Alku aina hankalaa

  Aloittaminen on vaikeaa, ainakin minulle. Tiedän kirjoittajia, jotka nauttivat aloittamisesta, kun polut ovat auki ja kaikki mahdollista, kun ei ollenkaan tiedä, mihin tarina vie, vaan voi heittäytyä seikkailuun.   Minä en nauti. Aloittaminen on sietämätöntä kiemurtelua, välttelyä ja sijaistoimintoja. Ähkimistä, turhautumista, ahdistusta kun ei saa aloitetuksi ja ahdistusta kun ei tiedä, mistä aloittaa. Prokrastinaatiota, … Lue lisääAlku aina hankalaa

Kasvisten syömisestä

Olen kuluneen vuoden aikana pitänyt kasvispäivän viikossa, munat ja maitotuotteet sallittuja. Satuin tekemään uudenvuoden lupauksen julkisesti facebookissa. Motiiveja oli useampikin: päällimmäisenä lihantuotannon ekologinen kuormittavuus mutta myös halu keventää ruokavaliota ja kokeilunhalukin. Aika paljon painoi myös kasvissyöjä- ja vegaanikavereiden esimerkki. Ja hiljalleen kauppojen lihatiskit ovat alkaneet lievästi ällöttää. Olen alkanut nähdä vitriineissä “raaka-aineen” sijasta herttaisia vasikoita … Lue lisääKasvisten syömisestä

Opettaja on VIP

Marraskuulle sattui paljon koulu- ja kirjastovierailuja, viisitoista yhteensä. Toisaalta pimeydessä oli ikävä matkustaa, toisaalta vierailut ja lapset toivat kurjimpaan kuukauteen iloa ja energiaa. Koululaiset olivat toiveikkaita, keskittymiskykyisiä ja täynnä intoa. (No, he olivat enimmäkseen 1. – 3. –luokkalaisia…) En saanut läpileikkausta Suomen kouluista mutta näin kuitenkin aika paljon. Näitä asioita ihailin: joka koulun ja luokan … Lue lisääOpettaja on VIP

Vihan veljet

Historiallisten aiheiden kirjoittajalla on se etu, että tulee itsekin oppineeksi kaikenlaista. Erään työprojektin vaiheilla tutkin ja opin 20- ja 30-lukuja, Lapuanliikettä, Isämaallista Kansanliikettä, heimosotureita, Akateemista Karjala Seuraa ja Vihan Veljet –nimistä Suur-Suomesta unelmoivaa salaseuraa. ​Minua hämmästytti se alkeellisuus ja peittelemätön, itsevarma viha, jolla vastustajiksi koettuja ihmisiä kohti hyökättiin. Vasemmistolaiset olivat “polsuja” (bolshevikkeja), kotimaisia ryssiä, isänmaanpettureita … Lue lisääVihan veljet