Hylsy eli hylkäyskirje on ohittamaton osa kirjailijuutta. Jokainen on joskus saanut hylsyn. Joku väittää voivansa paperoida makuuhuoneen seinät hylsykirjeillä.
Aloittelevalle kirjailijalle tai julkaisukynnyksen ylitykseen ponnistavalle kirjoittajalle hylkäys on tuttu juttu. Se tiedetään. Yhtä tuttu juttu ei ole, että myös paljon julkaisseet, palkintoja saaneet, vakiintuneet ja tasokkaat kirjailijat tulevat torjutuiksi.
Näinä kustannusalan myrskyisinä aikoina hylsyt ovat lisääntyneet ja iskevät yllättävistä suunnista. Myös käsikirjoituksen hylkäämisen perusteet saattavat kuulostaa yllättäviltä ja jopa jälkikäteen haetuilta, selittelyiltä. Vainu kertoo, että takana on muuta: kustantamon uudelleenjärjestelyjä tai tulevaisuudessa siintäviä yrityskauppoja, nimikkeiden vähennystarvetta, huonoa taloustilannetta tai tavallisimmin ja yksinkertaisesti myyntituloksen laskelmointia..
Kustannusala on myös bisnestä. Se on syytä muistaa ja ymmärtää. Kustantamon on pakko myydä kirjoja voitollisesti tai se on pian entinen kustantamo. Kirjojen myynnin lasku on tosiasia. Kustantamojen yhteinen kakku ei kasva vaan kutistuu. Kustantamoissa kiristetään linjaa ja supistetaan julkaistavien teosten lukumäärää. Se tarkoittaa lisää hylsyjä. Etenkin novellistit ja runoilijat joutuvat kohtaamaan nämä taloudelliset reunaehdot. Kuten kustannusalan grand old man Heikki Reenpää sanoi, laatu ja myynti eivät kulje tasajalkaa, valitettavasti.
On silti ankeaa, jos käsikirjoituksen julkilausuttu hylkäämisen syy on taiteellisen tason tai omaperäisyyden puute (niitäkin toki käsiksessä voi olla), kun todellinen syy on arvio huonosta myynnistä. Kirjoittajalle oli huomattavasti helpompi kestää suorat sanat: ”Tämä on hyvä käsikirjoitus mutta arvioimme, että se myy huonosti. Joudumme sen hylkäämään”.
Hylsyn sietäminen vaatii sankaruutta ja selkärankaa. Se on kova paikka kenelle tahansa, olipa sitten kirjoittamisen harrastaja tai paljon julkaissut kirjailija.
Kun kirjoittaja saa vaivalloisen työnsä valmiiksi ja antaa sen luettavaksi, tilanne on sama kuin lapsen kiikuttaessa piirustuksensa äidille: hän toivoo hyväksymistä, kehumista ja kiittelyä. Isku on kauhea, jos tuleekin torjunta. Silloin ihminen ropisee sirpaleina lattialle, tuntee tulleensa mitätöidyksi kokonaisuudessaan. Hän häpeää, vaikka siihen ei ole aihetta. Järki kertoo, että kustantajalla on hylkäämiseen perusteet, mutta tunne huutaa, että tämä on verinen vääryys ja mieleen hiipii epäilys, etten koskaan enää pysty kirjoittamaan mitään.Tulee tyhjä olo. Tuntee putoavansa, ei tiedä, mistä ottaisi kiinni.
Lahjakkaat, julkaisseet kirjailijatkin ovat murtuneet hylsyn alle. Hylsyn sietäminen vaatii suurta sisua ja kestävyyttä. Muutaman neuvon voi kuitenkin antaa.
Ensinnäkin: älä muserru, kestä. Hylsy ei tarkoita, että kirjailijanurasi on ohi tai katkeaisi jo ennen kuin alkoikaan. Hylsy tarkoittaa, että juuri tämä käsikirjoitus ei tullut juuri tässä kustantamossa hyväksytyksi.
Toiseksi: hanki toinen mielipide. Sen voi antaa toinen kustantamo, joku nykyisistä ammattimaisista, vapaista kustannustoimittajista, kirjoittamisen opettaja tai kirjailija. Ystävä on tähän tarkoitukseen liian läheinen. Häneltä voi odottaa lohdutusta ja tukea mutta ei asiantuntevaa ja puolueetonta mielipidettä käsikirjoituksesta.
Kolmanneksi: mieti, mille muulle kustantamolle voisit käsikirjoitusta tarjota – ehkä seuraavan kirjoituskierroksen jälkeen. Kannattaa muistaa pienkustantamot. Ville-Juhani Sutinen, joka on julkaissut kirjansa pienkustantamon kautta, vertaa niitä pienpanimoihin. Kenellekään ei tule mieleen, että pienpanimon tuotteet olisivat heikompia kuin suuren. Päinvastoin. Sekä pienpanimo että pienkustantamo tuottavat huolellisia, yksilöllisiä ja laadukkaita tuotteita.
Aina on myös omakustanteen tai palvelukustantamon reitti. Sitäkään ei kannata halveksia.
Neljänneksi: karista harteiltasi häpeän paino. Et ole ainoa, jonka mielessä hylsyn jälkeen takoo ”miksi yritinkään, mitä luulin itsestäni, olen naurettava…” Siihen ei ole syytä. Uskalsit, se on kunnioitettavaa. Yritit, tällä kertaa ei mennyt läpi. Siinä ei ole mitään häpeämistä. Hylsykirje ei liioin vähennä arvoasi. Olet sama, vakavasti otettava, yritteliäs ihminen kuin ennen hylsyäkin.
4 kommenttia artikkeliin ”Hylsy”
Hei,
kiitos asiallisesta, realistisesta ja kuitenkin kannustavasta kirjoituksesta. Bloggarina pidin tekstistäsi, joka oli nopeasti luettavaa, jouhevaa ja ajatuksia virittelevää.
Olen saanut tekstejä läpi useissa julkaisuissa, osallistunut ja edelleenkin osallistun kirjoituskilpailuihin, joskus pärjätenkin. Olen saanut joitain kirjoja läpi ja kokenut sen ensimmäisen oman kirjan kädessäni. Uskon, että se tunne on mahtavan hyvä, olipa kirja omakustanne tai kustantamon painama.
Lopultahan teksti on se, mikä määrittelee kirjan, ei se, missä kirja painetaan. Ei kaikki julkaistu, hyvin myyvä kirjallisuus ole parempaa, kuin hylsyissä. On vain julkisuuden nostama uteliaisuus, ketä ja mitä teki sitä ja tätä.
Olen saanut myös hylsyjä, eikä ole syytä väittää vastaan niiden kipeyttä. Kipeää sen tuleekin olla, eihän kukaan voi tehdä sitä muuten oikealla asenteella. Kirjoittamiseen on kuitenkin niin paljon kanavia ja julkaisumuotoja, että tekstinsä saa läpi aina jostain kautta.
Kokonaisen romaanin, novellin, runon tai blogin kirjoittaminen on aina palkitsevaa. Varsinkin romaanin kirjoittanut, hyvin mielestään työstänyt, hionut ja pohtinut on varmasti saavuttanut jo paljon. Itsessään voi pohtia myös sitä, onko julkaisu aina tärkeintä. Mielestäni kirjoittaminen on merkittävämpää tekijälle, kuin julkaisu ja kaikki mikä tapahtuu sen jälkeen, kun käsikirjoituksen lähettää.
Käsikirjoitukseen syntyy vahva side pohdiskelun, kirjoittamisen ja työstön aikana. Oma lapsi, kuten vertasit, on hyvä määrite kirjalle. Luopuminen siitä tuo tyhjän olon. Hylkääminen syventää tyhjyyden tunnetta, mutta julkaiseminen ei saisi mielestäni olla se tavoite. Tavoite tulisi olla niin hyvä teksti, kuin ikinä koskaan pystyy tuottamaan. Teksti, jonka tietää kantavan sisällään jotain täysin omaa.
Seuraava teksti on kuitenkin jo kurkottamassa jossain, uusi innoite ja koko se matka, mihin sisältyy niin paljon. Kaikki se, minkä oppi edellisellä matkalla, tieto ja taito, on nyt käytettävissä. Tällä kerralla tietää myös sen, että ei ole kiire mihinkään. Aina on aikaa kirjoittaa kirja, eikä sitä kukaan muukaan pysty kirjoittamaan, omaa kirjaa.
Olet oikeassa kun kirjoitat ” Tavoite tulisi olla niin hyvä teksti, kuin ikinä koskaan pystyy tuottamaan. Teksti, jonka tietää kantavan sisällään jotain täysin omaa.” Juuri tästä on kirjoittamisessa kysymys. Toivotan myötätuulta kirjoittamiseen.
Lämmin kiitos tästä tekstistä. Tänään elämäni ensimmäisen – tuskin viimeisen – hylsyn saaneena voin sanoa, että sanoitit tunteet täsmälleen oikein, ihan prikulleen: ”Surkimus, mitä oikein kuvittelet itsestäsi!” Ja tuo häpeä…huh.
Mutta yritän ottaa kommenteistasi ja neuvoistasi vaarin ja olla luovuttamatta. Odotan muidenkin kustantamoiden kommentit, ja jos ei muu auta, ajan kanssa hihat taas käärimään ja asettamaan uutta matoa koukkuun!
Hylsyjä saavat kaikki kirjoittajat. Avainasia on, ettei muserru niiden alle eikä menetä uskoaan itseensä ja kirjoittamiseensa. Sisua se kyllä vaatii. Kannattaa vilkaista kirjoitukseni Suuria kirjoja pienistä kustantamoista, kommentteineen. Jutussa esitellään paljon pikkukustantamoita, vink vink