Lukukeskuksen suositus kirjailijan esiintymispalkkioksi on 275 euroa, matkustuskulut julkisten liikennevälineiden mukaan sekä päiväraha, jos matka venyy yli 6 tai jopa 10 tunnin.

Joskus kuulee hämmästelyjä kalliista hinnasta: kova tuntipalkka, 300 euroa! Myös Lukukeskuksen 60 euron palvelumaksua pidetään korkeana.

Palkkio on kuitenkin kaikkea muuta kuin korkea, ja tuntipalkka suorastaan matala. Sitä koetan tässä kirjoituksessa selittää.

Jotta kirjailija olisi niin kiinnostava vierailija, että halutaan juuri hänet, hänen on täytynyt kirjoittaa jotain mielenkiintoista, jonka parissa hän on tehnyt työtä useamman vuoden. Kiinnostavuus ei synny tyhjästä. 

Kun kirjailija kutsutaan vierailulle, järjestelyihin menee aikaa. Etsitään osapuolille sopiva ajankohta, sovitaan aiheesta ja palkkiosta. Vaihdetaan useita sähköpostiviestejä ja soitetaan puheluita. Tehdään tarkennuksia: tarvitaanko tekniikkaa, vaikkapa äänentoistoa tai kuvien näyttämismahdollisuutta, onko suotavaa tuoda kirjoja ostettaviksi, millaista on kuulijakunta, mikä on paikan katuosoite. Kirjailija etsii liikenneyhteyksiä tai katselee Suomen tiekarttaa ja rämpyttää Fonectan reittihakua saadakseen selville, milloin on kotoa lähdettävä, jotta olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mielellään tunti, viimeistään puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. 

Usein fiksu kirjastovirkailija tai kulttuuritoimihenkilö kyselee, haluaako vierailija kahvia ennen esiintymistä ja jos, mustanako vai maidon kera ja onko allergioita, mihin kirjailija vastaa kiitollisena juovansa kahvit puuduttavan matkan jälkeen.

Kirjailija valmistelee esiintymisensä. Siihen menee aikaa. Vaikka jonkinlaiset pohjat olisivat olemassa, esitys pitää aina säätää kuulijakunnan ja myös paikkakunnan mukaan. Joskus pitää aloittaa tyhjältä pöydältä, ja siihen vasta aikaa meneekin.

Jos kirjailija aikoo näyttää kuvia muistitikulta, hän valmistaa power pointin (tai ainakin tarkistaa valmiin kuvaesityksen) ja vaihtaa muutaman sähköpostin varmistaakseen, että kirjastossa on kuvien projisointimahdollisuus ja että paikalla on myös tietokone, joka suostuu kommunikoimaan videotykin kanssa. Koneet ovat oikukkaita.

Tässä vaiheessa esiintymispaikasta tulee usein pyyntö, että esiintyjä kirjoittaisi esittelytekstin itsestään, keksisi esiintymiselle iskevän otsikon ja lähettäisi henkilökuvan. Näitä tarvitaan tilaisuuden markkinointiin. Esiintyjä tietenkin parhaiten itsensä ja aiheensa tuntee, mutta aikaa menee tähänkin, sillä esittelytekstin kehitteleminen itsestään on tuskallista eikä iskevä otsikko iskeydy aivoihin hetkessä.

Vierailupäivänä vierailija laittautuu säällisen näköiseksi, niin että asu on asiallinen ja tukkakin kammattu, mahdollisesti jopa föönattu. Hän ehkä tekee itselleen eväät, jos matka on pitkä. Ainakin hän täyttää vesipullonsa ja ottaa mukaan pari hedelmää. Hän lähtee ajoissa. Jos hän matkustaa julkisilla liikennevälineillä, matka on tavallisesti hidas ja mutkikas ja kirjakassi painaa. Jos taas käyttää omaa autoa, se on epäekologista ja bensiini maksaa maltaita.

Sitten vierailija vierailee. Jokseenkin aina kohtaamiset ovat lämminhenkisiä. Ihmiset ovat tulleet paikalle vartavasten, he ovat kirjojen ja kulttuurin ystäviä. Vaikka vierailut vievät aikaa, vaivaa ja energiaa, niistä saa paljon iloa, voimaa ja jännittäviä kohtaamisia (kuinkahan monta kaukaista sukulaista tai vanhaa tuttua olenkaan tavannut?) Usein kuulee uskomattomia tarinoita ja näkee hienoja paikkoja.

Tilaisuuden jälkeen vierailija palaa kotiin iltaa tai yötä myöden. Seuraavana päivänä väsyttää. Jos matka on pitkä, vierailija joutuu jäämään yöksi, mikä tarkoittaa, että seuraava työpäivä on vain puoli työpäivää.

Vierailuun käytetty aika huomioon ottaen tuntipalkka ei ole kummoinen.

EDIT: Freelancer, jollainen kirjailija on, maksaa itse työnsä sivukulut, työhuoneen, vakuutukset, eläkemaksun, työvälineet ym. Ne haukkaavat ansioista ison osan. 30 vuoden yrittäjäkokemus kertoo, että hyvänä vuonna sivukulut vievät ansioista hiukan vähemmän kuin puolet mutta huonona tienestivuonna enemmän kuin puolet. Kiitos Kai Halttuselle tästä oleellisesta huomiosta, jonka kokonaan unohdin!

Aika usein oletetaan, että kirjailija vierailee, koska voi samalla markkinoida itseään tai myydä kirjojaan. Hän saa sitä kuuluisaa ja niukkaa näkyvyyttä. (Tällä logiikalla iskelmätähti esiintyisi tanssilavalla ilmaiseksi, koska voisi siten markkinoida itseään ja saada näkyvyyttä.) Myytävät kirjat kirjailija joutuu ostamaan kustantajalta, joten ansio ei ole kummoinen ja yhden kirjan kappaleen tekijänpalkkio kirjailijalle on puolestatoista eurosta kolmeen. Muistettakoon, että keskimääräinen vuosiansio kirjamyynnistä – siis vuosiansio, ei kuukausiansio – on 2.000 euroa. Kirjailijat ovat pienituloista väkeä, se on fakta.

”Ei me voida mitään maksaa, mutta pullakahvit tarjotaan”. Tämä on rehellinen tapa lähestyä, joskaan pullakahvien atrappiarvo ei nykypäivänä ole suuri. On kuitenkin reilua kertoa palkkiottomuus heti kättelyssä, sillä kirjailija tuntee itsensä ahneeksi kakkiaiseksi ruvetessaan tivaamaan, onko tarkoitus maksaa vai ei. Nolompaa on, jos kaikki on sovittu ja vasta sitten ilmenee, että kutsuja olettaa kirjailijan esiintyvän ilmaiseksi. Kutsuja saattaa olla myös pöyristynyt, että arvokkaan tilaisuuden yhteydessä ryhdytään puhumaan rahasta. Silloinpa vasta kirjailijaa hävettääkin sanoa, että pullapalkka ei riitä, en tule.

On ymmärrettävää, että pienellä lukupiirillä ei ole rahkeita maksaa palkkiota. Minäkin teen jokusen talkookeikan vuodessa, kunhan ei tarvitse matkustaa eikä valmistella luentoa ja haluan tukea kyseistä yhteisöä. 

Lukukeskuksen 60 euron tienestiin sisältyy järjestely kirjailijan kanssa, kirjallisen sopimuksen teko, palkkion maksu, ennakonpidätys ja tulorekisteri-ilmoitus. Kirjanpitäjän tuntitaksa on 49 euroa, joten Lukukeskuskaan ei ole ahne.

Mikä siinä siis maksaa? Työaika maksaa, ja sitä menee vierailuun paljon enemmän kuin esiintymiseen kuluva tunti.

(kuva on Pauligin)