Vaikka Calvinon muistio käsittelee täsmällisyyttä, selkeä tämä osuus ei ainakaan ole.  Hän myöntää itsekin: ”Tämä esitelmä ei suostu etenemään siihen suuntaan, mihin tähtäsin. Tarkoitukseni oli puhua eksaktiudesta eikä äärettömyydestä ja kosmoksesta. Halusin kertoa teille mieltymyksestäni geometrisiin muotoihin, symmetriaan, sarjoihin, yhdistelmiin, numeerisiin suhteisiin ja selittää kirjoituksiani pitäen tulkinnan avaimena uskollisuuttani rajan ja mitan ajatuksille.”

Täsmällisyys merkitsee Calvinolle kolmea asiaa:

1) tarkkaa työsuunnitelmaa

2) kirkkaiden, mieleenpainuvien näköhavaintojen esiin loihtimista

3) sanaston sekä ajatusten ja mielikuvituksen vivahteiden täsmällistä ilmaisua.

Hän suree kielen latistumista, jolloin merkitykset laimenevat ja ilmaisun huiput madaltuvat. Kirjallisuuden hän näkee keinona taistella tätä kieliruttoa vastaan.

Kirjoittaessaan Calvino yrittää keskittyä tarinaan, mutta kiinnostuukin kaikesta, joka jää tarinan ulkopuolelle.  Aiheen mahdollisia muunnelmia ja vaihtoehtoja on luvuton määrä, mikä patoaa kirjoittamista. Tätä vastaan Calvino taistelee rajaten kenttää pieniin osiin, mutta paradoksaalisesti sielläkin on vastassa äärettömyys. ”Joudun toisen pyörteen valtaan ja ryhdyn tavoittelemaan yksityiskohdan yksityiskohdan yksityiskohtaa.” Yksityiskohta imaisee kirjailijan mukaansa samalla tavoin kuin ”mittaamaton lakeus”.

Calvinon täsmällisyyden tavoittelu on kaksihaaraista. Toisaalta hän pyrkii tiivistämään satunnaiset tapahtumat kaavioihin, toisaalta taas ilmaisemaan aistihavainnot mahdollisimman täsmällisesti sanoin. ”Toista etenen ositetun järkiperäisyyden mentaalitilassa, jossa voin vetää pisteitä, heijastuksia, abstrakteja muotoja, voimavektoreita toisiinsa yhdistäviä viivoja; toista etenen esineitä kuhisevassa tilassa ja pyrin luomaan tuon tilan sanallisen vastineen täyttämällä sivun sanoilla, ponnistellen saadakseni kirjoitetun mukautumaan pikkutarkasti kirjoittamattomaan, luodakseni kokonaisuuden, joka sisältää sekä sanottavan että sen, mitä ei voida sanoa.”

Täyttymystään tämä pyrkimys ei saa, sillä kieleen liittyy aina melua, joka häiritsee olennaista ydintä. Toisaalta kieli sanoo aina vähemmän kuin kokemuksemme. Se on puutteellista ja katkelmallista.

Kirjoittaja saattaa uskoa, että sanalla saavutetaan maailman olennainen ydin, absoluuttinen substanssi. Sana tuntee vain oman itsensä ja on ainoa maailman tuntemisen tapa. Tai kirjoittaja voi sanoilla tavoitella esineitä; ei pyrkiä ytimeen vaan niiden loppumattoman moninaisen pinnan hipaisuun.

”Uskon, että tavoittelemme koko ajan jotain kätkettyä tai pelkästään mahdollista tai oletettua. Seuraamme etsimämme kohteen jälkiä, jotka näkyvät maan pinnalla.”

Rakenteina Calvino mainitsee muuttumattoman, säännöllisen kristallin ja jatkuvassa sisäisessä kuohunnassa olevan liekin.

Täsmällisyyden kirjailijoiksi hän nimeää mm. seuraavat: Robert Musil, Roland Barthes, Paul Valéry, Charles Baudelaire ja Edgar Allan Poe.

Näkyvyys. Calvino puhuu itse asiassa mielikuvituksesta, vaikka käyttää sanaa ”visibility”. ”Mielikuvitus on paikka, jonne sataa sisään”, hän ilmaisee Danteen vedoten. Niin Tuomas Akvinolainen kuin Dantekin arvelivat, että mieleen satavat kuvat ovat peräisin taivaallisesta, kuvia pulppuavasta lähteestä, mutta mistä mielikuvitus sataa? Onko se tiedon väline vai väylä maailmansieluun? Mielikuvitus luo yhteyksiä yksilön ja yhteisön alitajuntaan, kadonneeseen aikaan tai olemassaolon keskittymiin. Kuvitelmat eivät Calvinon mukaan lähde taivaasta, mutta ne sinkoutuvat aikeittemme ja valvontamme radalta

Mielikuvitus voi lähteä sanasta ja päätyä kuvaan, niin kuin tapahtuu ihmisen lukiessa kirjaa. Tai se voi lähteä kuvasta ja päätyä sanaan, niin kuin tapahtuu kirjailijan kirjoittaessa kirjaa.

Mielikuvitus on mahdollisuuksien ja olettamusten varasto, jossa on kaikki, mitä ei ole ollut eikä tule olemaan, mutta joka olisi voinut olla. Sekä tutkijan että kirjoittajan ajatus toimii mielikuvin, mikä on nopein menetelmä yhdistellä asioita. ”Mielikuvitus on jonkinlainen elektroninen laite, joka ottaa huomioon kaikki mahdolliset kombinaatiot ja valitsee niistä tiettyyn tarkoitukseen sopivat tai yksinkertaisesti kiinnostavimmat, miellyttävimmät, huvittavimmat.” Kirjallisen mielikuvituksen visuaalinen puoli toteutuu monen tekijän yhteisvaikutuksena: todellisuuden havainnointi, epätodellinen ja unenomainen muodonmuutos, kulttuurin eri tasoille levittyvä kuvamaailma, aistimusten käsitteellistäminen, tiivistäminen ja sisäistäminen.

Omassa kirjoittamisessaan Calvino sanoo lähtökohdaksi kuvan: kahtia leikattu mies, poika joka kiipeää puuhun eikä tule sieltä koskaan alas. Kuva näyttäytyy hänelle täynnä merkitystä, vaikkei hän vielä osaa merkitystä ilmaista. Sitten kuva alkaa kehrätä ympärilleen muita kuvia, analogioita, symmetrioita ja vastakohtia. Kuvaan alkaa liimautua myös jotain käsitteellistä. Näitä aineksia kirjailija alkaa järjestää tarinaksi, jolloin tärkeimmäksi tuleekin sana, ei kuva. Kuitenkin kielellisen ilmaisun ja aistimuksen välillä on ylipääsemätön kuilu. Mielikuvituksen välittämää näkyä ei voi saavuttaa sanoin.

Calvinoa huolestuttaa nykyajan syöksemä kuvien tulva, joka voi tukehduttaa alleen ja sekoittaa itseensä ihmisen omat havainnot ja välittömän kokemuksen, niin ettei kokijakaan niitä enää erota toisistaan.

Mielikuvituksesta, näyistä, Calvino mainitsee mm. kirjailijat Honore de Balzac, Dante, Charles Dickens, Ivan Turgenev, Robert L. Stevenson, Rudyard Kipling ja H.G. Wells.

Moninaisuus. Tässä muistiossa Calvino käsittelee ensyklopediaromaania ja romaania verkkona eli tiedon menetelmänä, yhdyssiteenä maailman tapahtumien, ihmisten ja asioiden välillä. (Olga Tokarczuk! Markus Leikolan Teidän edestänne annettu.)

Calvino sanoo, ettei mikään tavoite oli kirjailijalle liian suuri. ”Kirjallisuus elää vain asettamalla itselleen suhteettomia päämääriä, jotka saattavat tähdätä korkealle toteuttamismahdollisuuksien yläpuolelle.” Hän haluaisi seuraavalle vuosituhannelle, siis 2000-luvulle, periytyvän kirjallisuuden, joka on mieltynyt mielen järjestykseen ja täsmällisyyteen, ja älyn, joka on sekä tieteellistä että runollista ja filosofista.

Verkkomainen romaani voi käsitellä aikaa niin, että se jatkuvasti haarautuu rinnakkaisiin aikoihin ja äärettömiin, samanaikaisiin maailmankaikkeuksiin. Tai romaanin muoto voi olla kerrostalo, joka jakautuu kerroksiin ja asuntoihin. Tai shakkilauta, jolla liikutaan shakkipelin siirroin. Tai tarot-kortit (Minttu Hapuli: Tarottarinat.)

Omistaan teoksistaan Calvino ottaa esimerkiksi Jos talviyönä matkamies -romaanin. Siinä on kymmenen erilaista romaanin alkua, joilla on yhteinen ydin ja kehys.

Vaikka keräilyharrastuksen demoni leijuu ensyklopediakirjallisuuden yllä, mitä muuta meistä itse kukin on ellei kokemusten, tietojen, luetun ja kuvitelmien yhdistelmä, Calvino kysyy.

Ensyklopediakirjailijoista maininnan saavat Thomas Mann, Marcel Proust, James Joyce, Raymond Queneau, Gustave Flaubert.