Aina kun apurahoista tulevat myönnöt ja hylsyt, keskustellaan somessa, miksi joku sai ja miksi toinen ei. Kysellään myös päätösten myöntöprosessista. Yritän avata julkisen puolen apurahojen myöntämistä.

Olen valtion kirjallisuustoimikunnassa, joka on toinen kaunokirjallisuudelle apurahoja myöntävä taho. Toinen on kirjastoapurahalautakunta. Nämä kaksi elintä ovat riippumattomia toisistaan, ja niissä istuvat eri ihmiset, mikä on hyvä. Väki myös vaihtuu, sekin on hyvä. Kirjastoapurahalautakunnan kausi on kolmivuotinen, kirjallisuustoimikunnan kausi kaksi vuotta. Halutessaan jäsen voi jatkaa, mutta käytännössä kaksi kautta riittää, työ on sen verran raskasta ja aikaavievää.

9-jäseninen kirjastoapurahalautakunta jakaa apurahoja kaunokirjallisuudelle, tietokirjallisuudelle ja käännöksille. 10-jäseninen kirjallisuustoimikunta jakaa apurahoja kaunokirjallisuudelle, käännöksille ja taidejournalismille. Se antaa myös ehdotuksen kirjallisuuden taiteilijaeläkkeiden saajista ja kirjastojen ostotuesta.

Yksityiset säätiöt voivat jakaa apurahansa itse määrittelemällään tavalla, mutta valtiollisia toimielimiä sitovat lainsäädäntö ja asetukset. Oleellinen on tasapuolisuusvaatimus. Apurahoja on jaettava ottaen huomioon genre, alue ja kieli. Sukupuolten tasa-arvo on huomioitava, ja apurahoja myönnetään kaiken ikäisille. Nämäkin ovat hyviä asioita. On demokraattista ja tärkeää, että taiteen tekijöitä on joka puolella Suomea ja että joka puolella maata voidaan taidetta harjoittaa.

Apurahahakemuksia tulee paljon. Kohdeapurahoja hakee parisataa, työskentelyapurahoja yli kolmesataa kirjailijaa. Kohdeapurahoja myönnetään noin 40 ja työskentelyapurahoja suunnilleen saman verran: 8 viisivuotista, 9 kolmivuotista ja 20 yksivuotista apurahaa, joista muutama voidaan jakaa myös puolivuotisiksi. Kirjastoapurahoja myönnetään kaunokirjallisuuteen noin 300.

Kohdeapurahat ovat pieniä, 3.000 – 6.000 euroa. Kirjastoapurahat ovat suurempia. Niitä jaetaan pääsääntoisesti 7.000, 10.500 ja 14.000 euron apurahoina, mikä työskentelykuukausina tarkoittaa 4 kk, 6 kk ja 8 kk. Pienempiäkin apurahoja voidaan myöntää. Pitkä työskentelyapuraha on runsaat 1700 euroa/kk ja siitä maksetaan 240 euron eläkemaksu. Käteen jää siis noin 1.500 euroa.

Työskentelyapurahan saa tänä vuonna vain 12 % hakijoista, siis yksi kahdeksasta. Kirjastoapurahoissa myönteisen päätöksen saa lähes 40 %.

Onneksi yksityiset säätiöt ovat olemasssa. Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan vuosittain n. 60 % kirjailijoista on saanut jonkin suuruisen apurahan.

Apurahoissa toimii vertaisarviointi; kirjailijat arvioivat kirjailijoita. Sekin on hyvä asia, jota kannattaa puolustaa. Virkamiesarviointi tai ulkopuolinen guru tuskin olisi pätevämpi. Kirjallisuustoimikunnassa on laaja alueellinen ja genre-edustus: proosa, runous, lasten- ja nuortenkirjallisuus, spekulatiivinen fiktio, näytelmäkirjallisuus, käännökset, kirjallisuudentutkimus ja taidejournalismi. Ruotsinkielisillä kirjailijoilla on toimikunnassa kaksi paikkaa.

Toimikuntatyö on palkatonta. Hakemusten lukemiseen menee kirjallisuustoimikunnassa työaikaa 2 – 3 viikkoa vuodessa, kokouksiin yksi viikko, vuodessa siis ainakin kuukauden työpäivät. Hakemusten lukemisesta jäsenet eivät saa euroakaan, mutta kokouksista maksetaan 120 euron kokouspalkkio, matkakulut ja päiväraha. Useimmiten kokoukset kestävät koko päivän, joten tuntipalkka jää vaatimattomaksi.

Toimikuntien jäsenet eivät voi toimikautensa aikana itse hakea ao. apurahoja, joten käytännössä toimikuntiin valikoituu kirjailijoita, joilla on pitkä apuraha ja jotka sen vuoksi tuntevat velvollisuutta osallistua talkoisiin kirjallisuuden ja kollegoiden hyväksi.

Jääviyssäädökset ovat tiukat. Jäsen ei saa myöntää apurahoja läheisilleen mutta tuttavuus- tai ystävyyssuhteet eivät ole este. Näin pienessä maassa sellainen este olisikin mahdottomuus, ja sitä paitsi jäsenten tuleekin tuntea kirjallinen kenttä, etenkin omalta erityisalueeltaan.

Kaikki hakemukset luetaan. Hakemuksissa on vähintään 5 liuskaa jokaisessa, joten urakka on iso ja rasittava.

Kaikki hakemukset käsitellään ja niistä keskustellaan. Myöntöperusteita ovat aiemman tuotannon laatu ja määrä sekä hakemuksessa esitetty työsuunnitelma. Apurahojen kokonaisuudesta pyritään tekemään tasapuolinen, niin että apurahoja myönnetään sekä runoilijoille että prosaisteille ja dramatisteille, lastenkirjailijoille ja ruotsinkielisille, itäsuomalaisille ja länsisuomalaisille, miehille ja naisille, nuorille ja varttuneille.

Apurahakokous on raskas ja jokaisella myöntökierroksella jää vaille apurahaa suuri määrä kirjailijoita, jotka kriteerien mukaisesti ansaitsisivat apurahan.

Esimerkinomaisesti: luettuani hakemukset olen yleensä merkinnyt listoihin noin 90 hakijaa, jotka mielestäni ilman muuta ansaitsisivat apurahan. Teen karsintakierroksen (karvain mielin), niin että listani lyhenee noin 60 kirjailijaan, joita kokouksessa tulen kannattamaan. Kirjallisuustoimikunta myöntää noin 40 apurahaa, ja muillakin toimikunnan jäsenillä on listansa, joten yhtälö on vaikea.

Usein epäillään, että toimikunnan jäsenet järjestelevät kavereilleen apurahoja. Sellainen ei onnistuisi, sillä jokainen hakija vaatii taakseen laajan kannatuksen toimikunnassa, jotta hän seuloutuisi apurahansaajien joukkoon. En ole havainnut kavereiden suosimista niiden kahden vuoden aikana, jotka olen toimikunnassa työskennellyt. Sen sijaan jäsenet kyllä esittelevät erityisalueensa tai asuinalueensa kirjailijoita, niin kuin tarkoitus onkin. Laaja asiantuntemus toimikunnassa on hakijoiden etu.

Apurahapäätöksistä ilmoitetaan sähköpostitse. Teknisistä syistä tämä suuri postitus lähtee Taikesta puoleltaöin. Ajankohtaa ei ole valittu hakijoiden kiusaamiseksi, vaan koska silloin internetin liikenne on hiljaista.

Hylkäävän kirjeen sanamuoto näyttää loukanneen joitakuita, vaikka se ilmoittaakin vain asiallisesti, mitkä ovat yleiset käsittelyperusteet ja että hakemuksia tuli paljon suhteessa määrärahaan. Kirjeessä sanotaan: ”Toimikunnan päätös perustuu hakemusten arviointiin ja keskinäiseen vertailuun sekä jaettavana olevien apurahojen määrään. Hakemuksia tuli paljon suhteessa jaettaviin apurahoihin. Arvioinnin lähtökohtana oli hakemuksen sisältö ja työsuunnitelma. Päätöksenteossa otettiin huomioon hakuilmoituksessa esitetyt vertailuperusteet, hakijan taiteellinen toiminta sekä työskentelyn laajuus ja vaikuttavuus.” Tämä on siis kaikille ja kaikille taiteen aloille menevä perustelu, ei yksityiselle hakijalle tarkoitettu ilkeily. Päätösprosessi ei ole julkinen, eikä apurahakokousten yksityiskohtia ole lupa kertoa.

Vaikka hylsykirjeen saajasta tuntuukin, että koko apurahasysteemi on pimeältä puolelta, suomalainen apurahajärjestelmä on kuitenkin pääsääntöisesti toimiva ja demokraattinen. Jakajia on sekä valtion että yksityisellä puolella, ja päättäjät vaihtuvat, joten valtakeskittymiä ei synny. Järjestelmän suurin haittapuoli on, että apurahoja on liian vähän ja että niiden taso on liian matala. 1.500 euroa kuussa ei riitä nykypäivänä kuukauden elinkustannuksiin.

Kirjailijaliiton tavoite on, että taiteen tukeminen nostettaisiin 1 prosenttiin valtion budjetista (nyt noin 0,8 %), mikä merkitsisi noin 100 – 120 miljoonan lisäsatsausta – ei siis mahdottomia. Pitkien apurahojen määrää pitäisi lisätä ja niiden tasoa nostaa puolitoistakertaiseksi, ja taiteilijaeläkkeiden määrä nostaa sataan (nyt 51).