Elämäni numeroina vuonna 2023

Date

vuonna 2023 oli paljon työtä ja kirjailijavierailuja

Laatua on vaikeampi mitata kuin määrää mutta nykyään halutaan taidetta (ja etenkin sen vaikutusta) mitata numeroin, koska ne ovat selkeitä ja ymmärrettäviä. Niinpä ynnäsin minäkin kaikenlaisia numeroita kuluneesta vuodesta. Sen verran vuoden laatua voin arvioida, että  vuosi oli työläämpi kuin toivoin, mutta työt olivat mieluisia.

Vuosi oli hämmästyttävä teatterivuosi. Rottien pyhimyksestä tehtiin kaksi versiota, Reetta Ristimäenohjaama musikaali Kapsäkkiin Helsingissä, libretto minun ja Milko Lehdon ohjaama ja Katja Krohnin kanssa dramatisoima puheteatteriesitys Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin. Syksyllä toteutui Valkeakosken Kaupunginteatterin suurproduktio Veriruusuista, dramatisointi ja ohjaus Minna Kankaan. Jyväskylän Teatterissa jatkuivat Tango sateessa – esitykset, ohjaus Heini Tolan. Samoin Heini ohjasi yhdessä kirjoittamamme Fredrika R:n Vaasan kaupunginteatteriin. Sari Lilliestierna dramatisoi ja ohjasi kesällä harrastajateatteri Lystille äänikirjani Kullan kaipuu.

Tanssiteatteri Raatikon Jaakko Toivonen valmisti Paavosta ja pimeydestä tanssiesityksen, käsikirjoittamani lastenkonsertti Ystävien Aapisesta toteutui ja vielä joulukuussa sain nähdä Teatterikorkeakoulussa Aapo Salosen esittämän monologin, joka oli peräisin kirjastani Pala palalta pois.

Ilmestyi kolme kirjaa, dekkarit Haihtuneet ja Saalistetut sekä romaani Punaorvot, jonka lähtökohta oli samanniminen näytelmä. Punaorpojen ilmestyminen oli itselleni erityisen tärkeä asia: sain pyyhityksi pois pettymyksen, joka syntyi, kun koronarajoitukset estivät näytelmän esitykset Helsingin kaupunginteatterissa pian ensi-illan jälkeen.

Lastenkirjoja ilmestyi kaksi, Kastehelmi Virtanen ja ötökät sekä Häntähoiva ja pikkuinen siili. Me Naisiin kirjoitin jatkokertomuksen Saarenmaan valssi ja Pellervolle joulunovellin Joulukalenteri 1918.

Kirjailijavierailuja, haastatteluja ja kaikenlaisia esiintymisiä oli runsaasti eli 115, enimmäkseen Rottien pyhimyksen tiimoilta. Paljon oli edelleen kesällä Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalausten esittelyjä. Reissaaminen ja lukijoiden tapaaminen on mukavaa, mutta mukavalta tuntuu myös, että vuonna 2024 tämä aktiviteetti hiljenee.

Opin itse tai opetin 18 tilaisuudessa. Vuoden mittaan seurasin 28 kulttuuritilaisuutta, so. teatteriesitystä, konserttia tai kirjan julkistamista. Elokuvia ja taidenäyttelyitä en laskenut, arvelen katsoneeni kymmenisen elokuvaa ja viitisen taidenäyttelyä.

Luin häpeällisen vähän, 52 kirjaa, joista yllättävästi 14 oli tietokirjoja. Lastenkirjoja luin 5, dekkareita 7 ja vain YHDEN runokirjan, Sanna Karlströmin Pehmeät kudokset, jonka sain kollega Terhi Rannelalta lahjaksi. Lusmuilua selittää hiukan projektini lukea Walt Whitmanin Leaves of Grass, jota en saanut edes loppuun. Eipä sentään, nyt muistan, että luin lukupiirikirjana myös Silvana Berkin toimittaman antologian albanialaista runoutta, Olipa kerran toivo. Lukupiirissämme Kittiyhdistyksessä luimme Balkanin alueen ja Sveitsin kirjallisuutta. Tulipahan tutustuttua mm. Jean Jacques Rousseaun Tunnustuksiin, joista kuoriutui esiin varsin sikamainen henkilö. Balkanin historia ja lähihistoriakin on julma ja verinen, se tuli selväksi. Sveitsissä on rauhallisempaa, mutta miksi hyvinvoivista ja rauhallisista sveitsiläisistä 5 % käyttää kokaiinia, niin kuin uutisissa kerrottiin?

Lupaan, että ensi vuonna teen kalenterikirjaukset selkeästi. Nyt kalenteristani löytyi erittäin kryptisiä merkintöjä, mm. leikkuri, rat mow ja mikki, joiden merkityksestä minulla ei ole harmaata aavistusta. Sen sijaan oivalsin, mitä tarkoitti ”eläin 11 frekk 19”. Siinä ilmaistaan, että aamulla on eläinlääkäri ja illalla teatteriesitys Frenckellin näyttämöllä.

Olin edelleen Kirjailijaliiton johtokunnan varajäsen, mutta koska olen järjestyksessä ensimmäinen, käytännössä osallistuin kaikkiin johtokunnan kokouksiin. Liiton tehtävät ja kokoukset materiaaleineen eivät ole vaivattomia, sen voin vakuuttaa. Arvostan toimiston ja johtokunnan työtä. Olin KIDE-toimikunnassa myöntämässä pieniä apurahoja lähinnä tietokoneisiin, hiukan myös matkoihin. Hakemuksia lukiessani toivoin jälleen kerran – luultavasti turhaan – että hakijat lukisivat hakuilmoituksen ennen hakemuksen tekemistä. Jos hakee apurahaa tarkoitukseen, johon sitä ei myönnetä, hakemuksen tekemiseen käytetty aika on hukkaan heitettyä. Vähemmällä vaivalla pääsisi, kun lukisi hakuilmoituksen.

Jatkoin laatikkoprojektia, joka ei ole vieläkään päätepisteessään, vaikka puursin sitä kolmannenkin vuoden vauhdilla laatikko tai hylly per viikko. Pakko on jatkaa vielä neljäs vuosi! Huushollissa on laatikoita ja hyllyjä aivan tavattomasti. Minua odottaa täysin perkaamattomana vielä työhuone, joka on se kaikkein pahin mutta onneksi viimeinen. Muutama makuuhuoneen kaappikin odottaa vielä raivaamista.

Ensi vuonna ilmestyy yksi dekkari ja kaksi lastenkirjaa. 2023 ilmestyneet kirjat oli kirjoitettu jo vuosina 2021 – 2022. Vuosi 2024 taas on omistettu draaman kirjoittamiselle, joten romaania ei tule vuonna 2025 ja sen pitemmälle on turha edes suunnitella.

Mitä toivon tai lupaan 2024 (kalenterikäsialan ryhdistämisen lisäksi)?

Vuodelta 2023 toivoin rauhaa, tasapainoa ja kauneutta. Rauha jäi haaveeksi, työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino keikahti pahasti työn puolelle, mutta kauneutta tuli osakseni kahmalokaupalla. Siitä olen kiitollinen.

Vuoden 2024 toive olkoon siis työrauha (maailmanrauha lienee tavoittamattomissa), tasapaino työn ja vapaan välillä sekä yhteistyöprojektien sujuminen hyvässä hengessä.

Lupauksia eli tavoitteita voi antaa vain itselleen, siis: luen enemmän, myös runoutta. Jatkan sitkeästi laatikkoprojektia. Liikun enemmän.

Jätä kommentti

Lisää
artikkeleita