Tämän tarinan olen kertonut n kertaa mutta kerronpa vielä n +1.

Ylen tiimikirjoittajakoulutuksessa mainittiin kelpo kirjoittajan ominaisuudeksi, että hän “pystyy vastaanottamaan palautetta ja kehittämään käsikirjoitusta paremmaksi sen pohjalta.” Ajattelin, että itsestäänselvyyshän tuo. Ei ole itsestäänselvyys. Palautteen vastaanottaminen, ymmärtäminen ja sulatteleminen on taito, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Käsikirjoituksen kehittäminen paremmaksi eli kakkosversio on aiheena nyt. Kakkonen on versioista oleellisin, siksi siihen pitää ryhtyä harkitusti, huolellisesti ja herkästi.

Käsikirjoituksen, romaanin tai näytelmän ykkösversion kirjoittaminen loppuun asti on niin iso urakka, että sen jälkeen kirjoittaja on huumaantunut. Tein sen! Käsis on valmis! Saakin olla hurmoksissa ja itseensä tyytyväinen. Kippistäköön kuoharilla se, joka sellaisesta tykkää. Kalliit kahvit ja synnillisen herkullinen juustokakku on hyvä vaihtoehto. Tai sauna. Ymmärrätte idean: saa ja on syytä kehua ja palkita itseään.

Sitten on levättävä sekä kirjoittajan että käsikirjoituksen. Vaikka ei päällepäin siltä näytä, kirjoittaminen vie voimia. Itse huomaan rasituksen kouriintuntuvasti siitä, että intensiivisen kirjoittamisjakson aikana nukun pitkät päiväunet joka iltapäivä.

Kirjoittaja ei malttaisi jäähdytellä. Hän kaipaa urakastaan tunnustusta ja kehuja. Hän on rakastunut vastasyntyneeseen. Kovasti haluttaa näyttää uutta tulokasta muillekin, jotta nämä sanoisivat: vau, miten ihmeellinen! Ehkä myös taputtaisivat olalle: hyvä sinä, hyvin tehty!

Malta, malta. Jäähdy ja jäähdytä.

Juuri maaliinpäässyt kirjoittaja höyryää hiestä (kuvaannollisesta) kuin kilpahiihtäjä, huohottaa hapenpuutetta eikä tajua muusta maailmasta mitään. Juuri valmistunut käsikirjoitus on kuuma kuin uunista tullut leipä. Sekä kirjoittajan että kirjoituksen pitää antaa jäähtyä ja tekeytyä mielellään pari viikkoa tai edes yksi. Kun käsikirjoituksen lukee uudelleen viilennein aivoin ja kirkkain silmin, havaitsee usein, ettei se niin nerokas olekaan. Löytyy hyvin kirjoitettuja kohtia, mutta myös kökköjä liuskoja, liikaa kiirettä ja pysähtynyttä jaaritusta.

Korjaa ainakin löytämäsi heikot kohdat, ennen kuin näytät käsikirjoitusta kenellekään. Muutoin tämä on hyvä hetki antaa teksti lukijalle, jolta toivot palautetta. Valitse lukija tarkasti ja arvosta häntä. Mahdollisesti lukija on kustannustoimittajasi. Joka tapauksessa tässä vaiheessa tarvitset myötätuntoisen, hyvää tahtovan lukijan. Hän taas tarvitsee taitoa nähdä tekstin rakenne ja suunta, jonne sen olisi hyvä mennä. Hänellä pitää olla myös rohkeutta nostaa esiin asiat, jotka ovat puolivalmiita tai toimimattomia, ja kestää se, että kirjoittaja ehkä loukkaantuu. Tarkoitus on kehittää käsikirjoitusta paremmaksi, ei olla kiva. Tasapainottelusta on silti kysymys: ilkeys tai hutkiminen vammauttaa helposti sekä kirjoittajan että tekstin. On helpompi ottaa vastaan ikäviä kommentteja, jos voi luottaa niiden antajan hyvään tahtoon ja ystävällisyyteen.

Palautteen antaja tarvitsee aikaa hänkin. Lukijan pitää sulatella lukemaansa ja pyöritellä asiaa mielessään. Hätäillä ei pidä.

Aikanaan kirjoittaja saa palautteen suullisesti tai kirjallisesti. Kuullun tai luetun ymmärtäminen ovat nyt arvokkaita taitoja.

Palautteen jälkeen sulatteluvuoro on kirjoittajalla. Taaskaan ei saa kiirehtiä. Älä ryntää suinpäin korjaamaan käsikirjoitusta. Ei tule hyvää jälkeä. Palautetta pitää ajatella. Se on otettava omaksi kirjoittajaminän läpi. Kannattaa miettiä, mikä kuulostaa varteenotettavalta, mikä ei. Palaute saattaa paljastaa, että kirjoittaja ei ole pystynyt tekemään teemojaan tai henkilöitään tajuttaviksi, niin että lukija on saanut väärän käsityksen. Ehkä ei pidäkään korjata sitä, mitä lukija ehdottaa, vaan ongelma piilee jossain aivan muualla.

Kirjoittaja tekstin kirjoittaa ja on siitä vastuussa eikä vastuuta voi eikä saa antaa kenellekään muulle. Ulkopuolisen lukijan hyödyllisyys on siinä, että hän lukee tekstin ensikertalaisen virkein silmin eikä näe mitään muuta kuin sen, mitä tekstin sanoissa ja lauseissa todellisuudessa on. Kirjoittaja usein kuvittelee ajatustensa ja pyrkimystensä siirtyneen tekstiin, koska tietää, mitä on tarkoittanut.

Jos hyökkää liian nopeasti kakkosversion kimppuun, kehittäminen saattaa jäädä pinnalliseksi. Kakkosversiossa oikaistaan rakenne. Se on tärkeintä. Katsotaan kokonaisuus, teemojen kuljetus, jännite ja tyyli. Toimiiko juttu vai ei. Useimmiten suurimmat muutokset tapahtuvat juuri kakkosessa.

Lausetason korjaaminen on helpompaa. Siksi siihen kavalan helposti luiskahtaa ja kuvittelee tekevänsä merkittäviäkin parannuksia, kun poistaa toisteisuutta ja muuttaa sanajärjestyksiä. Kakkosversiossa ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä pohtia, onko “takertuva” osuvampi ilmaisu kuin “tahmea”. Kakkosessa liikutellaan isompia asioita.