Miltä satavuotias Suomi näyttää dokumenttielokuvassa? Tervanpolttoa on nimeltään sarja dokumenttielokuvia, jotka Risto Jarva -seura on koonnut ja jota esitetään eri puolilla Suomea juhlan kunniaksi. Sarja on monipuolinen ja kiinnostava, alkaa mykkäelokuvista ja ulottuu nykyaikaan. Sen voi saada vierailemaan myös omalle paikkakunnalle, vink, vink. Kiinnostuneet ottakoon yhteyttä pj.ristojarvaseura@gmail.com

Kirjoitin sarjan esitteeseen kolumnin kumppanuuksista:

Kämppäkavereiksi ajautuneet eriluonteiset miehet olivat päähenkilöinä Neil Simonin näytelmässä The Odd Couple, johon perustunut televisiosarja starttasi 70-luvulla ja menestyi pitkään, Suomessa nimellä Poikamiesboksi.

Suomalaisen elokuvan kehitystä ovat vieneet eteenpäin nimenomaan omituiset kumppanukset.

Otetaan ensimmäiseksi Aho&Soldan, suomalaisen dokumenttielokuvan edelläkävijä. Miten Aho ja Soldan ajautuivat yhtiökumppaneiksi? Heikki Aho oli kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldanin pojista vanhempi. Mutta myös Björn Soldan oli Juhani Ahon poika, isänsä syrjähyppy. Hänen äitinsä oli Vennyn sisar, Tilly. Sotkuisesta perhesuhteiden vyyhdistä Aho-Soldanit näyttävät selviytyneen eräänlaisena uusperheenä. Tilly kävi synnyttämässä poikansa Tanskassa ja toi hänet myöhemmin Suomeen ”kasvattilapsenaan”, ja Björn kasvoi Ahon poikien kanssa. Vennyn avarakatseisuutta voi ihailla. Molemmat pojat näyttävät perineen isänsä tarinankertojan taidon, kuvataiteellista taipumusta tuli äitien puolelta. Aikuisina Heikki ja Björn innostuivat valokuvasta ja sitten elokuvasta. Aho&Soldan kuvasivat 30-luvulla 300 dokumenttielokuvaa.

Entäpä Teuvo Tulion ja Valentin Vaalan kummallinen kumppanuus? Tuskin parikymppiset maahanmuuttajaperheiden pojat, venäläissyntyinen Valentin Jakovitsh Ivanov ja latvialaisperäinen Theodor Tugai tapasivat luistelukentän laidalla ja löysivät toisistaan sielunveljen. Nuoret miehet ruokkivat toistensa haaveita, kunnes ne muuttuivat todeksi. He tekivät yhdessä elokuvan Mustat silmät, jonka Valentin Vaala ohjasi ja jossa Teuvo Tulio näytteli. Kummoinen filmi siitä ei ilmeisesti tullut, koska Valentin paiskasi kelat Itämereen muutaman vuoden kuluttua. Mutta molemmista nuorista tuli suomalaisen elokuvan merkittäviä ja tuotteliaita 40-luvun ohjaajia.

Kolmas odottamaton kumppanuus kuulukoon Risto Jarvalle ja Jussi Kylätaskulle 70-luvulla. Jarvan Filminor-yhtiö loi suomalaisen elokuvan uutta aaltoa dokumenttielokuvillaan ja yhteiskunnallisesti suuntautuneilla näytelmäelokuvillaan, joista tuottelias dramatisti Jussi Kylätasku kirjoitti kaksi: skandaalilehdistöä kuvaavan Kun taivas putoaa ja pienyrittäjän epätoivoisesta taistelusta kertovan Yhden miehen sodan. Erityisyys tai omituisuus ponnahti ilmoille, kun Filminorilla alkoi mennä huonosti. Pakon edessä miehistä löytyi komedia, ja Filminor teki ison loikan kantaaottavasta kevyeen. Jarva ja Kylätasku loivat elokuvat Mies joka ei osannut sanoa ei ja Loma. Elokuvat olivat yleisömenestys, joka veti Jarvan yhtiön kuiville. Menestyksen lisäksi tuli myös runsaasti ylenkatsetta.

Seuraava kumppanuus ovat veljekset Aki ja Mika Kaurismäki, jotka aloittivat uransa 80-luvulla. Mika Kaurismäki opiskeli ohjaajaksi Münchenin elokuvakoulussa ja hänen tiedotusoppia Tampereella opiskeleva veljensä Aki alkoi kirjoittaa käsikirjoituksia Mikan elokuviin: Valehtelija, Saimaa-ilmiö ja pitkä fiktioelokuva Arvottomat. Molemmista tuli merkittäviä ohjaajia ja käsikirjoittajia; Kaurismäet aloittivat seuraavan uuden aallon, kansainvälisemmän kuin aiemmat. Veljeksien kumppanuuksia löytyy muutenkin paljon: jo Aho ja Soldan olivat veljeksiä, ja Kaurismäkiä nuorempia ovat tamperelaiset Jokelan veljekset Juha ja Rike, toinen dramatisti, toinen ohjaaja. Maailmalta löytyvät ainakin Coenit, Tavianit, Dardennet ja elokuvan ensi vaiheissa myös Lumiéren veljekset.

Haave elokuvanteosta on iso. Se maksaa, se tarvitsee laitteita, työntekijöitä, näyttelijöitä, levittäjiä. Haave tarvitsee myötätuntoisen kannustajan, jotta se pysyisi elossa. Siksi kumppanuudet ovat tärkeitä. Kun Heikki alkaa unelmoida elokuvista, Björn tuntee velipuolensa niin hyvin, että yhtiö perustetaan. Kun Valentin Ivanoff solmii luistimiensa nauhoja ja kertoo elokuvahaaveistaan Theodorille, tämä ei naura eikä pidä mahdottomana, vaan innostuu ja rohkaisee. Kun Jarva on talousvaikeuksissa ja ryhtyy pyörittelemään komediaideaa, Kylätasku sanoo, että minähän sellaisen kirjoitan. Kuvittelen, että pitkin poikin Etelä-Suomea muuttaneet Kaurismäen veljekset ovat teinipoikina käyneet katsomassa elokuvia milloin missäkin Kinolassa, puhuneet elokuvista ja unelmoineet elokuvien tekemisestä.

Mitä jatkumosta puuttuu? Kaksi naista, jotka kannustavat toisiaan mahdottomalta näyttävän haaveen edessä. Heitä toivon näkeväni. Ehkä sellaisia ovat Bergrothin sisarukset. Ehkä kumppanuudet kehittyvät jo jossain. Kaksi dokumenttielokuvasta haaveilevaa maahanmuuttajatyttöä, siskokset kuolevalla teollisuuspaikkakunnalla, lukiolaistyttökaverukset siellä jossakin.

Rohkaiskaa ja tukekaa toisianne.

PS. Helmikuun alussa on elokuvateatteri Orionissa Helsingissä tapahtuma Huutoja ja kaikuja, jossa vuotta 1918 käsitellään elokuvien ja alustusten kautta.