Elossapitoyhteisön oleellisuus

Tampereen seurakuntien Silta-lehti on hyvin toimitettu ja kiinnostava. Olen säilyttänyt huhtikuun numeron, jossa tutkija Niina Junttila puhuu yksinäisyydestä Sini-Marja Kuusipalon haastattelussa. Kannen kuva on Hannu Jukolan.

Yksinäisyys ei katso ikää eikä asemaa, sanoo Junttila, joka on erikoistunut lasten kokemaan yksinäisyyteen.

”On vanhakantainen ajatus, että yksinäinen on ujo, köyhä tai vähemmän menestynyt. On iso joukko menestyneitä, taitavia, ihailtuja mutta yksinäisiä ihmisiä. Yksinäisyyttä kokevat esimerkiksi monet julkisuuden henkilöt ja yritysjohtajat”, Junttila kertoo.

Varmasti näin on. Julkisuus tai korkea asema voivat olla kynnys ihmissuhteille, toisaalta ne tuottavat yhteydenottoja, joiden takana onkin hyötymisen ajatus. Julkkikset ja johtajat ovat arvattavasti ja ymmärrettävästi varovaisia ihmissuhteissaan – tuloksena yksinäisyyttä.

Kun olen kirjoittanut omista yksinäisyyden oloistani, olen saanut kipakkaa moitetta, että minun pitäisi hävetä moisia tunteita, olenhan hyväosainen ja jollakin tapaa menestynytkin.

Kieltäydyn häpeästä enkä edes kadu kirjoituksiani. Hyväosaisuus (mitä se sitten lieneekään) ei varjele menetyksiltä, tuskalta tai yksinäisyydeltä. Läheisen ihmisen vastoinkäymiset, kuolema tai sairaus, oma sairaus tai huoli maailman tilasta ja suru sodista kärsivien vuoksi ei ohita ketään. Omaisuus, korkea yhteiskunnallinen asema tai kuuluisuus eivät varjele kohtalon iskuilta. Ne saattavat jopa lisätä yksinäisyyden mahdollisuutta. Varmasti jokainen inhimillinen olento kokee joskus yksinäisyyttä tai hylätyksi tulemista. Se on kuitenkin eri asia kuin pysyvä yksinäisyys.

Yleensä viihdyn ja pärjään mainiosti yksin, minulla on ystäviä ja aikuiset lapset perheineen, joten siinä mielessä en ole yksinäinen. Elämässä on kuitenkin hetkiä, jolloin yksin elävä ihminen kokee kipeää yksinäisyyttä, ja ne hetket ovat tuttuja minullekin. On aikoja, jolloin on pakottauduttava muiden ihmisten seuraan, vaikka haluaisin eristäytyä ja pysyä omissa oloissani. Onnekseni järjellä ymmärrän, että elävien ihmisten seura ja kanssakäyminen kaltaisteni ihmisolentojen kanssa on terveellistä ja välttämätöntä. On mentävä kokoukseen, tapahtumaan tai kahville, vaikka ei lainkaan huvittaisi. Jälkeenpäin huomaan tyytyväisenä, että hyväksi oli.

Yksinäisyys voi monen muun taudin tapaan kroonistua ja muuttua tuhoisaksi ongelmaksi. Seurauksena voi olla kyynistyminen, eristäytyminen, vihamielisyys, häpeä ja jopa itsetuhoisuus tai radikalisoituminen. Se voi johtaa kierteeseen, jossa yksinäisyys pahenee, kun ihminen välttelee sosiaalisia suhteita ja tapoja, joilla yksinäisyyttä voisi vähentää.

Korona-ajan sulku lisäsi yksinäisyyttä ja erityisesti on lisääntynyt 20 – 39 -vuotiaiden miesten yksinäisyys. Yksinäisyys koskettaa lapsiakin; Junttilan kirjan nimi on hätkähdyttävä: Kavereita nolla – Lasten ja nuorten yksinäisyys.

Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee laumaa, eikä siihen riitä virtuaalinen yhteydenpito. Oikeiden ihmisten seurassa saatu informaatiomääräkin on tuhansia kertoja suurempi kuin virtuaaliset viestit ja kuvat. Elävien ihmisten seurassa saavat virikkeitä kaikki aistimme: näemme muiden kehonkielen, kuulemme äänensävyt ja niiden vaihtelut, tunnemme lämpöä, viileyttä, materiaaleja, haistamme muut ihmiset, ehkä saamme jotain maistettavaakin. Aivojen vaisto-osasto kerää mikrotietoja ja haravoi tunnelmaa – on aika ihmeellistä, että pystymme aistimaan jonkin tilaisuuden ”ilmapiirin”.

Junttila puhuu ”elossapitoyhteisöstä”. Hengissä pysyy yksinkin, mutta eläminen on eri asia, hän sanoo. Ihmisen luonteeseen kuuluu riippuvuus toisista.

”Elämiseen ihminen tarvitsee merkityksellisyyttä ja sosiaalisia suhteita.”

Elossapitoyhteisöllä Junttila tarkoittaa ihmisryhmää, jolla on sama päämäärä, erilaista osaamista ja kokemus siitä, että voi olla toisille hyödyksi ja että yksilö hyötyy yhteisöstä. Hänen mielestään yhteisöllisyys tulisi ottaa huomioon myös yhteiskunnan varautumisessa ja turvallisuuskysymyksissä. Junttila on koordinaattori Osallistujien Suomi -hankkeessa.

Jotain myönteistäkin hän löytää nykyajasta: Junttilan näkemyksen mukaan käänne kohti yhteisöllisyyttä on jo alkanut.