Neljä teatteriesitystä

Date

Teatteria! Olen nähnyt Tampereen kevään teatteritarjonnasta neljä esitystä. Viides, eli Tampereen Teatterin Himmler-näytelmä on vielä tulossa alkavalla viikolla.

Ei kertonut katuvansa, TT Frenckell. Seitsemän teatterin yhteistuotannon (mikä mainio konsepti) on Tommi Kinnusen samannimisestä romaanista dramatisoinut ja ohjannut Mikko Roiha. Viisi naista kävelee kotiin Lapin sodan jälkeen. He ovat tehneet yhteistyötä saksalaisten kanssa asiallisissa tehtävissä kuten tulkki, sihteeri tai sairaanhoitaja. Nyt he ovatkin maanpettureita. Entä olivatko saksalaisten autonkuljettajina, yhdysupseereina tai tavarantoimittajina työskennelleet miehet maanpettureita? Ajettiinko heiltä pää kaljuksi? Vihattiinko ja halveksittiinko heitä ja heidän lapsiaan?

Pidin esityksen pelkistetystä estetiikasta. Se myös helpottaa esityksen siirtämistä teatterista toiseen. Vain naiset kävelemässä, heidän välisensä suhteet, heidän ajatuksensa menneestä ja edessä olevasta, satunnaiset kohtaamiset. Näytteleminen siis. Mari Turunen eräänlaisena päähenkilönä jäi vahvasti mieleen.

Frida, TTT Suuri näyttämö. Anne Rautiaisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys meksikolaistaiteilija Frida Kahlosta. Frida on jo ponkaissut yleisön suosikiksi eikä suotta. Rautainen tekee visuaalista teatteria (Berliinin taivaan alla nukkeineen oli vaikuttava), johon Frida antaa erinomaisen aiheen. Tanssit, kuolemanukke, Meksikon leiskuvat värit ja Petra Karjalaisen espanjaksi laulamat, tunnekylläiset laulut luovat maagisen kokonaiselämyksen. Elsa Saisio ja Pentti Helin tekevät vaikuttavat roolit Fridana ja Diegona. Olisin toivonut näkeväni enemmän Fridan maalauksia!

Hyvästi Mansikki, Nätyn 3. vuosikurssin opiskelijoiden esitys TTT Salmelaisen näyttämö. Alkuperäinen käsikirjoitus Jouko Puhakan, dramaturgia ja ohjaus Pauliina Hulkon. Maaltamuuttoa ja maaseudun tyhjenemistä kuvaava näytelmä oli hitti 60-luvun lopulla eikä sitä ole tuotu nykypäivään. Mansikki on osuva oppimisprojekti. Se antaa opiskelijoille vaikean tehtävän omaksua vieras murre, menneen ajan ihmisten olemus ja valtasuhteet. Kotimaan historiaakin tulee opituksi samalla. Katsojalle kolmituntinen tuntui liian pitkältä ja siksi hitaalta, joskin nuorten näyttelijöiden paneutuminen kosketti. Erityisesti jäivät mieleen Kasper Korpelan naisrooli kansankynttilänä, liikuttava Vili Saarela nuorena poikana, joka suree kelpaamattomuuttaan ja Ilona Karppelin perhettä pystyssä pitävänä äitinä.

Kadotettu paratiisi, TTT Kellariteatteri. Erin Shieldsin teksti John Miltonin (1600-luku) runoelman pohjalta, ohjaus Janne Pellinen. Enkelten kapinasta ja syntiinlankemuksesta kertovassa tarinassa oli hetkensä, hulvattoman hauskat (kuten jumalten kotikutoinen teatteriesitys tai nykyaikaiset heitot) ja syvälliset (Saatanan mietteet). Esitys sai yleisöstä herkästi vastakaikua, mutta itse en saanut ideasta kiinni. Toinen näytös oli jäntevämpi kuin ensimmäinen, jossa oli kovin paljon jumalia ja spefi-haahuilua Helvetin portin avaimineen. Riikka Papusen Saatana oli saatanan hyvä, myös käärmeenä lieroillessaan. Paula Koivusen lavastus- ja pukusuunnittelu oli tyrmäävän hieno. Jos pidit Ikaros-projektista, pidät luultavasti myös tästä. Esityksillä on esteettistä ja ajatuksellista sukulaisuutta.

Jätä kommentti

Lisää
artikkeleita