Lainaan taas kerran Sei Shonagonin tuhat vuotta sitten keksimää kirjallisuusgenreä eli listoja asioista. Sattuneesta syystä listaan asioita, joita on vaikeata, suorastaan vastenmielistä aloittaa. Kysymys on nimenomaan aloituskitkasta. Kun hommaan saa tartuttua, yleensä se hoituu yllättävän nopeasti, niin että sitten ihmettelee, mikä tässä muka niin vaikeaa oli.

Venyttelyliikkeet aamuisin. Yhtään ei huvittaisi, mutta jos lintsaan tänä aamuna, huomenaamuna on helppo lintsata uudelleen. Asetan itselleni uhkavaatimuksia, että on voimisteltava ennen kuin saa vaihtaa yöpaidan päivävaatteisiin. Eikä ainakaan saa lounasta, vaikka maha kurnisi, ennen kuin on voimistellut.

Laatikkoprojekti. Miten vaikeaa voi olla siivota yksi hylly tai laatikko viikossa? Niin hidas tahti ja silti jään jälkeen. Laatikoista ja hyllyiltä paljastuu muinaisia kerrostumia, joiden hävittäminen on ongelmallista. Heitänkö menemään, kun en ole kymmeneen vuoteen tarvinnut vai säästänkö, koska en tiedä, vaikka jo huomenna tarvitsisin vesipistoolia tai joulupukkinaamaria?

Uuden puhelimen, tietokoneen tai tabletin käyttöön ottaminen. Vanha kone oli tuttu ja sen ominaisuudet jo osaan. Miksi on vaihdettava uuteen ja ryhdyttävä opettelemaan yhteiseloa sen kanssa? Enkä sitä paitsi osaa asentaa, imuroida, ladata ja ties mitä umpiointia ja fermentointia. En edes ymmärrä koneiden käyttämiä sanoja. Olen vain vajavainen ihminen. 

Erilaisten uusien käyttöliittymien opetteleminen. (Onkohan edes sana oikea?) Vakuutuslaitos, veroviranomainen, valtio tai pankki vaihtaa entisen, toimivan systeemin ”kätevään uuteen”, josta ei ilman it-insinööritaitoja ota selvää. Mistä maksetaan, mistä löydän tilitapahtumat, missä ovat henkilötietoni? Ennen ne olivat selkeästi silmieni edessä, missä nyt? Tietenkin on luotava jälleen kerran uusi käyttäjätunnus ja salasana, jossa pitää olla luvuton määrä merkkejä, numeroita, erikoismerkkejä, ennusmerkkejä, tunnuskuvia ja lohikäärmeen verta. Allekirjoituspalvelut (palvelut! hah! kolkkoa naurua) ovat vitsaus erikseen.

Käyttöohjeiden lukeminen. Miksi käyttöohjeet ovat moni- tai monikymmensivuisia eepoksia? Kuka sellaisia jaksaa lukea? Elämä on liian lyhyt käyttöohjeiden lukemiseen. Paitsi jos olisi olemassa käyttöohje elämään. Sitä paitsi käyttöohjeet ovat niin vaikeaa kieltä, että ne ovat käyttökelvottomia.

En haluaisi edes mainita kokoamisohjeita. Uuden koneen tai laitteen purkaminen pakkauksesta ja kokoaminen hirvittää jo etukäteen. Äkillisessä mielenhäiriössä ostamani varsi-imurin kokoamista välttelin viikon, sillä kun uskalsin avata laatikon, havaitsin kauhukseni sisällä kymmenen uutta laatikkoa ja kummallisia esineitä, joiden käyttötarkoitusta en voinut arvata. Ajatus siitä, että minun pitäisi kytkeä koko sekamelska yhteen sai verenpaineeni nousemaan. Loppujen lopuksi koottavaa ei ollutkaan, palat olivat erilaisia suulakkeita.

Lääkärin ja etenkin hammaslääkärin ajan tilaaminen. Tiedän, että se pitää tehdä, mutta ei huvita tarttua puhelimeen. Hammaslääkäriä pelkään, vaikka hän on kiltti ja taitava. Terveyskeskuslääkäri taas kuitenkin moittii minua ja palaan vastaanotolta nujertuneena ja pahoilla mielin. Ymmärrän kyllä. On yhteiskunnan kannalta vastuutonta, että olen vanha ja lihava ja vieläpä hankkinut jonkin vaivankin pelkkää pirullisuuttani. Onneksi lääkärillä on useimmiten selkeä neuvo: syö kolme viikkoa Buranaa ja tule sitten uudelleen, jos vielä vaivaa.

Viranomaiskirjeen avaaminen. Erityisen kauhistuttavia ovat Kelan ja verotoimiston kirjeet. Heti tulee huono omatunto ja olen varma, että ao. kirjeessä minua syytetään laiminlyönnistä, maksamattomasta maksusta tai virheestä. Rikoksesta seuraa sakkoja, korkoja, lisämaksuja, selvitysvaatimuksia ja uhkailuja. Ehkä joudun vankilaan. Viranomaiskirjeiden kielen ymmärtämiseen ei sisälukutaito riitä. Kylmä hiki nousee niskaan heti ensikatsannolla.

Palautesähköpostin avaaminen. Kun kustannustoimittaja tai muu korkea viskaali on lähettänyt palautetta kirjallisista yritelmistäni, sähköpostiliitteen avaaminen vaatii aikaa ja urhoollisuutta. Entä jos kirjoittamani on paljastunut luokattomaksi kuraksi? Entä jos ao. viskaali tahtoo muutoksia, jotka ovat luokatonta kuraa? Entä jos hän inhoaa koko kirjoitelmaa?

Silittäminen. Kaksitahoista. Toisaalta tekee mieli lykätä sitä, toisaalta vaatevuori kasvaa kasvamistaan ja homma tulee entistä vastenmielisemmäksi, jollei toimeen tartu aikanaan. Tätä olen rationalisoinut konstilla, jota suosittelen muillekin. Turhaan näpertämistä on silittää t-paitoja etu- ja takapuolelta. Riittää kun silittää etupuolen. Selkäosa siliää samalla aivan riittävästi.

Imurointi. Päiväkausia sitä katselee lattioitaan, että pitäisi ja pitäisi aloittaa, mutta imurin kaivaminen esiin on niin vaikeaa.

Puutarhatyöt. Haravoiminen, ruohonleikkuu, kompostin tyhjennys tai erilaiset marjapensaisiin liittyvät toimet eivät ole ylivoimaisia, mutta eipä vain huvittaisi aloittaa. Olisi hauskempaa istua verannalla, juoda kahvia ja katsella puolimetrisen ruohon huojuntaa. Samalla voisi vaikkapa lukea Walt Whitmanin Ruohoa.