Olen lukenut innoissani Mikko K. Heikkilän lyhyttä kirjaa, jolla on ytimekäs nimi: Keskiajan suomen kielen dokumentoitu sanasto ensiesiintymävuosineen.

Keskiajan kieli on säilynyt paikannimissä, joiden merkitystä emme enää tunne. Oulu on tarkoittanut tulvavettä ja Tornio keihästä.  Apianniemi, apia = seisova ilma, Juva = joen uoma, Kainu(u) = aukko, Keuru(u) = käyrä, Kiikka = epävakaa, Kodisjoki, kodis = talon läheisyydessä oleva pieni pelto, Kulju = syvänne, Padasjoki, padas = kulkureitti, Palho = iso lastu, Siestarjoki, siestar = mustaherukka, Toejoki, toe = kalapato, Tyrväntö, tyrvätä = tönäistä, Halkivaha, vaha = siirtolohkare, Vihti = linnunansan johdeaita, Väinäjoki, väinä = hitaasti virtaava.

Aku Ankassa Roopen kilpakumppanina seikkaillut Ankkapurhan maharadja on itse asiassa kotoisin Anjalankoskelta, sillä sitä Ankkapurha tarkoittaa. Purha on vilkkaasti virtaava koski.

Toki suuri osa keskiaikaisista sanoista pyörii kielellämme edelleen, vaikkapa ahven, erä, hammas, kalja, kirja, kuski, lauta, meteli, onki, porras, pöyheä, sormus, vene, kirosanoista puhumattakaan. Sukupuolielinten nimitykset eivät ole muuttuneet ja kun hihkaisemme ”sussiunakkoon” eli Jeesus siunatkoon, toistamme esivanhempiamme.

He olivat kyllä meitä nokkelampia keksimään haukkumanimiä: puolipyöveli, jalkapuuhuora, rappujenlakaisija, käärmeensuolaaja, häpeäsäkki, voudinnuoleskelija, vispilä, kryppysukka, surkoperse, kotieläinten peräpään pussailijat ja omituisehko tylytys ”juutti”. Tanskalaiset eivät olleet korkeassa kurssissa.

Kuka olisi arvannut, että sanat ”viemäri” tai ”hiippari” ovat keskiaikaisia? Niinpä vain vuonna 1483 Heikki Hiippari hiippaili ties missä. Ainakin olisin veikannut, että ”öykkäri” on nykysanastoa, vaan eipä ole, jo vuonna 1368 joku kelvoton on öykkäriksi arvioitu.

Sanat ovat myös muuttaneet merkitystään. Kenkä on tarkoittanut kumparetta, lanne alavaa ja kosteaa kohtaa maastossa ja miero pitäjää, vierasta seutua tai jopa maailmaa. Kun ollaan mierontiellä, ollaan siis maailman teillä. Kun tökkäämme läppäriin piuhan, käsittelemme kapeakärkistä lapiota eli merkitys ei ole eksynyt kauas alkuperäisestä. Aika lystikäs kehitys on sanalla ”virka”. Keskiajalla se tarkoitti ansapolkua ja saattaahan viranhoidossa niin käydäkin.

Kieli kehittyy, saa vaikutteita ja lyhenee. Niin se teki jo keskiajalla. Sanoja napattiin ruotsista, saksasta ja venäjästä. Nykyään kieleen virtaa anglismeja.

Vaikka en kehitykselle mitään mahda, keskiaikaiseen sieluuni sattuu, kun Krisse ”menee katsoo elo kuvii Jesse kaa”, joka ”rakastaa pelaa video games” ja suosittelee ”sua kokeilee escape room koska haaste”.

Ilahduttavasti nuorison kesäinen harrastus on järvellä suppailu, sillä suppa on selvää keskiaikasuomea ja tarkoittaa painannetta.