitusta tai yrittää survoa sitä suuntaan, joka häntä itseään kiinnostaa mutta joka on käsikirjoitukselle väärä. Joskus kirjoittaja ja kustannustoimittaja ovat henkilöinä sopimattomat toistensa työtovereiksi. Joskus kustannustoimittaja vaihtuu kesken prosessin, mikä on vaikea tilanne, koska silloin saattaa ohjauksen suuntakin muuttua.

Yleisesti ottaen kustannustoimittajaa on syytä kuunnella ja luottaa hänen näkemykseensä. Varsinkin esikoisromaaniaan työstävän kirjoittajan on riskialtista ryhtyä pullikoimaan vastaan, koska kustannustoimittajasta kuitenkin julkaisupäätös riippuu. Mutta jos sielu ja järki huutaa, että käsikirjoitusta työnnetään aivan väärälle uralle, täytyy pitää käsikirjoituksensa puolia riskeistä huolimatta.

Riski on, että käsikirjoitusta ei koskaan julkaista. Mahdollisuus on, että se löytää toisessa kustantamossa ymmärtävämmän kustannustoimittajan.

Kustannusalalla verenvaihto on vilkasta. Se on tosiasia. Kustannustoimittajissa on paljon nuoria naisia, jotka saavat lapsia, muuttavat ulkomaille, jatkavat opintojaan tai edistävät uraansa vaihtamalla taloa. Ei ole varmaa eikä edes todennäköistä, että kirjailija saa pitää kustannustoimittajansa läpi koko tuotantonsa.

Joskus suhde kustannustoimittajaan on niin intensiivinen, että kirjailija vaihtaa mieluummin taloa kuin kustannustoimittajaa. Legendoiksi ovat nousseet esimerkiksi kustannustoimittajat Harri Haanpää, Timo Ernamo, Touko Siltala, Eila Kostamo tai edesmennyt Silja Hiidenheimo, mutta legendatkaan eivät ole erehtymättömiä eivätkä sovi jokaisen työtoveriksi.

Kustannustoimittajat ovat niin kuin mikä tahansa ammattikunta: jotkut ovat nerokkaita, jotkut hyviä, jotkut tyydyttäviä. Loistavimmat kustannustoimittajat ovat arvokkaita oivaltajia, oleellisten kysymysten esittäjiä ja innostavia palautteenantajia. Silloin kirjailija ei poistu palaverista hämmennyksiin revittynä, epätoivoisena tai itseluottamuksensa menettäneenä vaan voimaa saaneena, kirkastuneena ja kevyin jaloin.