Apuraha

Apuraha on raha-apu. Sitä kirjailija tarvitsee. Pienessä maassa pienet, yhä pienenevät painokset eivät kukkaroa kauan lämmitä. Sanottakoon selvinä euroina: romaanista kirjailija ansaitsee tavallisesti 4.000 – 5.000 euroa eli vuoden työstä kahden kuukauden palkan.

Sain keväällä suurimman mahdollisen valtion taiteilija-apurahan, 5-vuotisen. Huomaan, etten ole aiheesta juuri tuuletellut. En edes uneksinut saavani viisivuotista. Varovasti elättelin toivetta kolmivuotisesta. Uutinen oli tyrmäävä. Siitä seurasi aikajärjestyksessä:

1. Onni. Olin onnesta neliskulmainen ja luin kirjettä uudelleen ja uudelleen. Vähä kerrallaan tajusin, että kirjoittamiseni on turvattu viiden vuoden ajaksi. Uskomatonta mutta pakko uskoa. Kyllä siinä niin sanotaan.

2. Syyllisyys. Minä sain apurahan, mutta moni ansioitunut, apurahaa tarvitseva kirjailija jäi ilman.

3. Huono omatunto. Olenko varmasti apurahani ansainnut? Viisivuotisia ovat saaneet Anja Snellman, Johanna Sinisalo, Tuula Kallioniemi, Tuija Lehtinen, Rosa Liksom, Pirjo Hassinen… kuulunko muka joukkoon?

4. Paluu todellisuuteen. Apurahan määrä on noin 1.670 €, josta pakollisen eläkevakuutuksen jälkeen jää käteen 1.400 €. Se on verotonta. Koska olen yksineläjä, pakollisten asumis- ym. kulujen jälkeen jää ehkä 700 €/kk. Sillä toki käy kaupassa, mutta ei osta talvirenkaita tai silmälaseja saati maksa hammaslääkärille. Tai matkusta. Apurahan nauttija ei saa käydä palkkatyössä, korkeintaan voi tehdä lyhyitä opetuskeikkoja tms. Leveää elämistä ei siis ole tiedossa.

5. Paluu todellisuuteen, osa 2. Hulluimpia kysymyksiä, joita apurahan saajalle voi asettaa, on “mitä aiot sillä tehdä?” Aivan kuin apuraha olisi jotain ylimääräistä, joka tulee normaalin toimeentulon päälle. Kerronpa totuuden. Apurahalla tehdään se työ, jonka tekemiseksi apuraha on anottu. Apurahan käyttö ja työsuunnitelman toteutuminen on raportoitava apurahakauden jälkeen. Ymmärsin, että minun on todellakin kirjoitettava kaikki ne upeat eepokset, jotka lupasin luoda, jos vain apurahan saisin. Jotta vaikuttaisin hyvältä apurahatribuutilta, tein erittäin laajan ja monipuolisen työsuunnitelman. Että ei tässä joudeta laakereilla lepäämään.

6. Riittämättömyyden tunne. Valtion kirjallisuusapurahalautakunta (!) on luottanut minuun niin paljon, että on investoinut persoonaani hitokseen rahaa. Miten ikinä pystyn olemaan satsauksen arvoinen? Entä jos tuotankin tappiota?

7. Helpotus. Toimeentulo tulee olemaan niukkaa. Työtä on paljon. Mutta toimeentuloa on, työtä on. Tästä se lähtee, kuukausi kerrallaan. Minun ei tarvitse anoa apurahoja viiteen vuoteen. Mikä huojentava tieto.

8. Kiitollisuus. Olen saanut suuren lahjan.

Jätä kommentti