Eino Leino oli väärässä

Eino Leino oli väärässä

Olen lukenut hitaasti ja useampaan kertaan Marja-Leena Mäkelän runokokoelman Hitaasti huomiseen, jonka on kustantanut Kai Vaijärven Cultura-kustantamo. Tämä kannattaa mainita, sillä runous näyttää löytävän ymmärtäjän juuri pienistä kustantamoista. Teos keskustelee Mäkelän aiemman, Elämän nopia kaari-kokoelman kanssa ja käsittelee samoja teemojakin.

Tämä ei ole runouskritiikki, sillä sellaisen kirjoittamiseen minulla ei ole asiantuntemusta. Sitä paitsi olemme Marleen kanssa ystäviäkin, joten puolueeton en pysty olemaan. Haluan kuitenkin jotain kirjoittaa, sillä kokoelma oli tuntuva ja jäljenjättävä elämys.

Marja-Leena Mäkelä on lastenkirjaväen ja opettajien hyvin tuntema kirjastoihminen, joka toi kirjavinkkausaatteen Suomeen. Hänen kartallaan on 229 nuppineulaa – niin monella paikkakunnalla hän on vieraillut. Marlee on palkittukin moneen kertaan ja ansaitusti: valtionpalkinto, nuorisokirjailijoiden Pääskynen ja Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää.

Kokoelmassa kiehtoo sen tarinallisuus. Pitkä ja vaiheikas elämä antaa paljon ja merkityksellistä kerrottavaa. Sisältöä. Substanssia. Seitsemänkymppisen ihmisen tunnot liippaavat läheltä ja ovat tunnistettavia, kun itsekin olen samaan suuntaan vauhdilla menossa. Kirjoittaja suuntaa kaukoputkensa menneeseen katsoakseen sitä etäisyyden antamalla viisaudella ja viileydellä, mutta kääntää sen myös nurinpäin tarkastellakseen itseään hyvin läheltä, kaunistelematta, julmastikin.

Kokoelma on jaettu yhdeksään jaksoon, mutta oikeastaan suuria kokonaisuuksia on neljä: kirjoittajan kasvaminen pienestä tytöstä aikuiseksi, kirjavinkkausseikkailut, kirjasto sekä erilaiset kirjalliset kokoontumisajot ja ikääntyvän ihmisen taistelu tunteiden turbulenssissa.

Kirjalliset tapahtumat ovat mukava aihe, koska sieltä löytyy tuttuja nimiä vaikka miten, Taija Tuomisesta Vilja-Tuulia Huotariseen, Kirsti Kuroseenja Kaija Pispaan. Kirjavinkkausrunot taas ovat teoksen ehdottomasti hilpein osuus, jolle saa ääneen nauraa pärskähdellä. Pojat arvelevat kirjavinkkarin olevan siivoojaksi naamioitunut akentti ja tyrnevällä isännänalulla on kielitaidon merkityksestä selvä mielipide: moomma lapualaasia, ei me mitää italiaa tarvita.

Kokoelman koskettavin ja kipein osuus käsittelee tunteita. On ihaniakin tunteita, rakastuminen, itsensä rakastetuksi tunteminen, hellyys, iloinen odotus, mutta raskaat tunteet painavat enemmän. Kolmen koon suora: kauna, kateus, katkeruus, päälle vielä toivoton kaipaus, sitten ämmät: mitättömyys ja masennus.

Mäkelä kuvaa masennuksen ja mitättömyyden tunteita suoraan ja paljaasti. Kuvaus on hätkähdyttävän avointa; kirjoittaja asettuu alttiiksi. Runo Harjoitan katkeruutta I alkaa näin:

 

Nyt pitää vääntää ja taltata

kasvoille iloinen ilme

naamalle, joka on nurinpäin

kuin mieli ja sielu,

kuten koko minä.

 

Tunteissa läikehtiminen, raastetuksi tuleminen ja musertuminen koskettavat minua kokoelmassa eniten. Ilahdun.

Marlee Mäkelä on värikäs nainen. Ihmisjoukossa hänet tunnistaa kirvanvärisestä, liehuvasta mekosta. Hän puhuu värikkäästi, hänen elämässään on ollut ja on jokaista väriä ja tunteiden kirjo on vähintäänkin värikäs.

Runoillaan hän osoittaa, että vanheneva ihminen ei laimene. Siitä tulen iloiseksi, vaikka taatusti on raskaampaa kokea tulisesti kuin vanhentua haaleaksi. Tunteissa on jysähtävää voimaa, on tunne sitten vihaa tai rakkauden kaipausta. Ilahdun siitä, että Mäkelä osoittaa, millainen on tämän päivän seitsemänkymppinen, joka ei todellakaan kudo sukkaa hämärässä kaappikellon raksuttaessa.

Olemme vielä

vielä meissä veri virtaa

ja happi kiertää

 

Eino Leino runoili näin:

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,

vanhoissa hehkuu hengen aurinko.

Eino oli väärässä tai sitten asiat ovat muuttuneet, joka tapauksessa on perhanan hienoa, että ikäihmiset säihkyvät tunteiden tulta ja hehkuvat hengen aurinkoa täälläkin.

Kirjailija Terhi Rannela kirjoitti kirjan julkkareista ja Mäkelästä muutenkin blogissaan

Kirjan voi ostaa ainakin Adlibriksestä

2 kommenttia artikkeliin ”Eino Leino oli väärässä”

  1. Kiitos lukuelämyksestä! Olipahan pläjäys. Diplomaattinen ja elegantti koukaus kirja-arvion polulle alussa. Toimii! Mielenkiinto heräsi.

Jätä kommentti