Olen palannut Pekingistä tai Beijingistä – kumpaakin nimeä saa Kielitoimiston mukaan käyttää. Tosin vieläkin sisäinen kello käy perunoita, ja herään aamuisin pirteänä kello neljä.
Sain mahdottoman hienon mahdollisuuden osallistua satakaksikymmentävuotiasta Kirjailijaliittoa ja satavuotiasta Suomea juhlistavaan projektiin, jossa kirjailijat ovat vierailleet ulkomaisten yliopistojen suomen kielen opiskelijoiden luona. Vierailuja on järjestetty Caeniin, Wieniin, Petroskoihin ja nyt Beijingiin. Eksoottiseen Tukholmaankin on kirjailijoita lähdössä.
Foreign Studies University oli ällistyttävä kokemus. ”Me olemme tällainen pieni yliopisto…” Jossa opetetaan 84 kieltä, tavoitteena päästä sataan. Kyllä, siellä on islannin kielen osastokin. Tietenkin myös norjan, ruotsin, slovenian, unkarin – lukuisten pienten eurooppalaisten kielten osastot valtakielten ohella. Suomea on opetettu jo viisitoista vuotta ja kymmenen vuotta on ollut olemassa suomen kielen tutkimuslaitos, yliopiston ylpeydenaihe. Yliopistossa on noin 10.000 opiskelijaa ja se tunnetaan diplomaattien oppilaitoksena, joka on tuupannut maailman lähetystöihin 1.400 diplomaattia.
25 neljännen vuosikurssin sujuvasti suomea puhuvaa opiskelijaa olivat toinen ällistyksen aihe. He olivat olleet jo viime lukuvuoden opiskelijavaihdossa Suomessa, ja Tampereella vaihtareina viihtyneiden kanssa löysimme yhteisiä ihastuksia kuten Rauhaniemen avantosaunan ja kauppahallin.
Kirjailijadelegaatioomme kuuluivat Emmi Itäranta, Roope Lipasti ja minä sekä Kirjailijaliitosta Suvi Oinonen ja Anna Chydenius. Yliopiston puolelta meitä emännöivät osaston johtaja Li Ying sekä lehtorit Taija Hämäläinen ja Eeva Wang. ”Eeva” selittyy sillä perinteellä, että sekä opettajat että opiskelijat valitsevat itselleen suomalaiset nimet. Opiskelijoissa oli mm. Taru, Sara, Satu, Otto, Iiris, Säde ja Johannes.
Opiskelijoiden motivaatio ja into tekivät syvän vaikutuksen. Moni neloskurssilainen aikoi jatkaa maisterinopintoihin, ja ensimmäisen vuosikurssin nuorisotusina, joka oli ehtinyt opiskella suomea kaksi viikkoa, esitti meille kauniisti kuorolauluna Kalliolle kukkulalle (sen Chydeniuksen version!) – moniäänisesti ja puhtaasti. Saimme kuulla myös suomenkielisen version kiinalaisesta pophitistä kitaroin säestettynä. Harjoiteltu oli kuulemma puistossa ylen varhain ja ylen myöhään, kun sisällä ei voinut kavereita häiritä. Opiskelijat olivat myös tehneet hienon valokuvanäyttelyn Suomen vuodestaan. Ällistelyn aiheita taas.
Vierailun ydin oli käännöstyöpaja. Opiskelijat olivat etukäteen kääntäneet tekstejämme, ja keskustelimme käännöksistä. Ällistysteni joukkoon kuuluu siis kiinankielinen Perttu Virtanen ja varkaus sekä Perttu Virtanen ja kauhea kateus. Opiskelijat halusivat tietää esimerkiksi:
– Miksi koira sanoo ensin hau hau ja sitten väy väy?
– Miksi Kastehelmen nimi on Kastehelmi? (Kiinaksi nimi oli Pikku Zhuzhu, helmeä merkitsevä sana.)
– Mitä tarkoittaa, että Pertun vatsassa on ontto paikka? Onko hän nälkäinen?
– Mitä tarkoittaa, että Perttu on ”ei juuri mitään, vain keskellä”? Onko hän pituudeltaan keskimmäinen lapsista?
– Mitä tarkoittaa, että rikolliset ”lusivat kakkua”?
– Miksi Perttu pyöräilee Ruotsiin eikä Venäjälle?
Opiskelijat olivat aktiivisia ja rohkeita esittämään kysymyksiä. Vierailuun kuului myös yleisemmän luontoinen keskustelu, jossa opiskelijat kyselivät englannin kielen vaikutuksesta suomeen, naisen asemasta yhteiskunnassa, lastenkirjojen opettavaisuudesta, suomalaisesta kansanperinteestä, kirjailijoiden työtavoista ja tärkeistä aihepiireistä. Opiskelijoiden joukosta ilmaantui nuori mies, joka oli lukenut englanniksi Arto Paasilinnan Hurmaavan joukkoitsemurhan (käännösnimi oli jokseenkin ”Hyppäämme kaikki yhdessä mereen”) ja vaikuttunut suuresti. Hän halusi tietää paitsi itsemurhista Suomessa, myös vaikeiden aiheiden käsittelystä kirjallisuudessa. Kirjan lukeminen oli innoittanut hänet opiskelemaan suomea.
Tapasimme korkean tason kiinalaisia kirjailijoita – muodollisemmissa puitteissa kuin kanssakäyminen opiskelijoiden kanssa. Mieleen jäivät lastenkirjailijoiden hyvät tulot, urbaani nuori kirjailijasukupolvi, kiinalainen spefi sekä se, että suomalaisista kirjailijoista tunnettiin hyvin runoilija Edit Södergran – ja lastenkirjailija Tove Jansson.
